Siirry pääsisältöön

Lautanauhaa: puolikaskierrot. Tablet weaving: half turn.

Kaksi tulkintaa samasta lautanauhasta: yläpuolella Viivi Merisalon Nauhoja-kirjan numero 147,  alapuolella Maikki Kariston versio puolikaskierroilla.
Two tablet woven braids, basically same pattern. Upper one is Viivi Merisalo´s 147, lower is Maikki Karisto -version with half turns.

Olen taas oppimisen lumoissa. Olen viime aikoina suorastaan paasannut virheistä, niiden korjaamisesta ja siitä, miten se opettaa työn tekijää. Niinpä sitten erittäin ahkeran viikonlopun päälle istuin vielä illalla kolme tuntia kudontajakkarallani hievahtamatta. Opettelin uutta, tein virheitä, purin virheitä ja -- hyvä on, jätin nauhaan virheen.
Jätin sen siihen kahdesta syystä: nyt voin näyttää, mitä yhden laudan väärä suunta aiheuttaa muuten niin upeassa kuviossa. Todellinen syy on se, että nauhassa käyttämäni vaalea lanka on NIIN pehmeää, että se alkoi oppimisen tuskassa huopua mössöksi.
Nauhassa on nimittäin sellainen itselleni melko uusi asia kuin puolikaskierto.
Se on juttu, jonka Maikki on oivaltanut tutkiessaan suomalaisia rautakauden nauhoja. Esimerkkinä käytimme Viivi Merisalon Nauhoja-kirjan mallia 147. Se on hieno malli sellaisenaan jo, mutta rautakauden tapaan kudottuna vielä hienompi.
Maikki teki piirrostyön, laittoi puolikaskierrot paikalleen ja minä kudoin. Elämäni toinen puolikaskiertoja sisältävä nauha...ja kun kudon liukkailla pelikorteilla, virheiden mahdollisuus on enemmän kuin suuri.

Ja mikä se puolikaskierto oikeastaan on: se on nimensä mukaisesti liike, jonka lauta tekee. Normaalisti lautoja kierretään neljäosakierros. Puolikaskierrossa yksittäinen lauta kulkeekin kaksi kierrosta suuntaansa.  Siis 2 x 1/4 =1/2.
Sen ansiosta kuvioista tulee teräviä ja linjat suoria. Eron näkee, kun vertaa samaa nauhaa kahdella eri tavalla kudottuna.

Pieni välioppi:
Ryhmittäin kääntyvien nauhojen kutomiseen on kaksi tapaa.
A) Kaikki laudat ovat samaan suuntaan, jolloin ohjetta luetaan niin, että oikealle kallellaan oleva silmä on käännös eteen ja vasemmalle kallistuva silmä on kierto taakse.


Jos kaikki laudat olisivat Z-suuntaan, kuten tässä alkaa---
If all the tablets would be on Z-direction, like here...

... kudontaohje näyttäisi tältä: siinä oikealle kallistuva silmä on käännös eteen ja vasemmalle kallistuva taakse. Kaksoissilmä on puolikaskierto.
.. the weaving instruction would look like this: the eye or mark leaning to the right is turn forward, and leaning to left is turning back. Double marks are the half turns.

B) Osa laudoista on aseteltu S ja osa Z. Maikin ohjeissa kirjain kertoo laudan asennon, ei lankojen pujotussuuntaa. Ohjetta luetaankin nyt niin, että joka kerta kun silmä on eri suuntaan kuin alkuasennossa, käännös on taakse. Tämän lukeminen helpottuu, kun näkee etukäteen sen vaivan että värittää ohjeen.

Tässä osa laudoista on Z, osa S.
Here some of the tablets are Z, some are S.



Ja silloin kudotaan näin: valkoinen on käännös eteen, väritetty on käännös taakse. Ja seassa ovat puolikaskierrot.
And weaving changes to this: white ones are turning forwards, coloured part is turning back. And there are the half turns again.

