Tämä on nyt se "hibernaatiopesäke" eli lepopaikka perhosille. Juu, herra tekee ihan itse.... Talviloman loppuosa veti kiireiseksi. Enää ei ollut aikaa hillua musahuoneessa tanssimassa, kun piti ehtiä moneen paikkaan. Puutarhamessuilla Hesassa oli ihan lystiä, Hyötykasviyhdistyksen osastolla juttelin toiminnanjohtajan kanssa siitä, että puutarhanhoidostakin on tullut suorite ja päätettiin tehdä asialle jotain. Ostin myös Pukin Puutarhalta pelakuita ja fuchsioita sekä omiin että Mintun tarpeisiin. Nyt meillä on taas elävät Mårbackat ja Margarethet. Ja pakollisiin kuvioihin kuului hibernaatiopesien ihailu. Olisin satsannut huikeat 35 euroa valmiiseen pesään, mutta herra nuukaili ja lupasi taas kerran tehdä itse. Siispä siihen piiiitkään "mä teen itse ja säästän " -listaan tulee taas yksi homma lisää. Huokaus. Hmmm... minun puutarhaunelmani olisi hieno kasvilava täynnä itsekasvatettua ruokaa. Messuilta ajoimme kaupungille ja menimme Annankadun ihanaan Pikku Nepaliin syö...
Hibernointi on muun muassa sitä, kun perhoset vetäytyvät hyvin nautitun sokeri-punaviiniaterian jälkeen pesään levolle. Meidän pesämme on meidän kotimme, jossa harrastetaan elämää. Niin, ja keskiaikaa: pukuompelua, kutomista, veistämistä, värjäämistä. This is a blog with long name. Some call it Hibis. It is about life and historical handcraft, like weaving, carving,sewing and dyeing.