Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2009.

Uusinta tietoa sarvien käytöstä

Nyt on sitten saatu viikinkiteemaravintola Harald Lahteenkin. Olimme Viikinkiajan laiva ry:n ja Hollolan keskiaikaseuran porukalla kutsuvieraina.
No nythän on keskusteltu kovasti tästä viikinkien sarvikypärästä. Haraldinkin seinällä niitä näkee ja päällikön pidoissa vieraat saavat käyttöönsä sarvikypärät. Me intimme vielä alkuillasta muun muassa ravintolaketjun toimitusjohtajalle, että niitä ei kyllä oikea historia tunne, mutta loppuillasta näemmä saimme uutta tietoa. Jaa, kävimmeköhän Mintun kanssa kaivautumassa arkeologisesti vai mitä tapahtui.
Mutta tässä siis todistusaineistoa siitä, että viikinkiajalla ainakin muinaissuomalaiset tosiaan käyttivät sarvia päissään.

Kiitos ideasta Minttu!

Ensin väripataan, vasta sitten biojätteeseen kulki porkkanan, sipulin ja punajuuren tie.

Oli puhetta punajuurella värjäämisestä, täällä Lahdessa ainakin Marja Viita on sitä tehnyt. Minttu vitsaili että "joo, kokeiles sen borssin jälkiliemellä." Ensin me nauroimme, mutta.... mmm. Pakkohan se oli kokeilla, koska keräsin viikonloppuna punajuuuri- ja porkkanasadon talteen. Keittelin 10 litraa borssia, hitto että tulin heittäneeksi ne kuoret pois! Mutta jäi niitä vielä: tein Lindströminpihvejä ja säilöin punajuurta. Keittoliemi näytti niin tehokkaalta, että piti kaivaa Viidan ohje esiin ja kokeilla. Otin siis säilöttävät pois keittovedestä ja lisäsin sinne vielä ne kuoret, jotka pihviprojektista jäivät. Jaa, muutaman sipulin kuoret pyörivät tiskipöydällä eli sinne sekaan vaan. Keitin tunnin, siivilöin. Lisäsin 10 g alunaa, 100g kasteltua Virtain Villan kolmisäikeistä, keitin tunnin ja pesin. Hieno oranssi! Nyt jännitetään, miten väri kestää valoa. Porkkanannaatteja en malttanut liottaa…

Sininen sininen morsinko

Labra on valmis väripäivään. Hip hei! Halla ei ehtinyt raiskata kallisarvoisia morsinkoja, joten lauantaina korjasimme Elzebethin kanssa sadon talteen ja värjäsimme. Vähän jännitti, koska torstaina aamulla auton ikkunat olivat jo jäässä: antaisiko kylmää kokenut morsinko enää mitään itsestään? Homma alkoi lämpömittarin ja natriumditioniitin metsästyksellä. Satsasin huikeat 15 euroa digitaaliseen mittariin, mutta kannattaa kyllä. Nyt ovat väriliemen lämmöt kohdallaan. Sain myös hyvät vinkit Annan kautta uuttoaikoihin ja liemiin. Kun ei ole natriumditioniittia sellaisenaan, laitetaan värinpoistoainetta. Ostin sekä Beckmannia että Nitoria (Back to white). Beckmann ei ilmoita aineen koostumuksesta prosentteja, Nitorista kerrotaan että sisältää natriumditioniittia ja sitten luetellaan muut aineet ... tuumasimme että tämä taitaa olla tiukempaa kamaa ja käytimme sitä. Maksoikohan 4 euroa 400 g , eli ei paha.
Tämä syksynä morsinko on kuulemma toiminut lyhyellä uutolla, siis ei 45 vaan 25 minuutti…

Uutta oppimassa

Olen niin iloinen ja onnellinen ja kaikkea.
Olen tehnyt nyt ekat sentit sitä ihanaa nauhaa, mitä Suski tuottaa metrikaupalla silmät kiinni toinen käsi sidottuna selänt taakse... minä istuin lattialla ja laskin ääneen että neljä taakse, sitten ykkönen, kakkosesta neloseen, viitosesta kuutoseen, seiskasta ysiin ja kymmenes vielä, ja tämä neljä kertaa.
Minttu opetti, reseptin löysin ihan itse nauhasivustolta. En vain osaa lukea näitä ryhmittäin käänneltyjä, mutta nyt on edes pieni haju siitä, miten niitä luetaan.
Nastaa.

Siinä onkin uutta nauhaa mennen tullen.Minttu oppi myös uuden neulakinnaspiston Hollannin tekstiinifoorumissa, jossa olivat Suskin kanssa. Sen nimi on Oslo stich eli olisko suomeksi oslopisto... :)
Vastavuoroisesti opetin Mintulle itäsuomalaisen piston, puneltaen tehdyn ja vähän viitteitä venäläisestä.
Oslolaisesta tulee todella löysä neulos, joten en käyttäisi sitä ainakaan talvisukkiin. Voisi ehkä kokeilla ohuita kesäsukkia, ei olisi ainakaan kuumat. Mutta miten mahtavat ven…

Minne se kesä meni?

Herra teki minulle lasitalon. Huomatkaa upea viktoriaaninen harjapuu.

Huomasin yhtenä aamuna töihin pyöräillessäni, että kesä taitaa olla ohi. Oli kylmä.
Vastahan oli huhtikuu ja katsoimme, että joka viikonlopulle on jotain.
Vapaakomppanian sotaleiri alkaa tänään, mutta meidän herra joutui jäämään kotiin. Nurmikko on ajettava, nyt kun omput on viety mehustamoon. Puukasat pitää selvittää, syreenit siirrellä, kukkamaat valmisteltava syksyyn ja jos aikaa ja voimia jää, alakerran varastot selvitettävä.
Hirveästi perushommia on jäänyt kotona tekemättä, kun on liesuttu koko kesä tapahtumissa.

Nyt on huikeat neljä viikonloppua kotona, lokakuun puolivälissä on Helsinki Horse Show, jossa olen eläinlääkäriryhmän avustajana -- hämärä menneisyys siis -- ja sitä herkkua tuleekin sitten neljä päivää putkeen.
Odotan kovasti myös Kätevä-messuja loka-marraskuun vaihteessa, Keppiä ja käsitöitä -tapahtumaan marraskuun lopulla ja sitten niitä Annanpäiviä. Meillä on Evan ja Elinan kanssa valtavat suunnitel…

Tässähän tuntee ihan elävänsä!

Homma hoidettu. Eiköhän mennä kotiin.

Voi hyvänen aika... Aarnimetsässä on nyt uudet paronilliset - hurraa UlfR ja Eva ja noin puolen vuoden urakka omalta osalta on saatu päätökseen. Olisko se ollut jotain maaliskuuta, kun Jolanda kysäisi että jos hän on autokraattina investituurassa, niin lähdenkö pääkokiksi.
Joo, sillä ehdolla että se on sitten muinaissuomalaista menoa ja Kalevalalla mennään, sanoin. Näin kävi.
Investituurasta tuli lopulta tapahtuma, josta konkarit tuolla palstoilla kertovat että paras tapahtuma ikinä. Helppo uskoa heitä! Kaikki palaset osuivat kohdalleen... tosin omasta ja muutaman muun puolesta en voi kommentoida mitään, mikä tapahtui keittiön tai pitosalin ulkopuolella.
Tulimme näet Rikun kanssa paikalle perjantaina puoli viiden aikaan ja kävelin suoraan keittiöön. Lähdin sieltä sunnuntaina kahden maissa ja lukuunottamatta muutamaa huonosti nukuttua tuntia en juurikaan poistunut sieltä. Haahhaa, paitsi lauantai-iltana pihalle tanssimaan!
Mieli on hyvä. Kuten paronitar…

Täydellinen viikonloppu. Rääweli-Pukkisaari-Karhusaari.

Mitäs me köyhät... Latvian emännällä on kyllä komea puku!

Tiistai. Takana maanantain kärvistely pahoinvointisena ja väsyneenä. Maha reistaa, on taas sitä ressiä ilmassa. Investituuran keittiöhommat alkavat painaa todella päälle, enää muutama päivä niin ollaan Elzebethin kanssa liekeissä... ei ehkä vielä kiirastulessa mutta kuumottaa takuulla! Latasin perjantaina Rääweliin suuntautuneella hankintamatkalla otettuja työkuvia koneelle ja siinä samalla myös viikonlopun otoksia. Oi että oli taas mahtavan hauska viikonloppu! Perjantaina olimme siis Annelin kanssa Rääwelissä. Nykyisin se tunnetaan Tallinnana. Ostimme pitoihin autollisen olutta ja maustejuomia, ja tietysti lankaa... löysin peräti puoli kiloa painavan vyyhdin mustaa villalankaa, josta meinaan tehdä neulasukkia miehille. Neljä ensimmäiseksi ilmoittautunutta otetaan jonoon. Tai siis oma herra on jo varannut yhdet. Ihanat viralliset villaiset mustat sukat. Olen löytänyt näköjään oman käsityöläisyyteni parhaan puolen ja se on neulakinn…

Suoritteita ja paineita

Jokaiselle on takuulla tuttu sellainen asia, jonka lupaa reippaasti tehdä, uskoen sokeasti omiin kykyihinsä ja voimavaroihinsa. Kokeilee, pettyy, usko menee. Tuntee epäonnistuneensa ihmisenä, vaimona, naisena, käsityöläisenä. Yrittää tarttua uudelleen - valittaa ja saa rohkaisua - eikä saa asiaa tehtyä, ei vaikka miten yrittäisi. Lopulta... kaikki tekosyyt sivuun, hammasta purren vielä illan viimeisinä tunteina... Hahaa! Tehty! Valmis! Ja kun itse tekee niin saa juuri sellaisen kuin tulee! Eli olen vihdoin kuukausien pakoilun jälkeen saanut valmiiksi Annelin tilaamat neulakirjat. Olen tehnyt paljon nahkaisia neulakirjoja, mutta nyt tilaajan toimittamat materiaalit olivat odotettua hankalammat. Poronnahkaa ja suolilankaa siis. Sain tehtäväksi kolme kirjaa, joista yhden saisin pitää itse. Leikkasin siihen villasta sivut, reunustin ja ompelin kirjan kannet ja sivut kiinni. Siitä tuli ihan hirveä (hahhaa, poroahan se oli)... siis kammottava tekele, josta ei olisi saanut edes ala-asteen kässä…

Pukkis, investi ja vähän väriä

Tässä vähän väriä syksyyn. Keltasauramot laitoin kuivumaan värisessioita odotellessa.

Vielä kun vähän jaksaa niin tämä sesonki on ohi. Nyt on ihan pakko sanoa, että alkaa olla mittakannu täynnä tätä juttua. Olen aina tykännyt heilua padan ääressä puukauha kädessä ja kokannut mielelläni yhteisnuotioilla, mutta nyt annoskoko pienenee neljään. No, viiteen.. samantien tekee kyllä kuudellekin. Mutta ei yhtään isommal... jaa, syksyn aikana pitää hoitaa Miehonlinnan suhdetoimintaa 20 tai 40 hengelle... Miksu pyysi. Mutta se on sitten ehdottomasti viimeinen. Ehkä.
Otin itseeni kun sain kuulla, että Hämeenlinnan leirin yhteisruokailu oli maksanut liikaa. Meillä oli perjantaina kaalipataa ja makkaraa, lauantaina aamupuuro särpimineen (saraseenien ihmejuomaa), Maku-lehden kuvausten ruuat syötiin päivällä, illalla pitoruokaa ja sunnuntaina vielä aamupalat puuroineen ja sitä rataa. Kympin maksoivat per henki nämä eväät, mutta olisi pitänyt seitsemällä eurolla saada... Tuli sellainen tunne - kun on käy…