Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2014.

1300-luvun sotaleiri Hollolassa / 14th century warcamp in Hollola

Lisää huikeita tapahtumia; tuskin oli Nuijasodasta ehtitty kotiin, kun piti ruveta keskittymään kymmenenteen Hollolan keskiaikatapahtumaan ja etenkin sen uutuuteen, 1300-luvun sotaleiriin. Ajatus sotaleiristä syntyi viime kesänä Battle of Wisbyn seurauksena . Halusimme kokea kotimaassa jotain vastaavaa ja mikä olisi parempi paikka sellaisen järjestämiseen kuin Hollola! Hollolan muurien tai edes tapulin varjossa ei ole koettu mitään samanlaista kuin Wisbyssä, mutta aivan varmasti jotain saataisiin tarinaksi leirin ympärille. Helppo juttu: heitetään pallo Jani Hyvärille! Niinpä Hollolassa Vesijärven rannassa nähtiin viime viikonloppuna kahdesti taistelu kahden miehen johtamien joukkojen välillä. Vastakkain olivat Saaren talon isäntä Markus, joka oli menettänyt runsaan omaisuutensa laivan  haaksirikossa. Hyvärilän talon isäntä Jan taas oli kerännyt saaliin talteen mailleen ajautuneena hylkytavarana. No, kuulemma Hyvärilässä oli vähän avitettu laivaa karille väärillä merkkitul...

Nuijasota: kivoja vieraita ja iso yllätys / Cudgel Wars: nice visitors and a big surprise

Edellisen kerran kirjoitin kuukausi sitten ja nyt on ensimmäinen hetki, kun on oikeasti aikaa istua koneen eteen. Talo on hiljainen, mies ja koira nukkuvat. Minä mietin kuukautta taaksepäin. On tapahtunut paljon. I wrote last time a month ago, and now is really a first moment to sit down and think what has happened.  A lot. Teltta näyttää sisustettuna tältä. This is how we live in the tent.  Turun keskiaikamarkkinoiden jälkeen olimme viikon verran töissä, ennenkuin siirsimme telttaleirimme Inkoon Kavalahteen Suomen Keskiaikaseuran Nuijasotaan. Olimme siellä kymmenen päivää: ompelua, ruoanlaittoa nuotiolla, hauskoja ihmisiä, mukavia keskusteluja, yökalastusta ja uusien asioiden oppimista. After Turku Medieval market we worked a bit, but then moved to a tent camp to Cudgel Wars, which is ten days camping event and is SCA-event. Sewing, cooking with open fire, fantastic people, wonderful discussions, night fishing and learning new things. Lisää kirjoja! More boo...