Siirry pääsisältöön

Museum of London and V & A

 Terveiset Lontoosta! Greetings from London!

Käväisin Lontoossa työmatkalla ja sain tilaisuuden karata parille museovisiitille. Menin onnesta täristen V & A -museoon katsomaan tekstiililöytöjä ... vain kuullakseni että keskiajan tekstiilit on viety pois ja ne tulevat uuteen museoon esille. Arvioiden mukaan tämä tapahtuu vuonna 2015.
Poissa oli myös 1500-luvun kirjottu takki eli Margreta Laytonin takki. Siitä oli kyllä kuva... ja vitriinissä oli myös paloja samankaltaisesta vaatteesta.
Mutta toki siellä oli paljon nähtävääkin, kuten valtavat 1400-luvun seinävaatteet. Kannattaa siis mennä, vaikka tekstile study room ei olekaan enää siellä.

No, onneksi on Museum of London ja siellä niitä Lontoon Thames-joen penkoista kaivettuja esineitä, joita esittelee muun muassa mainio opus The Medieval Household, Daily living c. 1150- c.1450.  Kirja on museon julkaisusarjaa ja löytyy siis omasta hyllystä. Samoja löytöjä esitellään myös toisessa julkaisusarjassa, jonka osia ovat sellaiset kirjat kuin Textiles and Clothing, Dress accessories, Knives and Scabbards ja Shoes and Pattens.
Oli kertakaikkisen mieletön tunne, kun näki nuo esineet oikeasti. Lasilevyn takaa, mutta siinä ne olivat. Etenkin pieni hihanriekale meinasi olla tälle räätälille se kulttuurishokin nostattaja: ihan kuulkaa kyyneleet kohosivat silmiin, kun lähes palvovassa asennossa tuijotin ja kuvasin sitä. Niin pieniä pistoja! Pieniä nappeja ja silkistä kudottu huolittelunauha!
Mahtava kokemus, mahtava museo ja suosittelen näitä molempia jokaiselle Lontoon-kävijälle... tai no ainakin jos keskiajan kädentaidot millään lailla kiinnostavat.
Niin, mikä oli parasta? No se, että lasivitriineissä oli useita esineitä, joiden versiot löytyvät omasta kodista. Pieni peili, lusikoita, lautasia, kuppeja, kulhoja, savinen juoma-astia, neulakkoja... Ne olivat kaikki siellä !
V & A:ssa oli myös se kirjottu renessanssikäsine, jonka koristekuvio on kirjottu hääpukuani varten tehtyyn pussukkaan. Se, jonka yhdessä Saaran kanssa kirjoimme.

* * *

I visited London some days ago and I had a chance to visit two museums. I was exited about V & A until I heard that the awesome textile study room is closed and the items are no longer there. There will be a new museum but that will open maybe yeat 2015. They had removed even Margaret Layton´s embroidered jacket: there was only a picture left and pieces of a similar textile.
But there was still a lot to see, for example absolutely fantastic 15th century tapestries. So V & A is worth visiting event the textile study room is closed.

Luckily there is Museum of London, and there a lot of items found from neatby Thames-river. Those items are presented also in books like The Medieval Household, Daily living c.1150-c.1450. They can be seen also on serie of books, which well known parts are Textiles and Clothing, Dress Accessories, Knives and Scabbards ans Shoes and Pattens.
It was absolutely stunning to see those find there, behind the glass. Specially a small piece of a dress sleeve almost made me cry. So tiny stiches! So small buttons! And tablet woven silk finishing on the selvedge!
Great experience, great museum and I recommend them to all who visit London... well, atleast if one is interrested in medieval handcraft.
What was the best thing? Well, the fact that I have at home so many of those things I saw in museum. Sewing kit, needle cases, pots, plates, spoons, knives,  drinking vessel and my wonderful small mirror... They were all there!!
At V & A there was even that embroiderd glove which me and Saara used as a model when we made a pouch to my wedding dress.

  Messinkinen peili. Mirrorcase, made of brass.



 Pala hihaa 1300-luvulta. A pieve of sleeve, 14th century.
Ompeluvälineitä, pussikka ja silkkikangasta. Sewing kit, pouch and pieces of silk fabric.
 Tuttuja muotoja: toinen vasemmalta löytyy kotikaapista. Second drinking vessel from the left seems familiar...oh, I have it at home too.

 Omakuva :) Me in museum, V & A.
Silkkibrokadia. Silk brocade.
Hääpuvun pussukan kirjonta! Emroidery which I used in my wedding dress pouch!
 Tämä on älytön juttu: neulesukat Egyptistä! Harmi ettei esittelyteksti kerro tekniikaa, vain että materiaali on villaa ja ajoitus noin 300-500. Awesome: socks from Egypt! Pity that it does not tell what then technique is, just that they are wool and dating is between years 300-500.


 


V & A on kirjojalle mielenkiintoinen kohde: runsaasti aivan mahtavia töitä 1500- ja 1600-luvuilta.
A lot for emroiderer: many fine works from 16th and 17th century.

Edit:
Kirjoituksen kommenteissa viitataan neulomisen historiaa käsittelevään kirjoitukseen . Teksti viittaa sekä punaisiin neulakinnassukkiin, joista kuva on ylempänä, että tähän 1600-luvulta peräisin olevaan neulottuun takkiin. Tämäkin hieno vaate löytyy siis V &  A -museosta.
In the comments of this post Jenny gives a link to history of knitting. Both red socks and this green knittet jacket are mentioned in the text. It is from 17th century.
This you can also find when visiting V & A.

Kommentit

  1. Ihania kuvia! Kateeksi käy - kun joku vuosi sitten kävin V&A:ssa, tekstiileitä ei oltu vielä siirretty varastoon muuton ajaksi, mutta silti aikaa ei ollut tarpeeksi: puolet ajasta meni ihastellessa kankaita nenä lasissa ja puolet harmitellessa sitä ettei tiennyt mitä oikein katsoi!

    Ne punaiset sukat muuten on tehty neulakinnastekniikalla, muistaakseni koptilaista pistoa käyttäen; jollakulla on varmaan mennyt muutama hetki niitä ohuella langalla pistellessä :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä :D
    Ajoitus on noin vuodelta 300-500. Eivät ihan keskiaikaa mutta ihan mahtavat!

    VastaaPoista
  3. Täällä oli kans juttua tommosista koptilaisista sukista: http://knitty.com/ISSUEspring06/FEAThistory101.html

    VastaaPoista
  4. Wau, nuo sukat. Toisin kuin turtleslapasista noista ei tosin ehkä tuu täällä uutta muotivillitystä, kun ei varvassandaalit ihan täkäläiseen säähän sovi.

    Mutta huoh noiden käsitys neulomisesta... "The resulting fabric would look very sloppy unless done by a master, and it wasn't something you could have the kids do while tending the sheep -- unlike knitting." Kyl vaan mun kokemuksella neulakinnasta on paljon helpompi tehdä muun homman lomassa.

    VastaaPoista
  5. Hep! Tuo vihreä neule on myös V & A :ssa

    VastaaPoista
  6. "Pieniä pistoja" / "Tiny stitches" <3

    VastaaPoista
  7. Tuli vielä mieleen: oliko nuo almupussukat (4. alimmainen kuva) kans 1500-1600 -luvuilta?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti