Hibernaatiopesäke

Lautanauhaa! Vasemmanpuoleisen tein lauantaina illalla kässäkurssin ja kaalipiirakan jälkeen. Oli ihan pakko päästä kokeilemaan jotain pinkkiä... On ihan mielettömän hienoa, kun huomaa vielä vanhanakin oppivansa uutta. Tämä viimeaikainen lautanauhakokemukseni on valanut uskoa omiin kykyihin. Vielä jonain päivänä ne kääntyvät ryhmittäin.... Lautanauhailu on hienoa, ihanaa ja luovaa. Mielessä pyörivät jo väriyhdistelmät ja kuviot. Ongelma on nyt lautojen puute. Pitää käydä ostamassa korttipakka ja sitten Ihan itsessä taas kerran katsomassa Johannan mainio ohje lautanauhojen tekemisestä. Pelikorteista saa ainakin tarpeeksi monta lautaa kerralla! Nyt on ollut tyytyminen 12 laudan kuvioihin. Tein Susannan ohjeiden mukaan ensimmäisen, kuvassa oikealla. Sitten piti jo tehdä ihan itse seuraava... sinikeltaista nauhaa tulikin sitten melkein viisi metriä. Ne on sommiteltu sopimaan uuteen viikkariin vol2 eli tulossa on keltavihreä kokonaisuus... jos vaikka valmistuisivat sinne juhannuksen viikin...

Viikonloppuna olimme tapahtumassa, jossa järjestettiin pieni tiede- ja taidekilpailu/näyttely. Sisko Koo oli pyytänyt, että osallistuisin hänen puolestaan hääpuvullani. Laitoin koko kolmen mekon kokonaisuuden yhteisnimissämme kisaan. Jiri-herra oli ekaa kertaa SKA-tapahtumassa ja otti heti osaa myös, eli käsintehty hääkirjamme sinisine vuohilaukkuineen oli myös esillä. Innostuttiin siinä sitten Jirin kanssa tukemaan näyttelyn järjestänyttä Utaa. Laitoin meidän herran hääpuvun myös esille Katrin nimissä, helmihunnun Aulin eli paronittaren puolesta ja vielä Jirin keskeneräiset neulakinnassukatkin, jotka alkavat jo lähennellä sitä reilua puolta metriä. Jiri laittoi Osebergin laivalöydön mukaan tehdyt nauhalaudat. Raconzay oli tehnyt karttoja ja Fleinn kirveitä. Näyttelyä tutkittiin kovasti ja oli mukavaa, että sitä myös kommentoitiin. Yleisö sai äänestää parasta työtä. Tahaah! Herran hääpuku voitti. Illalla hovissa herra aviomies sitten seisoi tuolilla pyörähtelemässä, jotta kaikki näkevä...

Olen elämäni aikana tehnyt kaikenlaista. Yksi oudoimmista jutuista lienee se, että olen tehnyt hevosille narkooseja leikkaussalissa ja hoitanut sairastallissa heppapotilaita. Asiakkaina oli kaikenlaisia kaviojalkaisia. Oli suuria ja pieniä, tavattoman kilttejä ja hyvätapaisia ja niiden vastapainona elukoita, joilla ei ollut mitään käytöstapoja. Ja sitten olivat ne mahdottomat tapaukset, kuten raivopäisen aggressiiviset hevoset. Kaikkien kanssa piti tulla toimeen ja hankalimmistakin ajattelin, että vielä minä sen taltutan. Ei kovistelemalla, vaan hyvällä. Kerrankin oli tallissa suomenhevosori, joka oli täysin pitelemätön ja suorastaan vaarallinen, mutta koska se tienasi omistajalleen miljoonia, se sai olla sellainen. Ja minun piti pärjätä sen kanssa yksin. Pärjäsimme hyvin: minä, kokonaiset ruisleivät ja tähtiaikainen ori. Vain yksi hevonen jäi taltuttamatta. Se meinasi viedä minun henkeni, joten nyt itsesuojeluvaisto voitti ja kunnianhimo hävisi. Jos ei mitään yritä, ei voi tietää osaa...

Olen turhautunut. Nyt kun tuli lauhaa ja uudenvuoden jälkeen sataneet lumet sulaneet, kuljen ympäri hiihtostadionia etsimässä pronssiaarretta. Että pitikin laittaa hiihtoasuun kiinni kallis, kaunis, vanha ja siis harvinainen koru... ikivanhaa kalevalaa. Se oli euralaismekon pääntiessä ja viittaa piteli kolmilehtisolki. Hyvin menneen hiihtosuorituksen jälkeen poseerasin kuvissa sponsorien merkit esillä eli koruissani, mutta sisällä huomasin komean solkeni kadonneen. Se on jossain... meillä on vain parituhatta neliötä tonttia pengottavana. Kävin taas aamulla tekemässä kierrosta taskulampun valossa. Ei onnistanut. Jatkan etsintää. Ajatella miten ihanan muinaista... meillä on pihallamme ihan oikea rautakautinen aarre! Se pitää vain löytää ja mielellään ennen kevättä. Vihreäksi patinoitunutta pronssia voi olla hankala etsiä keväisen (siis savisen) nurmen joukossa. Päivän fiilis: masennus ja kiukku. Se taas johtuu puhtaasti työasioista. Hyvä tieto on se, että helmikuussa pääsee Turkuun muina...

Jirin sukat edistyvät. Vielä pitää tehdä piiiiitkäät varret. Enpä olekaan ennen tehnyt sukkia hobittijalkoihin... Uusi käsityövuosi on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Olen jo tehnyt kaksi neulakinnaspipoa, toisen pikkuiselle Anna Sofialle ja toisen Uffelle palkaksi häiden keittiöorjuudesta. Uffen lakkiin tulee vielä kettureunus, jahka armoitettu turkkurini Anneli saa jalkansa kuntoon. Uffen lakki on mallia viikinki-piippa. Anna Sofia sai pipon, jossa on korvat ja tupsut. Vaaleanpunainen tietysti. Sen pariksi tulevat vielä tumput, jotka taidan tehdä venäläisellä tekniikalla, niin tulee sitten entistä tiiviimmät. Mutta alkuvuoden suurin ja haastavin urakka ovat Jirille tulevat puolen metrin sukat eli polvisukat. Ne Jiri saa vastalahjaksi kaikesta hyvästä mitä me olemme häneltä saaneet. Jiri teki häihin vieraskirjan, jossa on tammikannet, käsintehdystä paperista sivut ja sen laukku on käsinparkittua vuohta, joka on värjättä morsinkolla siniseksi. Taivaallisen hieno. Siskoni tilasi heti E...

Taisi olla tapaninpäivän aamu, olin juonut kolme mukillista kahvia ja siksi siis melko vireässä tilassa. Seisoin koirien kanssa pihalla. Katselin lumista, valtavaa puutarhaani.... tuohon mahtuisi hiihtostadion... Ja niinpä me päätimme järjestää vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi muinaishiihtokisat. Pukkisaaren rautakautisessa kauppakylässä Sommelo ry järjestää aina laskiaissunnuntaisin kansainväliset Hiihdenhirvenhiihdot. Olen ollut niissä itsekin hiihtämässä ja voi että on lylyn lykkiminen rankkaa, mutta hyvin hauskaa. Tänä vuonna aiomme panostaa Hollolan ja Viikinkiajan laiva ry:n joukkueissa paitsi k0meaan pukeutumiseen, myös itse urheilusuoritukseen. Siispä järjestimme nämä treenihenkiset katsastuskisat. Tapahtuma oli samalla yhteistoimintapäivä Hollolan keskiaikaseuran ja Aarnimetsän pitäjän Miehonlinnan kesken. Herra viritteli heti aamusta Vallin muinaissuksia ja paranteli muun muassa sidontaa. Muinaissuksemme ovat mallia Jämsän suolöytö C1 eli alkuperäiset löytyvät Kansallismus...