Ja kun tähän vielä lisätään puolikaskierrot: kaksinkertainen silmä onkin kaksi kierrosta suuntaansa.
Tämän oppii, aivan kuten kaiken muunkin, mutta kudonta on todella hidasta ja kun virhe tulee...
kun teen virheen, puran nauhaa takaisinpäin useamman kierroksen. Etsin sellaisen paikan, joka on takuulla mennyt oikein.
Seuraavaksi pitää lukea nauhasta, ovatko langat varmasti oikein. Vuosi sitten tässä kohtaa maailma romahti, mutta kiitos loistavan opettajani, osaan nyt lukea nauhan pintaa.
Mutta ne puolikaskierrot... unohdin kysyä, miten ne vaikuttavat kuvion purkamiseen ja miten ne luetaan nauhan pinnasta.
Opin sen yksin siinä kolmen tunnin aikana. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta kun ymmärtää, että olen juuri oppinut jotain. Onni, sitä se taitaa olla.
Kolme tuntia, kymmenen senttiä nauhaa. Se oli sen arvoista.... se vain harmittaa, että jätin sen virheen sinne... Ei, tuota lankaa en pura kymmentä senttiä taakse. Se ei vain kestä sitä.

* * *

I have been talking about making mistakes and will continue this a bit more: mistakes really teach how to make something. Like tablet weaving.
We had extremely nice but busy weekend, but I just had to end it with weaving. I sat three hours doing the new pattern from Maikki. It is her version of Viivi Merisalo´s number 147 from book Nauhoja.
There is now a mistake. I had to leave it there for two reasons. I wanted to show what it means when just one tablet goes wrong in a beautiful pattern, but true reason was that the yarn I have used is so soft that after all the undoing it was really badly felted. So I gave up.
Why was correcting the simple mistake so difficult? Because there are half turns.
It is something which Maikki found when she was doing her research on finnish iron age braids.
We used this 147 pattern as an example of it: same pattern made in two different way. The pattern here is Viivi Merisalo´s number 147. Quite nice, but gets even nicer with half turns, I think.More iron age.
Maikki made the pattern, added half turns and I did the weaving. This is second time I am making half turns. And I am using play cards, whis are slippery and add the risk of mistake...

But what is a half turn?
Normally when weaving the tablets are turned 1/4 -turn. When making half turns tha tablet makes 2 x 1/4 = 1/2.
It makes sharp and clear lines. You can really see the differens when comparing my two braids.

You need to know this about turning the tablets:
There is two ways how to read pattern. And it depends on how the tablets are. ( see pictures on finnish section, please )
A) If all the tablets are Z of S -position, you read the turning instructios so that the "eye" leaning right is turn forward and eye leaning left is turn back.
B) Is some of the tablets are S and some Z, then the turning changes. When the eye is leaning to another direction than it´s start position is, it is always turn back. Reading the pattern gets easier if you colour all those parts. ( again, see the pictures above!!)

And to his add half turns: double marked eye is a half turn.
You can learn this, just like anything else. It just takes time, but is is worth every moment.
So when I make mistake, I undo the braid long enough, not just one or tho last turns. I try to find a place where I konw for sure it is right.
The I look at the yarns: are they right. Year agi I had no clue how to do it, but I have an exellent teacher and and now I can.
But the half turns... I forgot to ask how they effect specially when remaking and so I spent that three hours weaving that 10 cm piece of this braid.
I can not describe the feeling when I suddenly realised that I had learned and understood what I was doing. Happines, that might be the word.
Now I only regret that mistake...


Tässä näkyy hyvin puolikaskiertojen vaikutus kuvioon: linjat ovat teräviä ja aivan mahtava pieni yksityiskohta ovat linjat, jotka näyttävät risteävän toistensa yli. Niitä on löydetty suomalaisista rautakauden nauhoista ja  ne on tulkittu aikaisemmin niin, että kutoja olisi nostanut laudat toistensa yli, mutta todellisuudessa kyse on niistä Maikin löytämistä puolikaskierroista.
Here you can see how clever half turns are: all the lines are sharp and there is fantastic tiny detail. If you look at the crossing lines it looks like they really go over one other. These has been found in finnish iron age braids too. So far this was interpreted so that weaver had lifted tablets over another. Actually they are half turns, which Maikki discovered.

