Siirry pääsisältöön

Hieno kurssi oli meillä Hollolassa

Peräti 25 kurssilaista otti selvää keskiajan pukeutumisen hienouksista viime viikonvaihteessa.
Siitä on reilut kolme vuotta, kun menin ensimmäisen kerran Suomen keskiaikaseura eli SKA:n tapahtumaan. Menimme Ilonan kanssa Talvi-iltaan laajentamaan kokemuspiiriämme, siis viikinkiajan laivan ja Hollolan seuran lisäksi. Ja oli siellä sellainenkin hyvä syy kuin pari kuukautta aikasemmin tapaamani Knut...
Minua kosketti se tapa, miten lämpimästi ensikertalaiset otettiin vastaan Aarnimetsään. Jolanda tuli halaamaan minua ja sanoi, että ihanaa, kun olemme Kuutin kanssa löytäneet toisemme.

Majoituimme samaan huoneeseen oikein kivojen ihmisten kanssa ja juttelimme vaatteista. Minulla oli muinaispuku ja ihastelin rouvien 1300-luvun vaatteita. Kuulin, että "tuo Helenan puku on kokonaan käsin tehty". Vaude!!! Ja ne napit!!
Mikään ei ollut sen jälkeen entisellään. Siis vaatteiden ompelu käsin on totta, eikä vain tarua. Siis tuolta ne oikeasti näyttävät! Ja tietoa on saatavilla! Kirjoitin paperin laitaan osoitteen: http://www.neulakko.net/

Sivusto on ollut innoituksen ja tiedon lähde ja meistä on tullut kaveritkin. Se taas johti siihen, että viime syksynä pohdimme pukukurssin järjestämistä. Keksimme, että sen voisi järjestää tuo Hollolan keskiaikaseura: Niitä ensimmäisiä mekkoja on jo monella, mutta nyt voitaisiin katsoa, miten vaateparsi olisi enemmän keskikaikainen ja miten se käsinompelu sujuisi. Ja se tukisi myös taas ensi kesänä järjestettävää tapahtumaamme.
Kyselin hollolalaisilta että olisiko kiinnostusta (siis Mintulta ) ja hollolalaiset sanoivat että kyllä ja ilman muuta (Mintun suulla) ja niin me järjestimme kurssin. Elina tuli pettamaan ja kun vielä saimme vuokrattua vastapäätä upeaa kirkkoamme sijaitsevan Kunnantuvan kurssipaikaksi, niin kaikki oli ihan täydellistä.

Elina valmisteli lauantaiksi valtavan tietopaketin ja sunnuntaina tehtiin kaavoja pienistä piiroksista ja sovitettiin Herjolfsnes-mekko alkaen nollasta. Voi mikä tuuri... siitä tulee minun mekkoni! Visbystä toissa kesänä ostettu kanervanpunainen villa tuli nyt käyttöön.


Tästä se lähtee: leikkasimme kaksi suoraa kappaletta etu- ja takakappaleiksi ja lisäksi tarpeellisen määrän kiiloja. Katsotaan, koska voin esitellä valmiin grönlantilaismekkoni.

Mitä huntuihin tulee, ensi kesänä Hollolan tapahtumassa on monta hyvin hunnutettua neitoa, veikkaan minä. Pitää muutes tehdä itsellekin pyöreä huntu, ne laskeutuvat niin nätisti!
Elina sovitteli mekon lisäksi myös huntuja, Emma oli mallina ja muuttui siinä sivussa tummaveriköstä blondiksi, kiitos Elinan hiuslisäkkeiden.


Emma blondina.

Kirjoitin Elinan luennon perusteella sellaisen 20-kohtaisen tiivistelmän siitä, miten asusta saa keskiaikaisemman, laitan sen menemään sinne Hollolan keskiaikaseuran sivulle. Sinne voisi kerätä myös linkkejä mukavista ostospaikoista... ihan tässä itsekin innostuu.
Kurssilaiset, joita oli hienosti useista eri seuroista ja niiden ulkopuolelta peräti 25 naisen verran, olivat tyytyväisiä viikonlopun antiin. Hamppukangastilauksia, kenkätilauksia, huntuneuloja, käsinommeltuja nappeja.... kaikkea sellaista on nyt ilmassa.
Tuntuu ihan älyttömän hyvältä.

Erityisen hienoa oli se, että päätimme viikonlopun vierailemalla Hollolan keskikaisessa kirkossa, joka on pyhitetty Marialle. Marja Maunuksela esitteli kirkkoa, sen patsaita, maalauksia ja pyhimyskuvia ja me tutkimme hunnnut ja vaatteiden laskokset ja ne vähät värit, mitä 700-500 vuotta vanhoissa puuveistoksissa oli jäljellä.
En ole erityisen uskonnollinen, mutta keskiajan elävöittäjät unohtavat helposti sen, miten paljon kirkko vaikutti silloin ihmisten elämään. Siinä olisi taas kokonaisen kurssin aihe.... pitää puhua Marjalle.
Kesäksi pitää saada värjäyskurssi. Susanna voisi opettaa... pitää kertoa se Susannallekin... Kaukameeli, tuo vaatimaton värjärikiltalainen lupasi tulla avustajaksi ja olisi hienoa saada killan väripadat.
Eikös kuulostakin hienolta?

Kommentit

  1. Siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana...

    Rikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti