Siirry pääsisältöön

Nauhaoppia ja edistystä. Progress in tablet weaving...

Maikki on vähän kutonut. SE Maskun Humikkalan nauha, josta maailmalla vilisee tulkintioja. Tämä on Maikin uusimpia, mutta kaikki uusin tulee seuraavaan lautanauhakirjaan.
The Braid from Masku Humikkala by Maikki Karisto. Awesome! She has researched how the original braid was made and done a wonderful job. Her latest results will be presented in her next book. Is that something!

Jo parin vuoden ajan olen kutonut julkaisukelpoisia lautanauhoja, mutta jos jotain luuloja omista taidoista olikin, ne karisivat kurssimatkallamme Helsinkiin viikonloppuna. Lankadontin Laura eli Viljis kutsui minut luokseen nauha-akatemiaan jo lähes vuosi sitten, mutta vasta nyt löytyi passeli aika. Minä kutsuin mukaan Ilonan, Viljis houkutteli paikalle Johannan ja Maikin. Maikkiin olin tutustunut vuosi sitten Susannan pronssispiraalikurssilla ja kyseessä on siis sama kudonnan jumalatar, jolta ilmestyi lautanauhakirja viime syksynä. Ja niin me sitten Ilonan kanssa jouduimme lähes shokkiin, kun katselimme Maikin uusimpia tutkimustuloksia suomalaisista rautakauden nauhoista. Niistä on kuulemma tulossa oma kirja, jota jäämme nyt odottamaan kädet innostuksesta vapisten.

Muutaman hyvän nauhan ohjeen kuvasimme tekoa varten ja harjoittelimme Kaukolan Kekomäen S-nauhaa, joka on siis periaatteessa sama, kuin vanhan Karjalan muinaispuvun nauha.
Ja sitten suuria opetuksia: a) lautanauhoissa saa olla virheitä. Niitä on myös rautakauden hienoimmissa töissä. b) täydellisyyttä ei ole. c) osaan nyt tehdä jatkuvan loimen. Ilonan kanssa illalla kudoimme tätä uutta nauhamalliamme ja aamulla kokeilimme jatkuvan loimen vetämistä ihan itse. Hyvin onnistui! Teimme nelimetriset loimet pukujen sisäosien huolitteluihin tulevia lautanauhoja varten ja yritänkin nyt tehdä siitä ymmärrettävät ohjeet tähän. Jos joku ei ymmärrä, lisätietoja saa pyytää! Maikki´s sample of Kekomäki S-braid. Maikin mallinauha. Oma versio Kekomäen S-nauhasta.
My version. I also tested here tubular edges with two colours.
For few years now I have been doing tablet weaving good enough to show in public. If I had any illusions of my skills, I indeed had a rude awakening this weekend. About one year ago I got an invitation to visit Laura´s (Viljalempi in SCA) home and learn more about tablet weaving. Now we finally had time to do it.
I took my dear friend Ilona with me and Laura also called few friends, Johanna and Maikki, to come along. Maikki is the weaving guru who has published a book about tablet weaving. I knew her already from Susanna´s bronze spiral course, which we took last year.
And so it happened, that we were almost in shock when Maikki showed us her latest research in Finnish Iron age braids. She will publish them in her next book, which we now wait for, hands trembling with excitement.
I got some new patterns and we started testing the braid from Kekomäki, Kaukola. This S-pattern braid is approksimately same that was used in the Karelian Iron Age dress.
We also learned that a) mistakes are allowed. They had those already in Iron Age. b) there is no perfection c) I know how to make a continuous warp. With Ilona we started weaving right after course in my house and this morning we tested new kind of warp making all by ourselves. It went very well! We made four meter long looms to weave braids for finishing the seams inside dresses. I am trying to describe here now, what we are doing and how. Feel free to ask additional information...

NÄIN VEDÄT JATKUVAN LOIMEN ja kudot huolittelunauhan.
HOW TO MAKE CONTINUOUS WARP and weave finishing braid.
Jaa lanka neljälle kerälle. Työtä helpottaa, jos jokainen on omassa astiassa. Kukkaruukku käy hyvin.
Make four bundles of yarn. To ease the work, put all bundles in separate dishes. Flowerpot is just fine.
Me teimme 12- ja 14-lautaiset nauhat, joissa oli neljä reunalautaa ja 8-6 kuviolautaa keskellä.
We used 12 and 14 tablets, which both had four tablets on edges (2 per edge) and 6 or 8 for the pattern.
Reunalaudoissa on jokaisessa reiässä lanka, kuviolangoissa kaksi lankaa, kaksi tyhjää ristikäisesti pujotettuna.
At edges we had four yarns per tablet, at pattern tablets only 2 yarns (and two empty holes) at diagonal corners.

Jatkuvan loimen vetämiseksi tarvitaan jotain, mihin loimi kierretään. Meillä oli kaksi puristinta ja yksi tuoli. Teimme ensin reunalaudat: ota neljä lautaa pinoon ja pujota yksi lanka jokaisesta reiästä. Kiinnitä lankojen päät solmulla puristimeen.
To make a continuous warp you need tools: we had two carpenters clamps and one chair... First we made edges: hold four tablets in a stack and put a yarn though holes. One yarn to a hole. Tie the yarns to the clamp handle.

