Siirry pääsisältöön

Lomaa ja viikkopurjehdusta odotellessa

Markkinatyyliä.

Maanantai. Heräsin kello 7, jälleen yhden liian vähän nukutun yön jälkeen. Koirat liikuskelivat aamunälkäisinä. Voi että niillä oli ollut ikävä ihmisen syliin, kun omistajat ovat taas olleet monta päivää liesussa.
Aamukahvia täysi pannullinen, hetki hiljaisuutta...
Näin sellaista unta, että meidän kellarin vierashuoneessa nukkuu kaksi puolalaista keskiaikakauppiasta... ei se ollutkaan unta! Kaapattiin Turun markkinoilta koko Matuls meille! Naureskeltiin kotimatkalla herran kanssa, että tähän mennessä blogissa on ollut kuvia firman teltoista ja nyt voidaan pistää koko kauppa pihaan ja ottaa kuva blogiin.
Tomasz ja Rudi jäivät markkinoiden jälkeen Suomeen hengailemaan, joten pitihän kavereille tarjota yösijaa ja ylläpitoa. Tänään Riku vie heidät Parolaan panssarimuseoon, sitten Hämeen linnaan ja ostoksille reserviläiskauppaan, Tomasz kun elävöittää myös toista maailmansotaa ja nimenomaan suomalaista sotilasta! Aika jännä juttu.
Annoin hänelle lahjaksi kaksi sodanaikaista puhdetyötä, jotka joku sotilas on korsussa näperrellyt. Sellaisia pieniä rasioita, puusta ja tuohesta.

Väsyttää mielettömästi - ei niinkään fyysisesti vaan henkisesti. Markkinaelämä on älyttömän rankkaa! Seisoin neljä päivää Väinölän väen kojulla tekemässä neulakinnasta ja opettamassa sitä yleisölle. Kivasti oppilaita kävikin. Ihan parasta oli kun sunnuntaina Käspaikka-kerhosta yksi vanhempi rouva tuli osastolle ja halusi nähdä miten nuoret tekevät... opetimme toisillemme uusia tekniikoita ja vertailimme käsialaa. Mielettömän hieno kohtaaminen vanhan mestarin kanssa.

Markkinoilla oli sellaista sutinaa, etten ehtinyt itse kiertää lainkaan. Vasta sunnuntaina iltapäivällä ehdin moikata Unikankareen kojun väen, piipahtaa Milonan puodissa, Ukonvakalla ja etsimässä Torkkelia. Siinä olivat minun markkinani; opetusta, myymistä, juoruilua Matulsin kojulla ja kolme vyyhtiä ihanaa lankaa Värjärikillalta.
Mutta voi että oli kivaa! Keskiaikaväkeä kävi paljon osastolla ja istuskelemassa meidän takahuoneessamme eli nurmikolla teltan takana. Elina, Elsa ja Saara tekivät käsitöitä ja Tiina kehräsi, Niina teki lautanauhaa, Susanna pirtanauhaa ja sitten oli Jiri nauhoineen ja Minna ja Janne ja Mallu ja Hellu ja toinen Tiina ja kaikki!

Riku viiletti poikaporukassa Linnalla ja ympäriinsä. Kauppaa tehtiin ihan hyvin ja nyt ollaan jo sovittu että mennään yhdessä Saltvikin markkinoille pitämään putiikkia ja Pukkisaareenkin.
Onpa siinä herroja!

Niin, Matulsin kanssa ruvettiin tekemään bisnestä: Tomasz jättää osan varastostaan meille ja jos joku tarvitsee vaikka lyhtyjä tai ämpäreitä tai puukenkiä tai... niin nyt löytyy kotimaasta ja ilman postikuluja.
Että olis sitten sateenvarjoteltta myytävänä...
saapi ottaa yhteyttä!

Nyt sinnittelen vielä viikon työelämässä, sitten koittaa odotettu ja tarpeeseen tuleva loma. Neljä viikkoa putkeen, sitten Madonnan keikalle hommiin, pari viikkoa töitä ja taas lomalle.
Mutta nyt pitää keskittyä suunnittelemaan Sotkan viikkopurjehdusta. Se alkaa viikon päästä ja pitää pakata ja tehdä ostoslistat ruokalistoja varten.
Meillä ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa, mutta ideana on mennä minne tuuli vie. Tavoitteena ovat Porvoo ja Kotka idässä, Rosala lännessä! Kas, Rosalassa onkin markkinat...

Kommentit

  1. Kiitos kinnasneulan opetuksesta! Vaikka tekniikkaa osasinkin, mutta taas oli jotenkin kertaus opintojen äiti. Nyt on toinen sukka jo odottamassa kantapäälenkkiä ja toinen alkaa kivuta kanssa kohti sitä. Katsellaan sitten Nuijasodassa, että mihin asti olen päässyt. Varmasti ainakin ilman kantapäitä sukat ovat. =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti