Siirry pääsisältöön

Morsinko ja värjäämisen ihme

Katsopas, Eikka, mitä me olemme tehneet. Mitenkäs tämmöinen saatiin aikaiseksi?
Lupailin edellisessä kirjoituksessa, että laitan väriviikonlopun reseptiikkaa kun kerkeän. Ei nytkään olisi oikeasti aikaa... mutta tässä tulee. Voitte sitten kokeilla kotona. Se on lystiä!
Aloitetaan vaikeimmasta eli morsingosta:
Kasvata aluksi kasvi. Kylvä kylmäkäsitellyt siemenet varhain keväällä lavaan, ne on sieltä helpompi erottaa kuin muun kasvuston seasta maasta. Odota, että ensimmäisen kesän ruusukkeisiin tulee paljon lehtiä.
Poimi lehdet. Murskaa niitä kilon verran kannelliseen ämpäriin. Meillä oli 1,3 kiloa.
Ensimmäisen vuoden lehtisato on kerätty ja murskattu. 1,3 kiloa tässä satsissa.

Kuumenna kymmenen litraa vettä kiehuvaksi, kaada vesi morsinkojen päälle niin, että vesi valuu hieman yli eli ämpäriin ei saa jäädä yhtään ilmaa. Sulje kansi tiukasti.
Ja ollaan sitten varovaisia sen kiehuvan veden kanssa. Kun ämpäri on täpösen täysi, laitetaan kansi päälle. Se kannattaa tehdä pihalla.
Odota 30-40 minuuttia. Avaa kansi, siivilöi kasvit pois.

Sitten siivilöidään.

Me annoimme olla 40 minuuttia.
Lisäsimme ämpäriin aluksi 6 tl kidesoodaa ja vatkasimme seosta voimallisesti viiden minuutin ajan. Ämpärin pinnalle nousee vaahtoa, joka muuttuu hapen vaikutuksesta siniseksi. Ensimmäiset viitteet väristä siis näkyivät jo.


Ja sitten vispataan.

Viitteitä tulevasta on näkyvissä.

Jätimme liemen jäähtymään 55-asteiseksi. Lisäsimme 14 grammaa natriumditioniittia ja odotimme taas puoli tuntia välillä lientä sekoitellen.
Kirjan Väriä luonnosta mukaan kattila olisi pitänyt nostaa välillä hellalle, ettei lämpötila laskisi, mutta ei se isossa kattilassa muutenkaan laske. Emme siis enää kuumentaneet värilientä.
Värjäsimme 1,3 kilolla morsionkoa 300 grammaa lankaa; mittasimme pH-paperilla liemen happamuutta koko ajan, pidimme sen kidesoodan avulla noin pH 10:ssä eli lisäsimme alkuperäisen kuuden lusikallisen lisäksi vielä kolme. Natriumditioniittia meni bonuksena ylimääräinen ruokalusikallinen.
Apteekista saatava pH-paperi on hyvä apuväline.

Lanka on liemessä ja sitä sekoitellaan varovasti, että väri menee joka paikkaan.

Ohjeen mukaan väriä olisi riittänyt vain 100 grammalle lankaa, eikä kirjan mukaan jälkivärjääminen onnistu. Se väite tuli siis kumottua: värjäsimme ensin 100 grammaa kastamalla sen väriliemeen 15 minuutiksi. Otimme langan ylös ja vihreäksi muuttunut lanka teki sen morsingolla värjäämisen ihmeen; hapen vaikutuksesta lanka muuttuu siniseksi.

Vihreää?

Ei, vaan sinistä!

Susanna laittoi harmaata lankaa perään ja sai vartin odottelun jälkeen siniseen taittavaa harmaata. Omat valkoiset muuttuivat heleän vaaleansinisiksi. Ensimmäisenä uitettu lanka alkoi kuivuessaan vihertää, joten se värjättiin uudelleen. Pistimme vielä yhden 100-grammaisen vyyhdin ja sekin värjääntyi oikein hyvin.
Lankojen annettiin rauhassa kuivahtaa ennen pesua ja pesuliemeen ei irronnut juurikaan väriä. Tuloksena oli todella ilahtuttavan sinisiä lankoja.
Morsingot jätettiin nyt paikalleen kasvamaan, ensi vuonna ne tekevät kukan ja toivottavasti siementävät lavaansa. Sitä odotellessa aion kylvää lisää ja lisää ja lisää... Lavoissa kasvaa myös väriresedaa, ahosuolaheinää, keltasauramoa ja saffloria eli väriohdaketta... katsotaan myöhemmin mitä niistä tulee.

Porkkana-punasipuli
pari kiloa porkkanan naatteja, osa kuivattuja
8 l vettä
neljän punasipulin kuoret (ei ollut kotona enempää)
10 g alunaa
5 g kuparivithrilliä
100 g lankaa
Keitetään naatteja ja kuoria reilu tunti. Jäähdytetään liemi noin 55-60 -asteiseksi. Lisätään puretusaineet. Lisätään liemeen pesty, märkä lanka. Haudutetaan noin 80-90 asteessa tunnin ajan. Saa kiehuakin, mutta silloin ei saa kovin sekoittaa.
Otetaan lanka pois, jäähdytetetään ja huuhdellaan kunnes väriä ei enää irtoa veteen. Viimeiseen huuhteluveteen lisätään tilkka etikkaa.
Jälkivärissä värjäsimme vielä 200 g harmaata. Puretusaineita lisättiin 10 g alunaa ja 5 g kuparivithrilliä / 100 g lankaa.
Tuloksena hienoa kellanvihreää lankaa!
Kokenilli
50 g kokenillia
16 l vettä
600 g lankaa
60 g alunaa
30 g viinikiveä
Kokenillit murskattiin ja liotettiin yön yli. Aamulla seosta keitettiin puolitoista tuntia. Jätettiin jäähtymään 50-asteiseksi. Lisättiin puretteet sekä pestyt märät langat. Pidettiin hautumassa nuotiolla pienellä tulella eli noin 60 asteisena puolitoista tuntia. Jätettiin jäähtymään liemeen kahdeksi tunniksi. Yksi vyyhdeistä oli tumman harmaa, siitä tuli upea tummanlila lanka. Valkoiset muuttuivat lähes pinkeiksi.
Kokenillin jälkivärit
400 g lankaa
40 g alunaa
20 g kuparivithrilliä
20 g viinikiveä
Valmistus kuten edellä.
Jälki-jälkivärillä värjättiin vielä 200 g valkoista lankaa hempeän vaaleanpunaiseksi ja vielä sen jälkeen värjättiin 150 g beigeä villakangasta marjapuuronpunaiseksi. Kallista, mutta todella riittoisaa väriä!
Ja se etikkatilkka värien huuhtelussa kiinnittää väriä, kannattaa käyttää.

Kommentit