Trecentesca 2012, Morimondo Italia. Suomeksi.

toukokuuta 26, 2012

Hienona Morimondon sotatantereella: uusiksi ommeltu sininen mekko ja röyhelöhuntu ensimmäistä kertaa tapahtumassa käytössä.

This post will be only in finnish, english version will follow soon!

Jos Ronneburgissa oli ihanaa viime syksynä, niin ei Italian Morimondon reissu makeudessaan yhtään sille kalvennut. Retki oli tosin aika rankka, mutta elämys oli pienen kärsimyksen arvoinen.
Trecentesca on italialainen keskiaikatapahtuma, jossa elävöitetään Morimondon kylässä vuonna 1356 käytyä taistelua. Tapahtuman järjestää kylässä toimiva luostari ja nimenomaan sen johtaja isä Mauro, joten sodassa onkin kyse rauhasta.

Iloinen Joutsen sai kutsun osallistua tapahtumaan saksalaisen Mimin kanssa, siis sama joukko jonka kutsumina olimme Ronneburgissakin. Elina ei päässyt matkalle mukaan, mutta me Rikun kanssa pakkasimme laukut täyteen keskiaikaa ja lensimme torstaiaamuna Frankfurtiin, sieltä sitten Taijan ja Sarahin kyydillä Mühlheimiin, jossa pakkasimme kokonaisen leirin linja-autoon ja jatkoimme sen kyydissä Italiaan.
Bussimatka kesti 12 tuntia ja se tehtiin yöllä. Vaikka on kuinka väsynyt, ei nukkuminen linja-autossa oikein tahdo onnistua... Riku kehitti ainakin 10 uutta puolittain istuvaa nukkuma-asentoa.
Olimme perillä Pohjois-Italiassa perjantaiaamuna puoli kymmenen aikaan. Katselin leirin keskelle koottua tavaramäärää ja ajattelin, että ihan äkkiä tuosta kasasta ei synny kymmentä telttaa, keittokatosta ja aurinkokatosta, jossa on pöytätilaa ja penkkejä lähes 30 hengelle.
Olin pahuksen väärässä, sillä vain reilut kaksi tuntia myöhemmin leiri oli kasassa aina polttopuita ja nuotiokuoppaa myöten. Kun yli 10 vuotta yhdessä harrastaneet ihmiset rakentavat, niin asia sujuu.

Aamulla, kun avasi silmät, näytti tältä.

Itse on tottunut siihen, että tapahtumissa pitää koko ajan tehdä hirveästi, juosta kellon perässä sinne ja tänne ja suorittaa. Morimondo on toista: sinne ollaan tultu sotimaan, joten päivän toimet pyörivät sen ympärillä. Tunnelma leirissä on kiireetön. Oli ihanaa maleksia kahdessa eri leirissä katsomassa miten muut elävät ja asuvat ja kierrellä muutamissa puodeissa. Italiassa kun oltiin, niin luostarin nurkalla toimi laadukas kahvila...Kyllä, cafe perfetto kerran pari päivässä oli oikein kiva juttu.

Tapahtumassa on muutamia hienoja rituaaleja: perjantaina illalla kaikki toivotetaan tervetulleiksi tilaisuudessa, jossa puhuttiin hienoja. Ruotsalainen Maria Neijman painotti sitä, että kaikkien pitää tehdä parhaansa tapahtuman onnistumiseksi. "Kukaan ei ole tärkeä, mutta kaikilla on merkitystä", oli hänen sanomansa. Ketään ei nosteta muita paremmaksi, mutta jokaisen osallistujan panos tekee tapahtumasta sen mitä se on. Leiri kuntoon, epäaikakautisuudet piiloon ja siivo käytös, siitä lähdettiin.

Riku ja uusi vaate: Naturtuchen ohuesta villasta tein miehelle mukavan matkavaatteen oletettuihin Italian helteisiin. Taustalla näkyy italialaista leiriä.

