Siirry pääsisältöön

Back to the roots

Tuo otsikko viittaa aika moneen asiaan... Harrikkaporukoilla on sellaisen kemut kerran vuodessa. Ne ovat kokoontumisajot, joiden on tarkoitus olla niinkuin silloin ennen vanhaan hyvään aikaan kun Hd oli vielä harvinainen näky maantiellä. Minäkin kun aloin vuonna 1991 harrastaa ameriikanpyöriä, japskilla ajellut työkaveri aukoi päätään että "tehkää vaan niitä mäntiä vaikka vyönsoljistanne, kun eihän harrikoihin saa edes varaosia".
No, japsikuski oli väärässä. Ja vaihtoi sitten myöhemmin oman ompelukoneensakin kunnon mopoon.
Ai jai sentään... joskus tulee ihan ikävä niitä aikoja. Mutta sitten taas ei yhtään kaipaa.
Prätkäpiireissä on nykyisin liikaa pullistelijoita, baari-bikereitä ja prätkä-ämmiä. Pullistelijat ovat niitä, joiden ego kasvaa vain sen takia, että taskussa on mopon avaimet. Ne samat hermostuvat jos niiden konepyörää sanoo mopoksi.
Baari-bikerit ovat niitä parrakkaita kaljuja nahkaliivi-äijiä, jotka keskittyvät kaljanjuomiseen ajamisen sijasta. Useimmalla ei edes ole sitä mopoa. Prätkä-ämmät taas ovat niitä, jotka käyttävät harrikan pikkuhousujakin koska meidän iskällä on nyt se mopo.

Mistäs tuo vuodatus nyt tuli?
Oikeasti mopoilu on hiton kivaa ja kyllä minulla on ikävä sitä kun ajeltiin Mikkosen Piian kanssa peräkkäin ympäri maata. Piia on ihan parasta mopoiluseuraa. Tai kun ajeltiin Huovisen Jari kanssa mutkatietä. Jari sillä ihanalla Pantterilla ja minä pienellä harrikalla perässä. Voi että se oli kivaa. Kaverit tosin eivät ymmärtäneet meitä... eihän nyt tuolla lailla voi ajella, naimisissa oleva mies...

Mun paras ajelukaveri ennen kuin tapasin meidän herran. Jari ja Pantteri 1950. Hirmu suloisia molemmat.

Silloin ajelin aina yksinäni, tai olihan siellä tarakalla se Lutka, tuunattu Barbie-nukkeni. Kun tapasin nykyisen aviomieheni, yritimme ajella madalletulla sporalla kaksipäällä. Ei siitä tule mitään: minä en halua istua kyydissä ja vaikka välillä melkoinen äijä olenkin, en ole niin butch, että saisiki kiksejä poikaystävän kuskaamisesta. Niinpä olen nauttinut älyttömästi siitä kun herra ajaa ja minä katselen kuinka se kurvaa komeana pihaan.... aaahh. Meidän herra näyttää hyvältä prätkän(kin) päällä. Pitääköhän soittaa Jarmolle Art-Motoriin ettei mopo olekaan kaupan. Huokaus sentään.

Ääh... oikeasti otsikko viittaa siihen, että ihmisen on hyvä palata juurilleen. Me menemme taas tänään katsomaan muinaispukuja : ) Hollolan seura tekee ekskursion Heinolaan.

Ekaksi käyn kuitenkin Vierumäellä Rampsissa maistelemassa uuden maakunnallisen Vellamo-menun ja sitten pyhiinvaeltamaan Heinolaan.

On kuulemma kyselty kahta asiaa: hääkuvia ja sitä uutta blogia. Hääkuvat pitäisi tosiaan saada laitettua picasaan ja edes yksi niistä noin 500 kuvasta valittua viralliseksi potretiksi.
Ja työpaikan virallinen nörtti tulee perjantaina tekemään sen pinkin blogipohjan. Jospa se silloin sitten alkaisi.

Kommentit