Onnelliist voimiist

Saaran ja Teemun viimeiset metrit sulhona ja morsiona...

ja ensiaskelet herrana ja rouvana. Taustalla kaaso Elsa ja meidän naapurista Pekka-pappi.

Saara ja Teemu saatiin sitten hienosti naimisiin. Kaikkea hyvää hääparille: onnelliist voimiist, niinku Pakaalla sanotaan.

Hyviin häihin kuuluu aina pieni jännitys, kuten saapuvatko häätalon kukat ajoissa, missä on pappi, avaako suntio oven ja syttyvätkö kynttilät ajoissa, sataako vai paistaako, jännittääkö päivän päätähtiä...

Hääväkeä. Johanna huolehtii Carhun nimmarin onnittelukorttiin. Oma herra toimittaa kirjoituspöydän virkaa.

Kaikki meni tosi hienosti. Saara oli uskomattoman kaunis näky: Unkarin kuningattaren 1500-luvun hääpuvun mallin mukainen puku, blackworkilla koristeltu wulsthaube ja sievät letit. Teemulla tietysti Unkarin kuninkaan hääpuku ja partakin söpösti letillä... ihan alkoi huuli väpättää ja nessu piti kaivaa hihasta esiin.

Keittiöväki paiski Liisan johdolla hommia kaksi päivää ja hyvin Liisa joukkonsa ohjasti. Meillä oli "kuningataräiti" Rikissan kanssa semmoiset ähkyt, että piti jopa käydä lenkillä kesken kemujen. Menimme mekot kahisten häätaloa ympäri, että masut laskeutuvat. Rikissa oli uudessa korsettipuvussaan, siitä lempinimi kuningataräiti. Korsetti voisi kuulemma kelvata taisteluvarusteeksi, niin jämäkkä se on.

Kuningataräidiksi nykyisin tituleeratun Rikissan häävaate käy kuulemma taistelupanssarista.

Oma osuuteni näissä kemuissa oli siellä työ taustalla, kuten koko keskiaikaisen astiastoni järjestäminen paikalle. Ja salin koristelua ja semmoista, sekä siivoamista ja tavaroiden pakkaamista ja kuljettamista. Supertehokas Johanna teki kaiken muun homman lisäksi vielä loppusiivousta ja oli yökuskina, kun työväki siirrettiin juhlapaikalta majapaikkaan. Minun hurraani menevät myös Rikulle, joka aina jaksaa roudata, ja erityisesti Mintulle, joka ensin keitti ja paistoi kaksi päivää kyökissä, siirtyi sitten salin puolelle pistämään jalalla koreasti meidän herran kanssa (voi että sitä iloa ja menoa oli ihana katsella) ja tuli vielä auttamaan salin siivoamisessakin.

Niin, illan musiikista vastaneet Patrik ja Anna ovat hieno pari: he soivat hyvin yhteen niin keikalla kuin siviilissäkin. Voi että minä tykkään pariskunnan soitosta ja sitä saatiinkin runsaasti.

Nyt on taas arki ja sen mukana paljastuu hirvittävä uuvutus. Kuorma on purettu, mutta tavarat pitää vielä laittaa paikoilleen. Aivan kuin luontoäiti olisi tehnyt meille kiusaa: kotiin palattuamme piha suorastaan rehotti voikukkaa ja pitkää nurmikkoa. Koska viikonloppuna ehti kertyä aika rankasti univelkaa, otimme herran kanssa kolmen tunnin(!) tirsat sohvalla, koirat käpertyneinä jonnekin päällemme ja väliimme. Siitä sitten uusin voimin pihan kimppuun. Vielä on hommaa, mutta nyt on aidanalusen siivous edes aloitettu. Sinne näet kertyy voikukan ja vuohenputken lisäksi niitä perhanan lehtokotiloita. Grrr...

Pomo antoi juuri yhden rästivapaapäivän Turun keskiaikamarkkinoita varten. Menen muotinäytökseen ja käsityöläisten alueelle opettamaan neulakinnasjuttuja. Oikea käsi on taas kipeä, se kestää voikukan kiskomista, mutta ei oiken hiiren pitelyä eikä ehkä käsitöitä, mutta ruskean mekon hihat pitää laittaa valmiiksi ja jos ehtisi Turkuun näprätä vähän arkisemman helvarin kuin tuo hääpuvun sininen... olisi yksi joutilas ohut kangas alakerrassa...

Ps. Viikonlopun aikana käytiin monia mukavia keskusteluja, mutta yksi hedelmällisimmistä viimeaikaisten käsitöideni kannalta oli silkkikirjontarupattelu Johannan kanssa. Tässähän on ihmisellä vielä toivoa. Okei, en ota Lian kirjontoja HETI tavoitteeksi...