Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 16th century merkityt tekstit.

Uusinta uutta : muotia 1500-luvun Saksasta. Something new: German 16th century

Se on nyt sitten valmis: toisena renessanssivaatteenani olen saanut valmiiksi saksalaisen 1500-luvun kaupunkilaispuvun. Malli on sama kuin Annikalla : hänen pinkki-musta kaupunkilaispukunsa on kertakaikkisen hieno. Kokeilin sitä maaliskuussa päälleni ja hm.. voisikohan tällaisen tehdä.. kyllä voi! Huhtikuun puolivälissä kävimme taas Annikalla, tällä kertaa mukana oli jo sitten metrikaupalla mustaa villaa, vihreää villaa, ruskeaa villaa ja mustaa pellavaa. Leikkasimme yläosan Annikan minullekin ilmeisen sopivalla kaavalla ja sitten edessä oli silkkaa ompelua. Koska olen ottanut osaa Aarnimetsän Tuhannen metrin ompeluhaasteeseen, olen laskenut kaikki parin viimeksi kuluneen vuoden aikana mitatut saumat. Joten: - alushameessa on saumaa noin 26 metriä - aluspaidassa on noin 20 metriä saumaa ja smokkaukset päälle - mekossa on helmaosassa 56 metriä ja yläosassa reilut 16 metriä, siis yhteensä 72,5 metriä. - pienessä hupussa on lähes 9 metriä. - huntuja ja hattulaitetta enää mitannut mitäs si...

Epätoivon hetkellä. A moment of despair.

Jotain ihanaa. Something nice. Fritillaria. Olen epätoivoinen. Asiat eivät mene toivotulla tavalla. Rikun sinisen takin hihat ovat omituiset ja koko projekti on jäissä. Saumanvaratonttu on iskenyt hihoihin ja kääntänyt niitä väärään suuntaan. Entä sitten tämä työn alla oleva 1500-luku... voin kertoa, että kun näytin Annikalle aluspaitaani, hän ei pystynyt hillitsemään itseään vaan repesi nauramaan. Ihan kippurassa nauroi. Minä mukana, koska tilanne oli koominen. Siinä minä seisoin aluspaidassa, jonka hihat olivat vähintään 20 senttiä liian pitkät, olkapäät roikkuivat ja helma viisti nilkkoja. Kävelin kuin geisha, sipsuttaen. Annika rauhoittui lopulta, pyyhki silmänsä ja antoi neuvoja. Tulin kotiin, paloittelin kertaalleen ommellun vaatteen ja aloitin alusta. Ei siitä hyvä tullut, mutta olenpas taas oppinut jotain ja seuraavasta tulee parempi. Olen matkan varrella esittänyt tyhmiä kysymyksiä muun muassa smokkausta suojaavan tukikankaan kiinnittämisestä ja varttukaas vaan, kun alan tehd...

Hei, kato mun palloo!! Hey, see mee ball!

Eihän se ole mikään uutinen, että minulla on vimma. Tai oikeastaan addiktio. Kaikenlaista pitää saada tehtyä, aina ja aina uusi mekko ja niin monta käsityötaitoa olisi opittava. Kuten tämä Annelin esittelemä virolainen tapa tehdä neulakinnastekniikalla tehty sukka: Olen myös taas kerran kokeillut, miten kehrätään. Nypläävä kuvataiteilija Marko opetti kehräämistä taannoisessa Kissojen yö -tapahtumassa ja sain kunnian kehrätä hänen itse kasvattamansa ahvenanmaanlampaan villaa. Eka metri tehty, eikä edes lanka katkennut. Kotona odottaa nyt värttinä ja kassillinen villaa. Ihanaa, todella ihanaa. Hei kehrääjät, voitte lopettaa nauramisen... kaikki ovat olleet joskus tässä vaiheessa. Tein itse. Eikä edes katkennut ensimmäisellä metrillä. I did this. Dit not even break during my first meter. Haluan myös oppia uusia tapoja tehdä nauhaa ja tulla paremmaksi kutojaksi. Ihan pakko. Sen takia olen nyt istunut tuijottamassa kanadalaista nettisivua. Haluan oppia paremmaksi värjäriksi. Sitä varten ole...

Seuraava takki: Sininen. Next jacket: The Blue.

Punainen takki talven käyttötestissä Pukkisaaressa. Testing the Red jacket in winter conditions. Punainen takki on nyt testattu talvikäytössä: Pukkisaaren hiiden hirven hiihdoissa se oli samaan aikaan sekä ihanan lämmin että tuulisen vilpoinen. Minulle selvisi myös, että tarvitsen viikinkivarusteeni jatkeeksi sen etuvaatteen. Pukkisaaren rantaan puhaltanut kylmä viima pöllytti takin helmat auki niin että tuuli puhalsi suoraan mekon sisään. Hrr... Laitoin vihreän viittani takin täytteeksi ja kas...sehän on etuvaate eli onko sen nimi nyt sitten apron tai forcloth, kuten norjalaiskirjassa sanotaan. Siihen mahtuu paljon kirjontaa! Hiihtokisat olivat taas mitä mukavin tapahtuma. Viikinkiajan laivalla oli hiihtojoukkue, oma hommani oli taas ammuntapaikalla jousen ja nuolien ojentelu. Herra hoiteli hiihdossa ankkuriosuuden ja hirvittävän loppukirin ansiosta Sotkan joukkue tuli kisassa neljänneksi. Sotkan kisajoukkue 2011: Patrik, Riku, Karo, Ilona. Minä avustin ammuntapaikalla. Viking era boa...