Kaiken keskiaikahörhöilyn jälkeen on ihmisen hyvä palata taas omille juurilleen eli suomalaiseen rautakauteen. Sieltä olen tämän harrastuksen aloittanutkin. Eka "keskiaikavaate" oli nimenomaan Euran muinaispuvun malliin tehty ja kunniakkaasti eka mekko palvelee edelleen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että eka mekko EI ole loimusamettinen fantasiavaate, vaan karua värjäämätöntä pellavaa ja siis Euran kaavalla.
Sen peplos eli vaippahame on tummanvihreää villaa ja koristeltu Mintun tekemällä lautanauhalla. Palvelee edelleen uskollisesti perhettämme muun muassa herra Knutin viittana viikkarireissuilla.
Toiset muikkarit tein aivan ihanasta villasta, jota tosin oli liian vähän eli luumunvärisen puvun hihoissa on kappale vihreää villaa, samaa kuin puvun essu. Tykkään siitä ihan hulluna, mutta aina pitää saada uutta...
Ostinkin uudet muikkarikankaat jo syksyllä. Glimisin museon tapahtumassa opettelin tekemään haarukkanyöriä ja tekniikkahan tunnetaan jo viikinkiajalta eli reunustin sillä uudet vaipan reunan. Ompelin sinisen haarukkanyörin kiinni purkeutuvaan reunaan lenkki lenkiltä... joo, meni muutama tunti aikaa.
Vaipan reunaan kiinnitin Suskin tekemän punakeltaisen nauhan. Letitin ylimääräiset lankahapsut ja pujotin letteihin pronssikierteet.
Aluspuvun tein aivan kertakaikkisen ihanasta punaisesta villasta. Se on sileää, ohutta ja laskeutuu kauniisti. En tehnyt tutulla Euran kaavalla, koska niitä on jo kaapissa. Tein suorat, tai itse asiassa helmaa kohti levenevät etu- ja takakappaleet, kapeahkot hihat, kainalokiilat ja sivukiilat. Puku ei ole ylisuuri ylhäältä, vaan samalla kivan väljä mutta ei mikään sopu-teltta.Puvun korupuoli on vielä työn alla: herra Thorsteinn on tehnyt uusia olkasolkia, joista olen toistaiseksi nähnyt vain kuvat, mutta hyvältä näyttää. Samasta pajasta saa nyt myös ketjuiksi Luistarin kankiketjun kaltaista prossiketjua. Sitä onkin jo 40 ja 50 sentin pätkät aarrearkussa.
Nyt minulla on Pasin ja Caritan pajasta upeat olkasoljet ja tietysti kaksipäiset hevoset ketjunkannattimina. Ketjut ovat "antiikkia" eli sitä "kalevalakorua ennen kalevalakorua".
Olen koonnut euralaisen emännän tapaan kaulakorun lasihelmistä ja kaukaisten maiden rahoista. Yksi raha on pudonnut ja helmivarasto karttunut, eli sekin pitää uusia.
Puku on oikeastaan koreaa lautanauhavyötä ja essua vaille valmis. Essukankaita on kaapissa muutamakin tarjokas, mutta oikeastaan se täydellinen olisi itse kudottu. Jaa, Tofalla onkin essuloimet kangaspuissa... voisi värjätä oman essun sitten mieleisekseen.
Sitä odotellessa voisin tyytyä harmaaseen - se on aina varma valinta ja sopii kaiken kanssa. Sen koristelen vaikkapa pronssikoristein.
Sitten kun uusi sinipunainen on valmis, pääsekin aloittamaan seuraavaa projektia. Tai oikeastaan kahta: kevään työlistalla on toinenkin muikkarikokonaisuus, ei ehkä aivan niin juhlava kuin sinipunainen. Viikinkinaisten käyttämää takkia olen himoinnut jo pitkään ja siihen on jo kangas, solki ja nauha. Hyvä alku siis!
Herralle pitää tehdä veneilykäyttöön sopivia viikkariaikaisia vaatteita, sellaista tutun turvallisen harmaata ja ruskeaa, jotka sointuvat hyvin tervan kanssa. Sotkan kanssa liikkuessa tervaantumista ei voi välttää.
Mistä pääsemmekin takaisin alkuun. Se eka muikkari on ihanassa kunnossa: tervainen, vähän mutainen ja aivan nokinen. Aivan loistava nuotiomekko : )
Kommentit
Lähetä kommentti