Satunnainen asia numero kolme: olen sekaisin rautakaudesta, vaikka useimmiten pukeudun 1300-luvun muodin mukaan. Nauha on Maskun Humikkalan malli 8658: H17.
Olen saanut blogitunnustuksen Päin Mäntylää blogista. Hibis on siis blogi, jossa on substanssia. Piti oikein tsekata, mitä substanssi tarkoittaa. Valitsen puhekielen tarkoituksen: tässä on ainesta.
Kiitos siis tunnustuksesta.
T'ähän liittyy se, että pitää kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestä.
Hirrrvittävän vaikeaa, mutta yritetään.
Tässä siis kahdeksan faktaa, satunnaisessa järjestyksessä.
2. Kateus on minun mielestäni tyhmää ja typerää. Etenkin silloin, jos tunnistan tunteen itsessäni. Vimmainen ihailu, joka saa tekemään asioita paremmin, on sen sijaan erittäin tervettä.
3. Olen sekaisin rautakaudesta, vaikka historianelävöittäjänä pukeudunkin useimmiten lempityyliini eli keskieurooppalaiseen 1300-luvun lopun tyyliin.
4. Olen luvannut tehdä jälleen röyhelöhunnun lahjaksi. Sen pitää olla valmis kesäkuussa 2013. Ehdin hyvin. Tosin en ole vieläkään saanut aikaiseksi kahta rautakauden esiliinaa: haluan oppia tekemään pari asiaa paremmin kuin nyt osaan, että voin tehdä ne luvattuihin essuihin.
5. Haluan valkoisen hevosen. Kaipaan suunnattomasti maailman kauneinta ponia, Öxenholmin Bonanzaa, vaikka sen kuolemasta on jo 17 vuotta.
6. Toivon, että elämä tuo kotiimme pienen koiran. Pinja tuli sattuman johdattamana, samoin Eikka. Uskon, että jossain on kääpiöpinseri, joka tarvitsee Aistikkaan Kodin lämpöä.
7. Olen elämässäni monta kertaa kysynyt, mitä pahaa olen tehnyt, kun minua kohdellaan näin. Osa ihmisistä tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään. Nyt huomaan kysyväni, mitä olen tehnyt hyvin, kun minua palkitaan näin. Minulla on maailman parhaat ihmiset lähelläni, ja paras kaikista on kanssani naimisissa.
8. Olen kuumana Robert Downey junioriin, mutta filmifantasiassani tanssisin Hercule Poirotin kanssa charlestonia.
Sorry. This time in finnish only.
Charlestonia Herculesin kanssa, ihanaa!! Kiitos sinullekin viimeisestä, oli mukavaa tavata!
VastaaPoistaSamoin! Olisi ollut kiva ehtiä oikein rupattelemaan, mutta aika menee niiiin nopsaan. Onnittelut vielä uuden mekon johdosta.
VastaaPoistaHei
VastaaPoistaAsun Kanadassa ja olen tulossa Suomeen tassa kuussa. Kuinka saisin yhteytta teihin. Aloitin sellaisen yhdistyksen nimeltaan Tabletweavers international studies and technique - Twist useampi vuosi sitten.
Pirkko Karvonen pakarvonen@gmail.com
Hei!
VastaaPoistaLaitoin sinulle sähköpostilla kaksikin osoitetta :D