Vähän haastetta tulevaisuutta varten. Maikin uusin : 45 lautaa, silkkiä ja kultaa, brokadia Räisälän Hovinsaaresta. A little bit of a challenge for the future. Maikki´s newest: 45 tablets, silk with gold, brokade from Räisälä Hovinsaari, Finland. Mainio lautanauhakurssimme päättyi viime viikonvaihteeseen. On ihan turha yrittääkään selittää miten hienolta tuntui kutoa muun muassa Viron Siksälän kalmiston lautanauhakuvioita. Nauhat ovat olleet kiinni erittäin hyvin säilyneessä viitassa. Meillä oli ensimmäisen kurssin harjoitustehtävänä piirtää viittakuvioita ja tällä kolmannella jaksolla vihdoin sain itse kudonnan alkuun. Näistä nauhoistahan kirjoittaa myös Amy omassa mahtavassa blogissaan . Teen omaa työtäni Pirkanmaan kotityön langasta, joten nauha on kapea ja työ etenee hitaasti. Kurssin teemana olleen brokadin perustekniikan osasin entuudestaan, mutta Maikki näytti pari mainiota lisäkikkaa esimerkiksi reunojen kutomiseen ja siihen, miten brokadilangat erottuvat jos edessä on 45...
Hibernointi on muun muassa sitä, kun perhoset vetäytyvät hyvin nautitun sokeri-punaviiniaterian jälkeen pesään levolle. Meidän pesämme on meidän kotimme, jossa harrastetaan elämää. Niin, ja keskiaikaa: pukuompelua, kutomista, veistämistä, värjäämistä. This is a blog with long name. Some call it Hibis. It is about life and historical handcraft, like weaving, carving,sewing and dyeing.