Tässä on vielä pari päivää jouluun. Olen oikeasti "jouluihminen" eli sellainen, joka nauttii ruuanlaitosta ja lahjojen antamisesta ja kinkunpaistosta ja marmeladin syömisestä pinseri kainalossa ja...
Nättejä namusia! Näissä on mariannea, mutta kuivatut karpalotkin kinuskin seassa ovat taivaallisen hyviä.
mutta tänä vuonna ei irtoa. En ole tehnyt edes sitä kuuluisaa konjakkisinappiani. En ole ostanut enkä tehnyt lahjoja. Tai siis olen tehnyt; sellaisia, jotka joku muu antaa lahjaksi. Nyt en voi kertoa mitä ja kenelle... viimeiset valmistuivat pari päivää sitten ja lähtivät postissa pukinkonttin. Se tuntui hyvältä, siis pehmeiden pakettien lähtö maailmalle. Toivotaan että saajat ovat tyytyväisiä.
Herra yrittää puuhata pikkuhiljaa ja kertoo ahdistuneelle rouvalleen ettei joulussa ole kyse tohottamisesta ja lahjomisesta. Tärkeintä on olla rakkaiden kanssa. Ja paino sanalla olla, ei tarvitse puuhata kauheasti.
Perheemme miehet ovat siivonneet, kantaneet paljon halkoja kellariin kuivumaan ennen takkaan laittoa, tuoneet jo kuusenkin sisään ja kinkku tuleekin näillä hetkillä kotiin, saamme sen siskon ja veljen firmasta joululahjana.
Tänään käyn kaupassa ja yritän päästä fiilikseen. Ostan sillin ja lantun ja punasipulia (koska sen kuorella voi värjätä lankaa) ja vähän rosamundaa tuuvinkia eli imellettyä perunlaatikkoa varten. Punajuuret onkin säilötty jo syksyllä ... Ehkä tämä tästä vielä.
Mutta jos jouluna pitää vaan olla, niin ollaan sitten --- tosin olen katsellut lankojani hellyydellä, nyt pukkaisi pastellivärejä ...taidan olla vähän romantikko sittenkin. Ainakin, jos katsoo tuota itse värjättyjen lankojen värivalikoimaa! Jolandakin sai nauhansa; tummansinistä, keltaista, turkoosia. Samalla linjalla voisi nyt jatkaa..
Mitähän kivaa näistä syntyisi? Joulunpyhinä olisi aikaa kokeilla.
Jos jollain muulla on vielä valmistelut kesken, niin tässä mainio lahjavinkki. Näitä nättiin pakettiin ja sitten vain toivottamaan naapurille hyvää joulua. Resepti on saatu "rouva Ristiketulta" eli Saijalta ja julkaisiin lehdessämme nimellä "Ketturouvan kinuskit".
Toivotan kaikille makeaa joulun odotusta!
"Tässäpä ohje, joka todellakin tyydyttää makeannälkää. Pienet minttukinuskit nätissä pakkauksessa toimivat myös viime hetken lahjavinkkinä. Sokeria, kermaa ja murskattuja karamelleja tai vaikkapa kuivattuja marjoja, siinä raaka-aineet.Tekemisessä saa olla vähän tarkkana: kinuskia pitää keittää tarpeeksi kauan, mutta ei liikaa. Käytä metallisia karamellivuokia, paperisiin kuumaa kinuskia on lähes toivoton saada.Ja varo näppejäsi! Kuuma kinuski on todellakin kuumaa."

Ketturouvan kinuskit
noin 50 kpl
3 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1 rkl voita
vajaa 1 dl Marianne-crushia
tai1 dl kuivattuja marjoja (karpaloita tai mustikoita)
1. Mittaa kattilaan sokeri, kerma ja siirappi. Kuumenna ja anna kiehua 20 minuuttia.Sekoita usein.
2.Kun seos alkaa olla kinuskimaista kastiketta, nosta kattila sivuun ja lisää voi. Sekoita joukkoon kuivatut marjat tai murskatut mariannekarkit.
3. Kaada seos varovasti, mutta melko ripeästi makeisvuokiin, sillä kinuski alkaa jähmettyä melko nopeasti ja silloin vuokien täyttäminen vaikeutuu. Voit myös käyttää vaikkapa isoa lusikkaa tai pientä kauhaa kinuskin kaatamiseen.Tällä keittoajalla tulee mukavan pehmeitä kinuskeja. Jos haluat kivan tahmeaa toffeeta, keitä hieman pidempään.
Nättejä namusia! Näissä on mariannea, mutta kuivatut karpalotkin kinuskin seassa ovat taivaallisen hyviä.
teemme noita sitten keväämmällä kun Lahden seudun kauppoihin on ilmestynyt uusi erä metallisia karamellivuokia. Ne nimittäin olivat loppu kaikista kaupoista joissa kävin ohjeen julkaisun jälkeen.
VastaaPoistaEn löytänyt metallisia minäkään, mutta menihän se paperisiinkin, kun varovasti kaatoi.
VastaaPoistaEn sekoittanut sattumia soppaan, vaan laitoin karpalot ja karkit (pakko niitä on molempia saada maistaa...) vuokiin painoksi ja kinuskin sitten siihen päälle. Saa nähdä mikä on paras maku, karpalo, mariannemurska vai kissankarvat...
Ja kiitos vihjeestä! Nyt on tuhat ja yksi karkkia jähmettymässä parvekkeella :)
Ihanan näköinen resepti, täytyy kokeilla, kun saan jostain hankittua vuokia. Niitä pitäisi hamstrata aina kun sattuu näkemään. Meinasi jäädä joulunamit tekemättä, kun kaupassa oli pelkkiä muffinssivuokia! Onneksi löytyi muutama ohje, josta selvisi ilman vuokia :)
VastaaPoistaJa kiitokset ihanasta jouluyllätyksestä! Kuulin, että olit kauniin sinisen sukkanauhan takana ;)