Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella spiral lacing merkityt tekstit.

Pientä nyöripohdintaa. Small thought about lacing.

Tein uuden villaisen alusmekon ja vihreä päällysmekon, koska tällä hetkellä omistan tasan yhden vaatekerran. Olemme lähdössä Visbyseen, jossa järjestetään Battle of Wisby , vuoden 1361 taistelun hengessä. Olemme mukana sotaleirissä ja sinne on tiukat määräykset varusteiden suhteen. No, kävin koko keskiaikavaatevarastoni läpi tiukalla seulalla, jota kutsun Visby-seulaksi. Jätin komeroon kellanvihreän alusmekon, sinisen lyhythihaisen päällysmekon, punaisen väljän villamekon ja kaksi huppua. Kaikki loput annoin tai myin. Sama tuuletus kävi myös viikinkivaateosastolla, josta lähti kiertoon muun muassa värillinen pellavamekko, päällysmekkoja ja ensimmäinen olkainmekkoni. Niissä ei ollut mitään vikaa: yksi ei mahtunut päälle, toisen kankaassa saattoi olla sekoitetta, kolmannessa oli liian näkyvä pisto... siispä uutta tekemään! Jo viime kesänä ihastelin ruotsalaisten harrastajien vaatteita eli Albrechts Bössor-ryhmän tyttöjen mekkoja: niissä oli nyöritetyt hihat. Olen myös nähnyt kuvan ...