Pidä lautoja vasemmassa kädessä. Pudota yksi lauta kyydistä ja vedä langat puristimien ympäri: lähde liikkeelle alusta, sitten puristimesta toiseen (tässä tapauksessa tuolin kautta heh) ja takaisin alkuun. Toista kunnes kaikki laudat ovat loimessa. Sido langat solmuun aloituslangan kanssa. Voit nyt katkaista keristä tulevat langat.

Hold the tablets in left hand, drop one tablet and let the yarn run through your right hand. Pull the yarn from one clamb to another (then to the chair haha) and come back to starting point. Continue until you have dropped all the tablets. Tie the yarns to the starting knot. Now you can cut the yarns which are coming from the bundles.

Tältä sen pitäisi näyttää. It should look like this.
Neljän reunalaudan jälkeen otimme pinoon kuviolaudat ja pujotimme vain kaksi lankaa kulmittain. Toista sama kuin reunalautojen kanssa: solmi alku ensimmäiseen puristimeen, pudota laudat ja vedä loimi.
Next we did the patterns tablets, those have only two yarns in diagonally corners. Repeat the procedure same af before: tie the yarns to the starting clamb, make the loom. Tältä pitäisi näyttää, kun kaikki laudat on pudotettu. This is how it is supposed to look when the loom is done.
Älä irrota loimea vielä, vaan ensin järjestä laudat. Siirrä reunalaudat reunoille, kuviolaudat keskelle.
Do not detach the loom yet. First you need to arrange the tablets. Move the edge tablets to the edges (two per side) and pattern tablets to the middle. Laudat järjestetään kun loimi on vedetty. Now it is time to arrange the tablets.
Seuraavaksi katso lautojen vetosuunta. Tässä nauhassa vetosuunta vaihtuu joka laudassa eli kuvio on S Z S Z S Z S Z... ( eli kuin /\/\/\... )
Turn all the tablets to S Z S Z S Z... ( or /\/\/\ )... and so on. Joka toinen S, joka toinen Z. Every other S, every other Z.
Lopuksi katso että kuviolautojen tyhjät ja langalliset kulmat vuorottelevat eli itsestä lukien lähimmässä ( A-reikä) kulmassa on vuorotellen lanka ja seuraavassa tyhjä: katso kuva.
Finally turn the tablets so that you have a yarn in hole (for example hole A) and next one is empty: look at the picture below. Sido pakka nipuksi ja tässä vaiheessa voit katkaista sen ja irrottaa pidikkeistä. Laita solmu alkuun ja loppuun ja olet valmis kutomaan.
Tie the tablets in one bunch and now you can cut the loom and detach it from the clambs. Make a knot to the start and to end and you are ready to start weaving. Nauha kudotaan koko ajan yhteen suuntaan. Vaihda suuntaa kun langat menevät niin kierteelle, ettet pysty enää kutomaan. Kuviolaudat pyrkivät menemään väärän asentoon, joten ole tarkkana.
Weave the braid in one direction as long as possible, turn direction when necessary, when the yarns get tangled. Be careful with pattern tablets: they tend to turn in wrong position. Valmiin nauhan leveys on 14 laudalla sentti ja 12 laudalla 0,8 senttiä (lanka 125 x 2 tex) The braid is about 1 cm wide (yarn 125 x 2 tex). Muokkaus: Kysyttiin, että mitä hyötyä tästä on ja miten se parantaa elämää :) No siten, että perusloimen vetäminen, siis jossa on yhdessä laudassa enintään kaksi väriä, nopeutuu noin tunnilla!

Notice: someone asked what is good about continuous warp: It is usable when there are max twno colours in one tablet, but this method is fast. Normally I would use about one hour to make a loom, this came in 10 minutes.

Kommentit

  1. ...näyttää siltä, että kommentteja on kadoksissa... Kokeilen siis tuleeko tämä oma läpi.

    VastaaPoista
  2. Kokeilen uudestaan kommenttia - eli kuten eilen huutelin bittiavaruuteen: onpas nerokas tapa vetää loimi: voi tehdä pitkän nauhan ilman että asunnon neliöt tulevat vastaan. (luullakseni ymmärsin ohjeet myös) Ja kokeilunauhat näyttävät mahtaville.

    VastaaPoista
  3. Eipä minulla muuta kommenttia, kuin että tajusin juuri miten ällistyttäviä ihmisiä minä tunnen.

    VastaaPoista
  4. Sahra, Olet upea käsityöläinen, pidä visusti luulosi! :-) Me olimme vaan niin innoissamme kun saimme joukon nauha-hassuja kasaan. Maikki tosin on aivan omaa luokkaansa, minä voin hoitaa puhumisen... Wiljis

    VastaaPoista
  5. Olen näköjään ihan pihalla? Tuleeko The Lautanauhakirjalle jatko-osa!?! :)

    VastaaPoista
  6. ..Oi kuulkaa, nauhavimmaiset ystäväni: KYLLÄ! Jatko-osa tulee :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti