Pakko ommella uudelleen. Had to make it again.

Vanhan sinisen mekon uutta sisäkuvaa: hiha-aukkojen saumat jäävät tämän kapean lautanauhan alle.
Old dress, new style. The seams of my side openings are now finished with tablet woven braid.

Olen monessa yhteydessä tuonut esille sellaisen asian, että keskiaikaharrastaja, joka tänään aloittaa harrastuksensa, on mahtavan etuoikeutetussa asemassa. Tietoa on valtavasti saatavilla verrattuna vaikkapa vain vuoteen 2003 verrattuna, jolloin olen ollut ensimmäisessä keskiaikatapahtumassani, Visbyssä pellavaisessa lainamekossa.
Olen oppinut paljon aikakauden materiaaleista, ompelutekniikoista ja kaavoituksesta, puhumattakaan kaikista niistä hienoista yksityiskohdista, jotka tekevät puvun omaksi vaatteeksi (kiitos Elina. Olet minulle rakas). Olen oppinut tekemään: ennen harrastukseni alkua en edes lyhentänyt farkunlahkeitani, saati että olisin kutonut tai ommellut.
Nyt olen edennyt siihen asemaan, että opetan jo muita. Se tuntuu uskomattomalta.
No mitä siitä seuraa? Se, että muutama vuosi sitten ommellut vaatteet eivät enää kelpaa. En ole enää pariin vuoteen pystynyt pukemaan päälleni mainiota sinistä helvetinikkunamekkoani. Tai lehvähuppuani. Näin siksi, että niissä oli ihan hirveät saumat. Olin tosin tehnyt ne niillä ohjeilla ja neuvoilla jotka silloin sain...
Olemme menossa viikon kuluttua Morimondoon Italiaan. Sinne pitää saada jotain vilpoista päälle, koska siellä on lämmintä. Ajattelin ensin tehdä villaisen mekon mutta muistin sen sinisen helvarin, jossa tanssin hääni kolme ja puoli vuotta sitten. Mutta ne saumat... jos on nähnyt esimerkiksi Utan ompelukset, ymmärtää miksi minua alkoi ahdistaa. Eivätkä ne Lontoossa näkemäni ompeleet todellakaan olleet "sentti eteen ja puoli taakse", kuten ennen vanhaan käsinompelijoita opetettiin tekemään takapistoa.
Niinpä purin jokaisen piston ja ompelin uudelleen. Leikkasin ja ompelin myös uuden lehmuksenvihreän lehvähupun. Nyt on hyvä. Pieniä pistoja, pieniä pistoja, ystävät!

* * *

I have many times said that someone who starts reenacting today, is a very lucky one. There is so much information of how to make it well. When I was in my first event, year 2003 in Visby Gotland, that was not how it was. Well, I had rented a linen dress there.

After that I have learned so much during these years about materials, techiques and how to fit the dresses. And all those small details that make a dress to my own clothing (thank you Elina, I love you) . I have learned to do it by myself: earlier I did not even shorten my jeans, not to mention weaving or sewing.

Now I have come so far that I am teaching others. It feels incredible.

But what comes with that? My old stiches are no longer good enough for me. I have not been able to wear the surcote I made for my wedding three and half years ago. Or my green hood. I hate the seams. They were ugly and not well made , according to what I know now.

And I have seen Uta´s seams. And the piece of textile in Museum of London is not made the way hand sewing was taught several years ago : when making backstick go "1 cm forward and half back.

We are going to Morimondo Italy next week taking part to event Trecentesca. The weather there is warm and I decided to make a thin woolen surcote... Then I remembered my blue dress which I had in my wedding ( I had actually two dresses: a fur decorated dress and this surcote)

So I opened all the seams and took away every stich I had made. And remade the dress. I also made a new green hood.

Now it feels great. Small stiches, my friends, small stiches.

Sauma päältä. Seams on top of the fabric.

Sauman sisäpuoli ennen ja jälkeen. Ennen: liian pitkää takapistoa, saumanvaraa ei käännetty ja huoliteltu etupistoilla. Lanka villaa. Jälkeen: takapiston pituus nyt muutaman millin. Huolittelu katesaumalla. Lankana silkki.

Seam from inside the dress before and after. Before: too long backstich and raw edges, attached with running stich. Wool yarn. After: backstick few millimetres long. Silkyarn.