Hibernaatiopesäke

Kaiken keskiaikahörhöilyn jälkeen on ihmisen hyvä palata taas omille juurilleen eli suomalaiseen rautakauteen. Sieltä olen tämän harrastuksen aloittanutkin. Eka "keskiaikavaate" oli nimenomaan Euran muinaispuvun malliin tehty ja kunniakkaasti eka mekko palvelee edelleen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että eka mekko EI ole loimusamettinen fantasiavaate, vaan karua värjäämätöntä pellavaa ja siis Euran kaavalla. Sen peplos eli vaippahame on tummanvihreää villaa ja koristeltu Mintun tekemällä lautanauhalla. Palvelee edelleen uskollisesti perhettämme muun muassa herra Knutin viittana viikkarireissuilla. Toiset muikkarit tein aivan ihanasta villasta, jota tosin oli liian vähän eli luumunvärisen puvun hihoissa on kappale vihreää villaa, samaa kuin puvun essu. Tykkään siitä ihan hulluna, mutta aina pitää saada uutta... Ostinkin uudet muikkarikankaat jo syksyllä. Glimisin museon tapahtumassa opettelin tekemään haarukkanyöriä ja tekniikkahan tunnetaan jo viikinkiajalta eli reunust...

Häistä on nyt reilu viikko, mutta edelleen leijailen jalat kymmenen senttiä irti maasta. Rouvailu sujuu hyvin, kiitos vaan kysymästä. Uusi sukunimi sen sijaan tuottaa vaikeuksia. Makuuhuoneessa seisoo edelleen Annelin mallinukke ja nyt sen päällä on minun huomenlahjani. Ihastelin näet jo kesällä kalastajan vaimon viittaa eli villaista vaippaa, jonka on tehnyt kankuri Hannele Köngäs. Hän opettaa kudontaa muinaisartesaaneille ja oli tehnyt aivan mielettömän ihanan hartiahuivin. Se on värjätty väriresedalla ja väri on kuulemma "viikinkien VAU" eli jo muinaissuomalainen esi-äiti olisi ihastellut sitä. Ja herra oli ostanut sen minulle lahjaksi! Olimme rouva Tofan luona Tuomaanolveilla muikkarit päällä ja minulla oli VAU mukana. Siihen on ihana kääriytyä. Kuva ei anna sille oikeutta, väri on ihan väärä, sillä oikeasti se on hennon vaaleanvihreä, mutta VAU on siis taivaallisen hieno. Annelilta saimme lahjaksi niinikään shaalin. Se on hienon värinen ja ihan käsittämättömän hieno käsi...

Hääkuvia odotellaan jo kovasti, joten tässä pienenä maistiaisena potretti kirkosta. Vihkiminen suoritettiin siis Hollolan keskiaikaisessa kirkossa, vihkijänä Pekka Särkiö. Kaason tehtävissä hääri rouva Ingeborg eli Minttu ja sulhasmiehenä hyvä paronimme Mikael eli Miksu. Tuoreen rouvan puvussa on noin kuusi metriä vaaleansinistä pellavaa (aluspuku), 42 tinanappia sinisin lasihelmin, kuusi metriä villaa ja yhdeksän kania. Huntu on valkoista pellavaa, somistettu kokonaan reunaa kiertävillä helmillä ja aidolla hopealangalla. Alta pilkistävät aidosta hiuksesta tehdyt hiuslisäkkeet. Herralla on sitten hoset ja braiesit, valkoinen pellavainen aluspaita, pourpoint ja tuhannen kiilan takkina tunnettu asetakki, jossa 48 tinanappia. Päässä coif ja capitanesca-hattu sekä koristeena 1300-luvun muodikas "tuhma pinssi". Vyöllä herralla roikkuu herra Torkkelin valmistama bollock-tikari, jonka aseenkantaja Hyväri toimitti perille sakastiin juuri ennen vihkimistä. Aseenkantaja luovutti tikari...