Mitä seuraavaksi? Nauhassa on vielä pari yksityiskohtaa, joita voisi muuttaa. Keskisilmät saisivat olla tarkemmat ja symmetriset. Muutama linja voisi jatkua pidempään. Hmm...
What next? There are few details to fix: the middle eyes shoud be more exact and symmetrical. There are few lines which could go in different way. Hmm....

Kommentit

  1. Beautiful work! I love the look of half turns :-)

    VastaaPoista
  2. Thanks! I like that look too, it makes patterns so clear, specially in more complex patterns than this is.

    VastaaPoista
  3. Ohoh ja no jopas! Hieno oivallus! Pistetään mietintämyssyyn, josko menisi perille :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen oivallus. Itse olen tässä viikon ajan opetellut Maikin kirjasta lautanauhailua ja olen kyllä ihan myyty. Hieman tosin olen kateellinen, kun saat opettajan ihan henkilökohtaisesti paikan päälle :)
    Kysmys muuten lankoja koskien: mitä villalankaa suosittelisit lautanauhojen tekoon? Ostin tuohon ensimmäiseen nauhaani jotain random lankaa Lankamaailma Nordiasta ja vaikka lanka toimiikin ihan ok, niin nauha on hieman pörröistä.

    VastaaPoista
  5. Olen käyttänyt monenlaista lankaa, alkaen Kauhavan lanka-aivan myymästä ( taitaa olla Virtain Villan kehräämää) ja Pirtin kehräämön ohuesta (en suosittele ) Pirkanmaan kotityön ohueen lankaan ( suosittelen).
    Olen kutonut myös Pirkanmaan ryijylankaa ja Wetterhofin Veeraa, joka on todella ohutta, kuten rautakauden nauhojen langat ovat olleet.
    Kokeile Pirkanmaan lankaa: valtavasti värejä ja kivaa kutoa :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! Käynpä tästä sitten pyörähtämässä lankakaupassa. Tuo Pirkanmaa on kyllä paljon ohuempaa ja tiiviimmän oloista kuin tuo nyt laudoissa oleva pörrölanka. Enpä malta odottaa, että tuon harjoituskappaleen saan valmiiksi ja pääsen vaihtamaan kunnon lankoihin :)

    VastaaPoista
  7. Kun saa kunnon langat, nauhan kutomisesta tulee aivan uusi elämys. Itselle sattui kerran lankaerä ruotsalaista kasvivärjättyä... se takertui muihin lankoihin niin että viriöt hädintuskin aukesivat.
    Sain vinkin että kannattaa suihkuttaa loimi rasvattomalla maidolla, mutta kokeilematta jäi. Kiskoin nauhan loppuun sisulla, mutta en enää koske moiseen takkuun sormellakaan. Enkä liioin lankaan,jossa on keinokuitua, kuten seiskaveikkaan.

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos, kiitos tuosta lankavinkistä! Sain juuri uuden loimen luotua ja tekoon lähti Merisalon 143 ja jo yhden kuviokerran jälkeen olen aivan ihastunut. Kokemus todella on aivan eri kuin aikaisemman pörröisen paksuhkon langan kanssa.
    Vyyhtien keriminen oli mälsää, mutta tuommoisen kutomiselämyksen takia kerisin vaikka 10 kerää. Olen rakastunut :)

    VastaaPoista
  9. i was wondering if you have a picture of the entire pattern so i can see all of the halfturns needed?

    VastaaPoista
  10. Hi there!
    I am sorry to tell that there is no pattern available but hear this: we are making a pattern book and it will be published summer 2013 and it will be both in finnish and english.
    That particular pattern with halfturns is not there because Maikki wants to redraw it, there are some details which needs to be designed better.
    BUT: there is going to be several pattenrns with halfturns and I think that advanced weavers will easily figure where and when and how to use them.
    So... soon!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti