Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pelargoni merkityt tekstit.

Minne se kesä meni?

Herra teki minulle lasitalon. Huomatkaa upea viktoriaaninen harjapuu. Huomasin yhtenä aamuna töihin pyöräillessäni, että kesä taitaa olla ohi. Oli kylmä. Vastahan oli huhtikuu ja katsoimme, että joka viikonlopulle on jotain. Vapaakomppanian sotaleiri alkaa tänään, mutta meidän herra joutui jäämään kotiin. Nurmikko on ajettava, nyt kun omput on viety mehustamoon. Puukasat pitää selvittää, syreenit siirrellä, kukkamaat valmisteltava syksyyn ja jos aikaa ja voimia jää, alakerran varastot selvitettävä. Hirveästi perushommia on jäänyt kotona tekemättä, kun on liesuttu koko kesä tapahtumissa. Nyt on huikeat neljä viikonloppua kotona, lokakuun puolivälissä on Helsinki Horse Show, jossa olen eläinlääkäriryhmän avustajana -- hämärä menneisyys siis -- ja sitä herkkua tuleekin sitten neljä päivää putkeen. Odotan kovasti myös Kätevä-messuja loka-marraskuun vaihteessa, Keppiä ja käsitöitä -tapahtumaan marraskuun lopulla ja sitten niitä Annanpäiviä. Meillä on Evan ja Elinan kanssa valtav...

Kukkia ja kaavoja = flemish peasant edistyy

Huomenta! Takana on vain 12 tunnin yöunet... vähän taisi väsyttää. Mutta aamu oli sitäkin reippaampi. Aamulla koirien kanssa kierros pihalla, hyvältä näyttää... tosin vahvasti epäilen, että yksi kiivaasti kasvava perenna onkin rikkakasvi... pitää kysyä Annelilta... Sitten sanomalehden lukua, kahvin juomista ja kun miesväki häipyi, minulla oli koko tunti omaa aikaa. Siinä ehtii a) Ihastella pelakuita, jotka ovat vaivihkaa tehneet paljon kukkia b) leikata yhden Euran mekon c) leikata vuorikankaan flemish peasant -projektiin: d) ihastella nupullaan olevia pelargoneja: Tein varmuuden vuoksi isoilla saumanvaroilla ja sitten jotain, mistä emäntäkouluaikainen kässäopeni olisi purskahtanut onnen kyyneliin: merkkasin ompeluviivat harsimalla. Jep. Helpottaa kummasti palojen sovittamista yhteen : ) (siellä koulussa opettaja kyynelehti luokkamme kanssa ihan muista syistä... hyi meitä !) Tänään ompelen mekkoja kasaan, mutta sitä ennen meillä on Elzebethin kanssa urakka. Liisasin (heh heh) Elzebet...