Voi että oli ihan mielettömän ihanaa ja upeaa mennä naimisiin! Pää on vieläkin sekaisin. Tarkempaa selvitystä on tulossa täältä pesäkkeen suunnalta, jahka työt antavat aikaa. Toistaiseksi hehkuttelen vielä lauantain tunnelmissa - 1300-luvun lopulla siis. Ihania asioita tapahtui pitkin päivää eikä oikein tiedä mistä pitäisi hehkuttaa ekana. Mutta aloitetaan vaikka papista! Meidät vihki Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Pekka Särkiö, melkein naapurin mies. 1500-luvun kaavussaan Agricolan kaavoilla ja vanhoilla teksteillä. Pekka oli mukana vielä illalla juhlissa, soitteli bändin kanssa munniharppua ja antoi meille lahjaksi IHAN oikean 1300-luvun kolikon. Ehdotteli että sen voi sitten laittaa vaikka koruun, mutta en taida raaskia lävistää uutta onnenrahaamme, vaan säilytän sen kotelossaan. Mahtava kirkonmies - oli mukava saada näin hauskalta papilta se siunaus avioliitollemme. Työkaverit ovat hehkutelleet juhlia pitkin aamua. Ai joo, eka toimenpide uutena rouvana. Pyysin työpaikan kesku...

Perjantaiaamu oli ihan hirveä. Tulin töihin ja pillahdin itkuun. Syynä oli se, että aamulla, kun herra meni herättelemään teinipoikaa ja laittoi valot tämän huoneeseen, kattolamppu räjähti ja sulake paloi. Herra vaihtoi sulakkeen, joka kärventyi samantien. Tällä kuviollahan se meidän elokuinen palomme alkoi. Soitin paikalle sähkömiehen, joka totesi, että halogeenilamppu oli tosiaan ollut oikosulussa ja koko lampun pohja oli palanut. Arvatkaa miltä tuntui? Niinpä istuin olohuoneen lattialla siinä aamutuimaan ja kirjoin Merille huppua häihin. Oli pakko saada ajatukset johonkin muuhun kuin sähköihin ja oikosulkuihin. Tarmo-sähkäri lähti toiselle vikakeikalle ja hakemaan varaosia pojan huoneen kattoon. Pitää laittaa pohjat. Ei kuulemma olla sähkönjumalien suosiossa. Tuli sitten mieleen, että ei se sitten olekaan ohi. Viikko ehdittiin asua ja taas rähähti. Putkimiehet ja sähkömiehet ovat kaiken lisäksi vieneet kaikki rahat ja nyt todella tehdään häitä nollabudjetilla. Mutta kyllä me selvitä...

Ah tätä onnea! Koti on tosiaan entistä ehompi - että voi ihminen olla onnellinen! Mummolamaisen tunnelman kruunaa se valtavan ihana Art deco -tyylinen seinäkello, jonka siskoni löysi kirpparilta ja jonka Hara-ystävä kunnosti. Kellon heiluri sanoo tik tak, kellossa on valtavat punnukset ja se lyö kauniisti bling bling. Tätä kuuntelin sunnuntaina aivan hurmaantuneena ja pihkura soikoon, käsi alkoi huutaa pientä ompelua. Kävin penkaisemassa alakerrasta sen valtavan upean punaisen villakankaan, jonka olen ostanut pois jostain palalaarista yli vuosi sitten ja hupsista, leikkasin siitä viitan. Tein eteen kiilat, jotta sain viitasta mahdollisimman leveän. Käsin tietysti ompelin ja kaulukseen kiinnitin vielä harmaan kaniturkiksen. Pieni solki kiinni ja nyt on morsiolla uusi punainen viitta. Tarkenee sitten ajella hepan kyydissä suurena päivänä : ) Eilen leivoin lehteä varten miljoona pikkuleipää ja vadelmakekseistä tuli niin hyviä, että taidan leipaista niitä sata lisää, ne näyttäisivät hienoi...