Neulakinnas on kaikkien oikeus. Nalbinding belongs to everyone.

Nyt on neulakintaasta asiaa. Let´s talk about nalbinding.
(Nämä kintaat katosivat postissa matkalla Suomesta Saksaan. Suuri harmi! These mittens were lost in mail on their way from Finland to germany. What a pity!)

Birgitan käsistä -sivuston Hanna linkitti taannoin Yle Kainuun nettisivulla julkaistun uutisen Facebookiin. Jutun alkuperäinen muoto oli suunnilleen niin, että nyt on Suomussalmella löydetty uudelleen kauan kadoksissa ollut käsityömuoto, neulakinnastekniikka.
Luin ja luin ja lopulta oli pakko lähettää jutun tekijälle kommenttia. Kertoilin niitä näitä tämän vanhan tekniikan historiasta ja tunnettuudesta nykymaailmassa. Tätä kautta omat kommenttini päätyivät Ylen uutiseen.
Iloitsen siitä, että juttua on linkitetty ahkerasti myös eteenpäin. En siksi, että jutun linkeissä oli tämä oma blogini, tai siksi, että juuri minun kommenttini ovat jutussa. Iloitsen siksi, että nyt ainakin muutaman ihminen lisää tietää tästä hienosta, perinteisestä käsityötekniikasta.

Omaa blogiani tärkeämpi asia siinä jutun lopussa on linkki www.neulakintaat.fi
On näet niin, että samoihin aikoihin kuin Sanna-Mari Tonteri käynnisteli omaa neulakinnasmatkaansa, aluksi blogina ja sitten alati laajentuvana sivustona, mietin että sellainen pitäisi perustaa. Iloitsin, kun näin sivuston syntyvän ja vieläpä sillä pieteetillä, tarkkuudella ja intohimoisella paneutumisella kuin Sanna-Mari on tehnyt.
Käyn hänen sivullaan, tutkin hänen löytöjään, sovellan niitä omiin töihini ja suunnittelen tekeväni vaikka mitä... mielestäni Sanna-Marin Kaukolan kintaat ovat ehkä hienointa mitä olen kinnastöissä ikinä nähnyt.

Paitsi että Sanna-Mari on tehnyt kulttuuriteon, ihan kansainvälisestikin tärkeän, hän on tehnyt arvokkaimman asian, mitä perinteelle voi tehdä. Hän on jakanut tietonsa. Hän on antanut osaamisensa kaikkien tietoon. Tästä asiasta iloitsen enemmän kuin mistään muusta.

Kun aloittelin omaa uraani käsityöläisenä, opin ensin yhden piston ja sitten toisen. Halusin oppia lisää. Kysyin useammaltakin tekijältä, "miten se pyörii siinä peukalon päällä", tai "miten se pyöreä aloitus tehdään".
Enkä saanut vastauksia. Tai sain. "No, se on ihan helppoa" ja "no kaikissa skandinaavissa kintaissa se aloitus on pyöreä".
Vai niin.
Minun on kiittäminen peukalon päällä pyörivästi pistosta Saaraa. Kas kun Susanna oli näyttänyt Saaralle ja Saara näytti minulle. Pyöreän aloituksen opetti Laura. Ja vasta sitten minulle aukesi se netissäkin oleva kulttuurien museon ohje.
Haa!

Päätin, että opetan eteenpäin kaiken sen, mitä tästä tekniikasta osaan. Opetan vaikka kädestä pitäen jokaisen vastaantulijan tekemään neulakinnasta. Kuljen ovelta ovelle ja koputan. "Hei, haluaisitko tietää jotain neulakintaasta".
Mutta sitten tuli Sanna-Mari Väkerryksieen ja sivuineen.
Kiitän häntä vielä kerran siitä suurenmoisesta työstä, jota hän on tehnyt.
Toivon, että tämä tieto leviää koko maahan, aina Peräpohjolaa, Pohjanmaata, Savoa, Kainuuta ja Karjalaa myöten. Ja meidän rajojemme ulkopuolelle. Niin, että kenenkään ei enää tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Jos opetamme tietomme eteenpäin, se ei ole meiltä pois. On turha tuntea kateutta ja katkeruutta siitä, että jokun muukin oppii ja tekee. Ei ole meiltä keneltäkään pois, jos vanha tieto elää, laajenee, muuntuu jopa.