Olimme otettuja siitä, miten hienoja leirit olivat. Tällaisissa teltoissa eivät todellakaan asuneet käsityöläiset, vaan sotaherrat itse.

Lauantaina päivällä värvättiin sotajoukkoja: oli hienoa kun kaikki joukot ja komppaniat marssivat luostarin kentälle ja jokainen vuorollaan kutsuttiin värvättäväksi. Minun hieno hetkeni oli, kun Mimin Ronnie Vetter pyysi Rikua kantamaan joukkueensa kilpeä tähän tilaisuuteen.


Vielä hienompaa oli se, kun puuseppä värvättiin mukaan taistelukentälle. Rikulle annettiin miekka vyölle ja koulutus siihen, miten mustaruutiaseet toimivat. MIM on nimittäin sotakentällä se porukka, joka ampuu.
Itse olin valmistautunut seuraamaan taistelua yleisön joukosta mutta hei, pääsinkin vedenkantajaksi mukavan Sabinen pariksi! Sen takia meillä ei ole kuvia yötaistelusta.





 Puuseppä valmiina sotakentälle: sytytin ja miekka. Ja korvatulpat myssyn alla piilossa.

Lauantaina käytiin siis yötaistelu, joka alkoi kello 21 illalla. Oli aika hurjan tuntuista seistä taistelukentällä ja katsoa valonheittäjien loisteessa kilpiään ja miekkojana kolistelevaa vihollisjoukkoa, joka lähestyi omaa rivistöä suuren niityn poikki.
Sabine, joka kantoi sammutusvettä, varoitti ilmassa lentävistä nuolista... niin se sammutusvesi on sitä varten, jos ruuti ei sytykään ja ase ei laukea.


Ne pyssyt toimivat lyhyesti kuvattuna näin: yksi kaveri lataa pyssyn ja tähtää. Toinen laukaisee pyssyn sytyttämällä ruudin kytevän luntun avulla ja poistuu nopeasti sivummalle, ei katso pyssyyn päin ja pitää suun auki, koska laukeamisen aiheuttava paine on kova. Rikun tehtävänä oli sytyttää Ronnien pyssy. Vihollisia ammuttiin tällä kertaa neljällä eri pyssyllä ja pienellä tykillä.

Oli ihan mahtavaa se pauke!! Ja miten hienolta näytti, kun yötaivasta vasten leijui suuren suuri savurengas. Ja miten pelottavalta tuntui kuvitella sitä sotaa, joka kylässä käytiin vuosisatoja sitten. Miten tosissaan ovat nuo tämänkin päivän miehet, jotka ottavat yhteen pimeällä niityllä. Miten kylän naiset ovat silloinkin olleet huolissaan omiensa puolesta.
Onneksi me olimme voittajien puolella!

Matkalla kirkkoon sunnuntaina. Parhaat päällä, tietenkin.

Sunnuntaina aamulla menimme kirkkoon. Kaikki pukivat parasta päälleen ja tässä tapahtumassa se oli todellakin parasta. Oli pieni kulttuurishokki nähdä Duc de Berryn Tuntien kirjan maalausten heräävän henkiin ja kävelevän vastaan leirin polulla! Tai entäpä se, että Charles du Bloisin pourpointit ovat niitä ihan oikeita, kankaina loistavia silkkejä ja brokadikankaita. Hienosti istutettuja, tietysti, jokainen kiila paikallaan.
Ja tietysti röyhelöhuntuja: pitkiä, lyhyitä, yksinkertaisia, moninkertaisia...

 Röyhelöhunnun lisäksi pöllö on asuste, jolla takuulla saa kaiken huomion itselleen. Etenkin kirkossa.

Kirkossa kuuntelimme italiankieliset puheet ja laulut ja tilaisuuden lopuksi kaikki sotajoukot taas ryhmittyivät omien tunnustensa alle. Lippuja, viirejä, kilpiä ja ihmisiä parhaissa vaatteissaan. Kuljimme pitkin kirkon käytävää ja alttarin edessä meidät siunattiin päivän taisteluun. Kulkue jatkoi matkaansa pihalle, jossa puhuttiin italiaksi epäilemättä hienoja asioita.
Ja sitten alkoi sade.

