Rakentajat ulos, asukkaat sisään

Vihdoinkin kotona!
Keskiviikkona tehtiin reipas päätös; me muutetaan kotiin. Kannettiin sängyt ja petivaatteet kerrostalosta rakkaaseen rintamamiestaloomme ja alettiin sijoittaa elämäämme entisiin paikkoihin. Kun kun koti näyttää uudelta, pitää edes huonekalujen olla omilla paikoillaan.
Kun muutimme evakkoon reilut kolme kuukautta sitten, heräsin yöllä ja toivoin, että kaikki olisi ollut vain pitkä paha uni. Mutta ei se ollutkaan. Painajainen jatkui ja jatkui.
Ensimmäisenä yönä omassa kodissa heräsin taas ja pelkäsin hetken, että avaisin silmäni evakossa. Tadaa! Olinkin kotona!

Kaamea flunssa, kurkkutulehdus, yskä, tenniskyynärpää, jännetupintulehdus ja mahavaivat katosivat kuin yhdessä yössä. Pientä köhää on vielä, ranne ei kestä ihan kaikkea, mutta stressitaso on pudonnut noin 95 pisteellä ja mieli on virkeä.
Minä olen onnellinen.
Työkaveritkin huomasivat uuden iloisen olemuksen.
- Olen todella iloinen, että pääsitte kotiin, sanoi rouva T. Niin minäkin. Olen ollut kamala työtoveri kolme kuukautta: en ole saanut juuri mitään aikaiseksi, tuijottanut vain seiniä ja puhunut pelkkiä raksajuttuja.
Nyt unohdamme ne kuukaudeksi. Meillä on hää- ja joulurauha.
Katri toi hääpuvun. Se on hieno. Ja mielettömän painava. Helmaa on yli seitsemän metriä ja hei, kaksi kertaa, koska minulla on aluspuku (sekä hihoissa 42 tina-lasinappia) sekä päälipuku.
Kangasta kannan päälläni noin 12 metriä...
Puku on nyt Annelilla jatkosomistusta odottamassa.
Onneksi käsi kestää taas ompelemista. Pääsen tekemään edes jotain omaan pukuuni eli sen helmikirjaillun pussukan.

Mutta ensin:
Lahden Historialllisen museon joulumyyjäisiin, hääkökät (siis talkoot) sulhasmiehen ja kaason kanssa (menu: kuohuviiniä ja lasagnea) ja evakon siivous.