Ja siitä pääsemme lautanauhaan.
Kun olen kutonut Maikin ohjeilla tehtyjä nauhoja ja julkaissut niistä kuvia, olen saanut pyyntöjä. "Onko sinulla tuota ohjetta sähköisessä muodossa" ja "voitko lähettää sen minulle".
Olen vastannut että "ei valitettavasti ole".
Syy on tässä: Maikki piirtää nauhansa käsin. Hän ei naksuttele silmukoita tietokoneohjelmaan, vaan sommittele nauhat ruutupaperille. Hän käyttää sitä osaamistaan, jonka on vuosien aikana itse hankkinut. Se on myös hänen työtään ja ammattinsa, kutominen ja sen suunnittelu. Ei ole minun asiani jakaa sitä, vaan hänen. Tuen myös Maikin ajatusta siitä, että kutojan on opittava itse prosessi ja ymmärrettävä mitä tekee. Ohjeen seuraaminen on helppoa siihen saakka kun tulee virhe. Siitä eteenpäin tarvitaan jo taitoa.

Maikki otti minun oppilaakseen ja opetti kädestä pitäen tekemään ryhmittäin kudottua lautanauhaa. Istui vieressä, antoi vinkkejä. Lisäsi haasteita yksi kerrallaan. Antoi oppia omista virheistäni. Päätti opettaa minua, jotta voisin vuorostani opettaa seuraavan. Näin tieto säilyy myös meidän jälkeemme, eikä kenenkään tarvi keksiä ruutia uudelleen.
Viime kesänä puhuimme näistä ohjeista ja Maikki sanoi, että hän on miettinyt asioita. Kysyi, tekisimmekö yhdessä jotain.
Joten malttakaa! Maikin ohjeet ovat tulossa. Sinun ja sinun ja sinun kudottaviksi. Niin, että voit itse oppia askel askeleelta helposta nauhasta aina vaikeimpaan asti.
Me teemme teille kirjaa täynnä kudontamalleja, Suomen käsityön museon suosituksilla ja tekstiilikulttuurisäätiön stipendillä. Rautakauden inspiroimana.
Ja sitten kun se on valmis, aion istua alas jonnekin näkyvälle paikalle loimen ja lautapakan kanssa ja kysyn että "hei, haluatko tietää jotain lautanauhasta".

* * *

Last week we read some news: someone in Norhern Finland had discovered a lost skill, nalbinding.
I read the news several times and at the end I had to write to the journalist and tell some things about nalbinding. The journalist edited her article and this is how my comments ended to this article.
I am happy that many people has shared it. Not because there are my comments, or because this blog is linked to that article. I am happy because now there are again more people, who know about nalbinding.

The most important thing on that article ís link to webpage www.neulakintaat.fi
You see, when Sanna-Mari Tonteri started her nalbinding blog and this webpage, I was thinking that someone should do something like that. I would do it, if anyone else would.
And then she did it. I have been following her from the start and I enjoy her passion and devotion to nalbinding.
I follow her work, I get inspired by her and her Kaukola mittens are probably the most awesome nalbinded work I have ever seen.

She has made a great culturehistorical work, on internatinal level too, but there is one thing far more valuable: she has shared what she knows. She has given her knowledge to us all. That is the greatest thing.

You see, when I started, I first learned one stich and then another. But I wanted to learn more. I asked some people "how do you do this stich" or "how to make a round start". They did not tell. "Well, it is quite easy" or "Well, all the scandinavian mittens have a round start".
Finally came Saara, my dear beloved Saara! Susanna had showed her and she showed me how finnish stich is done the "other way". Laura showed me how to do the round start.

I decided that I will teach this to everyone. I will stop people on the street, I will go from house to house and ask "would you like to learn nalbinding".
But then came Sanna-Mari and her Dabblings.
I want to thank her once more for that incredible and valuable work she has made.
And I wish that this nice traditional skill will spread trought the country and even further.

We have skills and knowledge. It is not away from us if we share it. There is no reason to feel jealousy of bitterness if someone else knows it too.
It is not away from or a bad thing to us if knowledge lives, spreads and even if it changes.

And so we get to the tablet weaving.
When I publish pictures of braids which I have woven using Maikki´s pattens, sometimes people ask me if I have them online. Of could I send them to them.
My answer has been no. There is a reason why.
Maikki does not use any computer program when she makes them. She has piece of paper and a pen. She has learned all by her self. Weaving and planning it and teaching is her profession. I think that is has not been my business to give it away. That right belongs to her.

She asked me if I wanted to be her private student. She would teach me what she knows, so that I can tell next one. This way this knowledge would live and grow.
She sat next to me, showed me, saw me making mistakes and correctimg them.
Last summer she asked if I would like to do something with her.
I said yes and now we are making a pattern book, for you and you and you there. Step by step, from easy weaving to the most advanced level.
We got recommendations from Finnish handcraft museum and a scholarship from Textile culture foundation.
So wait few more months. And when it is ready, I will sit down to a public place, take my tablet weaving cards and weft and ask "would you like to know something about tablet weaving".