Siirry pääsisältöön

Pleat. Siis laskos. Ja monta. Many pleats.


Lainamalli edestä. The model posing front...

Mielenkiintoinen urakka on taas valmis. Olen tehnyt laskoksia - joita siis englanniksi kutsutaan nimellä pleats - hameisiin ja viikinkihousuihin, mutta nyt on sitten laskostetty myös mekko. Se on tehty miehelle, väri keltainen, materiaali ihanaa villaa ja ... no, hankala oli tämä projekti.

Tilaaja näytti netistä kuvan ja sanoi että tuommoinen. Siis väljä mekko miehelle, pienet vekit hihan yläosaan ja kaksi nappia pääntielle.
Mekon helma on leikattu melko suoraan eli se on sivuilta hieman pidempi kuin edestä ja takaa.
Helmaa on paljon ja kun mekkoa sovitettiin tulevalle käyttäjälle, keskustelimme siitä, haluaako hän asetella laskokset aina itse, vai ei. Hän halusi että ne ommellaan valmiiksi kiinni.
Siis sama tekniikka kuin vaatteissa joka tunnetaan pleated gownin nimellä. Mikähän se on suomeksi... no, takki jossa on kiinteät laskokset.
Katri olikin mukana jo leikkausvaiheessa, hän kun on tehnyt tämän tyylin vaatteita ennenkin. Ja hän teki laskostuksen (joka ei muuten ole ihan helppoa), minä keskityin dokumentoimaan ja pitämään ompelijattaren sekä mallin tyytyväisenä (suklaavadelmavohveleita, teetä, kolajuomaa, kääretorttua). Laskosten vaikea osa on saada niitä sopiva määrä oikeaan paikkaan ja vielä oikean kokoisina.
Koska halusin oppia tämän jutun, tein kaikki ompelutyöt.
Mallia tekniikkaan otimme kirjoista The tudor tailor (Ninya Mikhaila/Jane Malcolm Davies) ja The medieval tailor´s assistent (Sarah Thursfield).
Sillä erotuksella tosin, että mainituissa teoksissa laskostakissa on todellakin kyse takista. Tämä on mekko. Ei siis voinut tehdä oppien mukaan eli tehdään nauha tai kaksi, 15 senttiä pidemmät kuin käyttäjän vyötärö ja ommellaan vekkaukset siihen kiinni. Jos tekee niin, ei mekkoa pysty pukemaan, koska ihmisessä on hartiat.
Juuh, tuli kokeiltua ... tiedän siis tämän nyt kokemuksesta.
Meidän versiossamme vekit on kiinnitetty vain pätkiin. Katsotaan, miten toimii käytössä. Jos ei toimi, olen ohjeistanut käyttäjää purkamaan tukinauhat pois ja näkemään siistin laskostamisen vaivan...
Hmm... mitenköhän... how to...hmm...

Jossain täällä ne laskokset ovat... the pleats must be somewhere here...
Aaahh.. täällä! Oh, they are here!

Merkitään ne hei neuloilla! Hey, let´s mark them with needles!
Ja ommellaan ne kiinni, etteivät enää karkaa! And let´s sew them, so they won´t run from us again!
Hihassa on ihan pienet vekit. There are tiny pleats in sleeves.Ja kaksi nappia pääntiellä. And two buttons.

Another interresting project is ready. I have made pleats earlier for example to a dress or viking baggy pants, but never to a man´s tunic. Now I have. It is yellow, woolen and ... the making was not easy.
The customer showed a picture: loose tunic, small pleats on sleeves and two buttons to the neckline. The hemline is cut rather straight, so it is a bit longer from the sides. There is a lot of fabric so while I was testfitting the tunic for customer, we discussed if he should fix the extra every time himself of if they should be attached. He wanted sewn pleats, like in pleated gowns.
Dear Katri knows the method and she has helped me with patterns and now with pleating (which is not easy). Tricky part it to get the pleating on right measurement on right plave and also about the right size too.
Katri formed the pleats, I took pictures and kept both Katri and our fitting model Riku happy (by feeding them cookies and cake and making tea and serving coladrinks).
Since I wanted also to learn, I made all the sewing.
For technique we studied books The tudor tailor and The medieval tailor´s assitant.

The original garments are gowns. Jackets that is. Our is a tunic. I could not do like originals, like cutting a piece of fabric of two, 15 cm longer that users waist line and attach the pleats to that. If you do so, the user will never get it on or off. You see, he has shoulders too. I know it now. We tested...
Unlike the originals, I attached the pleat to a short stips. Now we shall see, how it works. It not , I have given the user some directions.
Undo the pleats and set the pleats everytime he wears the garment.
... and back. Ja takaa.

Kommentit

  1. Aikaa ja vaivaahan tekemisessähän oli. Mutta siitähän tuli kaunis, tosin niinhän taidettiin epäilläkin sunnuntaina. Toivottavasti miellyttää saajaakin. Ja kiitoksia tarjoiluista. :)

    VastaaPoista
  2. ... mä petraan tarjoilupuolessa kun leikataan sen mun samettivaate ;)

    VastaaPoista
  3. Komea takki :) , ja vitsit että olet ollut ahkerana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti