Olenkin jo kertonut, että räätälikojumme Iloinen Joutsen sai kutsun Saksaan 1300-lukua elävöittävään tapahtumaan aitoon ympäristöön eli Ronneburgin linnaan. Meidät sinne kutsui järjestävä seura eli Mensch im Mittelalter eli MIM .
Tapahtuma oli niin hieno, että on jopa vaikea löytää sanoja kuvaamaan sitä. Nukuimme olkipatjoilla yhdessä linnan saleista, söimme ruokaa joka valmistettiin avotulella linnan keittiössä, teimme käsitöitä yhdessä monien taitureiden kanssa, toteutumme haavettamme elävöityksestä ja mikä tärkeintä, saimme lukuisia uusia ystäviä. Meitä kohtaan osoitettiin ylitsevuotavaa vieraanvaraisuutta ja lämpöä.
Lauantaiaamuna istuimme aamiaisella ensimmäisten joukossa ja ruokasali - linnan kaunein, joka normaalisti on yleisöltä suljettuna - alkoi täyttyä ihmisistä. Miten hyvältä se näyttikään: räätälin silmää hivelivät lukuisat yksityiskohdat ihmisten vaatteissa, varusteissa ja olemuksessa. Ja sali täynnä niitä ihmisiä, joiden kuvia olimme tähän asti ihailleet. Nyt ist...
Hibernointi on muun muassa sitä, kun perhoset vetäytyvät hyvin nautitun sokeri-punaviiniaterian jälkeen pesään levolle. Meidän pesämme on meidän kotimme, jossa harrastetaan elämää. Niin, ja keskiaikaa: pukuompelua, kutomista, veistämistä, värjäämistä. This is a blog with long name. Some call it Hibis. It is about life and historical handcraft, like weaving, carving,sewing and dyeing.