Ostelun saaliina oli muun muassa kasvivärjättyjä villalankoja, villaisia kirjontalankoja, keramiikkaa, uusia kippurakärkisiä kenkiä, miestä wahwempaa kohtuullisesti ja hieman muusicusta eli on sitten tullut lainattua Olde Hansan mainioiden musikanttien äänitallete jollekin, eikä se olekaan palautunut, joten ostin hitto vieköön uuden.
Päivän pääpaino oli nautinnoissa. Kävimme Olde Hansan terassilla wahwistamassa itseämme peräti kahteen eri kertaan, aluksi tyyliin hunajaolutta ja maisteluwati ja toisella kerralla taas hunajaolutta, pippurisnapsia ja jotain pientä eli Wihertuoreita paljoin lihain ja calain cera...
Välissä kävimme myös nauttimassa käsintehtyjä suklaakonvehteja siinä mainiossa kahvilassa joka löytyy Vene-kadun sisäpihalta. Seija tässä kuvassa tuskailee päivän kuumuutta, mutta onneksi on tarpeeksi virvokkeita suklaiden kyytipojaksi.
Nyt on sitten myäs dokumentoitu keskiaikainen Ikea-kassi.
Irene oli tehnyt sellaisen ja että sinne mahtui tawaraa!!!!
Rääwelissä on hauska käydä ja markkinoiden kunniaksi mekot päällä. Olemme harrastaneet tätä hupia ennenkin ja aina se on yhtä lystiä... Kivaa on se, että Olde Hansan ja Kramboden mukavat tytöt tunnistavat jo vakioasiakkaansa... ja kippurakärkikenkien näkeminen asiakkaan jalassa on heistä aina vain yhtä lystiä.
Viikonloppuna ehdittiin Kuutin kanssa vielä speedway-kisoihinkin, herra lippumieheksi ja neiti yläkioskiin myyjäksi. Taukojen aikana tein tietysti käsitöitä eli sain valmiiksi Suskin neulakinnassukat, kerin vähän lammaslankaa ja tein kännykälle neulakinnaspussukan. Somistin sen illalla vielä iskunauhalla ja nyöreillä.
Hyvä viikonloppu!
Nyt sitten viisi päivää työelämää sitten lomalle! Nuijasota, Hollolan keskiaikaa, rippijuhlat, Visby, Sotka Hämeenlinnaan... ja kaikki ne häävaatteet. Huh. Pitää ostaa se lääkärin määräämä riippukeinu....
Hih, mun tuoppi on isompi kun sun tuoppi!
VastaaPoista...ja tänään sit Sotkaa tervaamaan. Johan ne penkit alkoi ollakin jo niin kuivuneet, ettei niistä irronnut enää mitään vaatteiden liepeisiin, huolestuttavaa :)
Nii, senkin loppasuu ; )
VastaaPoistaMä luin, että kerit vähän hammaslankaa... :)
VastaaPoistaKuulostaa ihanalle reissulle, itsekin on alkanut tehdä mieli Rääweliin, pitkästä aikaa!
Toi Ikeakassi näyttää kiinnostavalle. Multa lähti tänään useampi sellainen tavallinen sininen jo matkaan, täynnä Nuijasotatarpeita. Että voi olla roipetta aina niin paljon.