Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2009.

Lomaa ja viikkopurjehdusta odotellessa

Markkinatyyliä.

Maanantai. Heräsin kello 7, jälleen yhden liian vähän nukutun yön jälkeen. Koirat liikuskelivat aamunälkäisinä. Voi että niillä oli ollut ikävä ihmisen syliin, kun omistajat ovat taas olleet monta päivää liesussa. Aamukahvia täysi pannullinen, hetki hiljaisuutta... Näin sellaista unta, että meidän kellarin vierashuoneessa nukkuu kaksi puolalaista keskiaikakauppiasta... ei se ollutkaan unta! Kaapattiin Turun markkinoilta koko Matuls meille! Naureskeltiin kotimatkalla herran kanssa, että tähän mennessä blogissa on ollut kuvia firman teltoista ja nyt voidaan pistää koko kauppa pihaan ja ottaa kuva blogiin. Tomasz ja Rudi jäivät markkinoiden jälkeen Suomeen hengailemaan, joten pitihän kavereille tarjota yösijaa ja ylläpitoa. Tänään Riku vie heidät Parolaan panssarimuseoon, sitten Hämeen linnaan ja ostoksille reserviläiskauppaan, Tomasz kun elävöittää myös toista maailmansotaa ja nimenomaan suomalaista sotilasta! Aika jännä juttu. Annoin hänelle lahjaksi kaksi sodanaikaista puh…

Ja sitten Turkuun!

Hyvä että ehdittiin purkaa kesäkruunajaisten kuorma, kun jo pakattiin seuraavaa. Jep, yhtä epäjärjestelmällisesti kuin aiemmatkin... voi kun saisi otettua mallia Elzebethistä, joka on jo aloittanut pakkaamisen Nuijasotaan ja oikein listan kanssa!
Eilen oltiinkin Elzebethin luona juttukeikalla, yrttiasiaa. Kuvattiin mesiangervopusikossa ja nyt olen täynnä nokkosten nostattamaa polttavaa ihottumaa polviin saakka. Auh.
Niin, se kuorma on pakattu tällä kertaa Turun keskiaikamarkkinoita varten. Kohta sinne, karvakaupan kautta eli vähän turkiskamaa rouville ja myös Matulsille! Joskus näinkin päin : )
Tulkaa moikkaamaan! Porthanin puisto, osasto 11, Väinölän väki. Siellä on monta tuttua, myös bloggereita pilvin pimein. Uskallan mainostaa ainakin Evaa ja Neulakon Elinaa.
Nähdään! Neljä päivää vuodessa 1438!
Minut löytää valtavan upean uuden olkihatun alta... kruunajaistuliaisia.

Summer Coronation in Nordmark

Marcus ja Cecilia kruunasivat seuraajansa Gerhardt von Wustenburgin ja Judith de Northumbrian.
Hi everybody and greetings from Summer Coronation in Storholmen, Nordmark.
It was absolutely wonderful and I´m looking forward to see you soon again.. Whilja, my new shop-friend... Unna, the macigal wonderful viking woman and your hot drummer-man, see you soon in Saltvik and all the best to your house! The Big Chief and his lovely family! My beautiful wonderful Queen Judith! Haakon, the best massager-landsknech ever! Thank you, my hands are moving! It was so great to meet all Jahanarabanu... and Oliver; take a good care of your new hat.
Eli takana on suurenmoinen juhannus. Kävimme katsomassa, miten Drachenwald sai uudet kuninkaalliset. Gerhard ja Judith kruunattiin hienossa seremoniassa Storholmenin viikinkikylässä. Meitä oli pieni, mutta nyt on pakko sanoa, että sitäkin komeampi joukko aarnimetsäläisiä paikalla. Mikael ja Katarina, Eva ja UlfR, oma kultani Knut ja minä ja tietysti alati tarmokas…

Josko lepäisi hieman?

Vielä muutama tunti töitä ja sitten kotiin pakkaamaan autoon kaikki ne tavarat, jotka eivät jo ole kyydissä. Vieläkö jotain puuttuu...vieläkö jotain mahtuu?
Miksi on niin vaikeaa pakata hyvissä ajoin ja järjestyksessä? Minttu on fantastinen pakkaaja, tekee etukäteen listan kaikista mukaan otettavista tavaroista ja merkkaa että "tsek" kun tavara on pakattu. Olemme nauraneet tätä listaa joskus: "pirttikalusto - tsek, ripsiväri - tsek". Sellaista se on, keskiajan harrastaminen. Pitää olla jopa omat huonekalut mukana.
Herra pakkasi aamulla sotimisvälineitään siihen Sinkkos-säkkiin, jonne minun tavarani joskus aikojen alussa mahtuivat. Ja nyt sinne menee vain haarniska...

Herra ihmetteli tätä Suwiöiden aikaan, kun kuskattiin kaksi autolastillista JA peräkärryllinen tavaraa pelkästään meidän omaisuuttamme juhlapaikalle.
"Kun tapasin sinut, minulla oli vain nyssäkkä, jossa oli paita, kuppi, lusikka ja lautanen", hän muisteli.
Hahahhaaa.... kauhea kilpavarustelukierr…

Hiljainen aamu

On lauantaiaamu. Heräsin vähän seitsemän jälkeen, Eikka herätti. Halusi kai ruokaa. Nousin ylös, heitin pihalle taas uuden maton, jolle jompikumpi vatsataudista kärsivistä koiristamme oli tehnyt isommat tarpeensa keskellä yötä. Päästin koirat ulos, kävelin yöpaitasillani pienessä vesisateessa ja hain sanomalehden. Huutelin huomenet taloa rakentavalle naapurille. Keräsin noin 200 lehtokotiloa ja melkein oksensin ämpärin hajusta.
Keitin kahvia, ruokin ja lääkitsin koirat. Täytin ristikon. Laitoin pyykit ja astiat peseentymään.
Koirat vetäytyivät takaisin lämpimään petiin nukkuvan miehen kainaloon.
Uuvuttaa. Lama on paska juttu.
Onneksi on käsityöt.
Eilen illalla valmistui taas uusi turkisviitta, herralle, kun kerran Uffekin sai. Ja Miksulle teen tänään sellaisen, koska Uffe ja Kuuttikin saivat...
Aulin villaisen Euran-mekon teen myös, ja jos ehdin, raapaisen nopsasti itselle valkoisen pellavaisen Euran-koltun, pitää olla hieno juhannuksen kruunajaisissa. Muikkareiden uudet vitjat pitää koota …

Teltta kakkonen

Matulsilta tuli taas paketti... aika iso sellainen. Näitä tuli siis kaksi, yksi Miehonlinnaan ja toinen Hollolaan. Rivitalo on nyt Hollola I ja paviljonki sitten Hollola II. Pistettiin teltta pystyyn koeponnistusta varten eli sadetestiin. Katsotaan, miten luvatut sateet pysyvät ulkopuolella.

Yhdet takana, seuraavia jo suunnitellaan

Tästä lähtee: perjantai. Minttu ja Ilona.
Huuh--- Suwiyöt on valvottu tältä vuodelta. Olipa hauska sunnuntaina illalla katsella Mintun valokuvia tapahtumasta, etenkin lauantain tapahtumat vilisevät silmissä hauskana jatkumona. Päivään mahtui mielettömästi tapahtumia ja aika lystiä on se, että viimeisissä kuvissa päivä jo valkenee sunnuntaiksi ... jos ketä kiinnostaa nähdä kuvat, pistäkää sähköpostia niin laitetaan linkkiä tulemaan. Tapahtumista on aivan liian vähän kuvia.. se johtuu siitä, ettei unelmaa haluta särkeä nykyaikaisilla vehkeillä, kuten kameroilla. Kuvaaminen pitää tehdä kivan huomaamattomasti. Minttu hallitsee lajin. kuvia siis voi anoa osoittella mervi.pasanen@ess.fi Mutta siis: perjantaina aloitin aamun käymällä torilla, kalakaupassa, lihakaupassa ja ruokakaupassa. Kaikki mahtuivat hyvin autoon, muun muassa se Merosen lihatilalta lainaksi saatu täytetty villisian pää, joka koristi Toivolaan viikonlopuksi perustetun kievarimme seinää. Mintun ja Susannan jo vuosia sitten ideo…

Hieno teltta ja komea viitta

Nopea kuvallinen päivitys: pystytettiin eilen illalla Matulsin pitkä teltta... on se sitten hieno! Pituutta yli 12 metriä ja leveyttä... ainakin kuusi. Nyt mahtuu!


Ja viittakin on edistynyt.... tein kahteen kulmaan pronssikoristetta ja selkään tulee susi.

Eläköön kansojen välinen yhteistyö

Potretti piti tietysti ottaa. Sotkan rekkarit ovat vielä vähän kesken ...Joukko eestiläisiä poikia on talven aikana rakentanut Sotkan piirustuksilla omaa uiskoa. Samoilla miehillä on jo Tartom Ema-joella seilaava lotja, ja nyt piti saada uisko. Kävivät Tanskan Roskildessa katselemassa sikäläiset mallit, mutta Suomesta löytyi parempi. Tarton uiskon vesillelasku on ensi viikonloppuna, joten nyt olikin korkea aika käydä kokeilemassa, miten se toimii käytännössä.
Lauantaiaamuna Karhusaaressa meitä odotti läjä pitkätukkaisia, mustaan nahkaliiviin pukeutuneita ukkoja... ei per... Super-Ralli on Seinäjoella, oli ensimmäinen reaktio, mutta kyllä ne olivat meidän vieraamme. Tarton uiskon kipparoinnista vastaavat Mart ja Priit. Miehistö osoitti olevansa ehtaa viikinkiaikais-materiaalia. Eväät heti esille, kun purje on ylhäällä.

Pakkauduttiin kahteen laivaan eli Sotkaan ja Stefun Tildaan. Pistettiin vieraat soutamaan sen verran, että saatiin purje ylös. Ja kuulkaa, kyllä niissä virtaa oikein hyvin v…