No, kas, alkoi sataa.

Ja satoi. Ja satoi. Ja satoi. Leiri alkoi nopeasti muuttua vetiseksi, sinne tänne kertyi lätäköitä. Lainatelttamme sisään satoi. Olkipatjalle satoi.
Ei tarvittu erillistä ilmoitusta siihen, että sota peruttiin. Jokainen näki olosuhteista sen itse. Harmitti, mutta minkäs sille mahtoi.
Niin sitten teimme kaikki mitä voimme: leireissä istuttiin pitämässä sadetta ja tekemässä ruokaa. Osa porukasta pakkasti leirit kasaan ja lähti ajamaan kotiin, kuka Ruotsiin, kuka Ranskaan.

 Ei paljon haittaa vaikka sataa, kun leirissä on hyviä ystäviä. Tässä kaulaillaan tanskalaisen Mariannen kanssa.

Kahteen leiriin jäi vielä paljon väkeä ja siinä ilta meni sadetta pidellessä. Vähän puhuttiin aamun uutisesta; Pohjois-Italiassa oli ollut maanjäristys ja ihmisiä oli kuollut. Myös luostarin suojissa nukkuneet olivat kertoneet, että tunsivat seinien liikkuvan.
Menimme puoli kahden aikaan nukkumaan. Oli kylmä, joten pidin koko vaatekerran päälläni.
Kello kolme heräsimme voimakkaaseen tuuleen: oli noussut myrsky. Tuuli aivan kuin murahteli ja tuli mieleen, että tuossahan on isoja puita teltan takana... Riku nousi ylös ja meni tarkistamaan tilannetta. Seurasin perässä ja herätimme sitten koko leirin. Suuri katos oli jo kaatunut, joten porukalla purimme sen ja pelastimme tavarat alta
Seuraavaksi tarkistettiin koko leirin telttojen kiinnitykset ja neljältä kömmimme märkinä takaisin olkipatjoillemme.
Kukaan ei oikeasti nukkunut. Joskus - ehkä viiden aikaan aamulla - teki mieli mennä uudelleen katsomaan, mikä ääni ulkoa kuuluu; aivan kuin tuuli olisi yltynyt vielä kovemmaksi ja telttakin keikkui.
No, se oli maanjäristys. Ei siinä sen kummempaa.
Seitsemän aikaan aamulla Ronnie herätti leirin ja alkoi vimmainen pakkaaminen. Kolme litimärkää tuntia myöhemmin istuimme kahvilassa. Vaatteistani tippui vesi lattialle, mutta alimmaiset villakerrokset olivat kuivia. Taas tuli todistettua, miten mahtava materiaali se on: ei ollut yhtään kylmä.

Kotimatka ei alkanut heti; joku oli pudottanut bussista kuljettajan puoleisen peilin ja siihen oli metsästetty varaosaa koko viikonloppu. Lopulta maanantaina tuli Mersun huoltoliikkeen auto Milanosta, peili vaihdettiin ja aloitimme 12 tuntia kestäneen bussimatkan kohti Saksaa.

 Riku kehitti kahden 12-tuntisen bussimatkan aikana koko joukon nukkuma-asentoja. Tässä malli "sikiöasennossa penkillä rouvan villamekko peitteenä peppu tyhjän päällä roikkuen".

Bussin sisustus kotimatkan aikana: märkiä villavaatteita kuivumassa.

Vaikka toinen sotapäivä vettyi, matka kokonaisuudessaan oli loistava kokemus. On vaikea eritellä, mikä oli esimerkiksi hienointa: tapahtuman korkea taso, sodan tunnelma vai kaikki ne hauskat ihmiset, joita tapasimme. Kokonaisuus on aina kokonaisuus. Mikään osa-alue ei ole tärkeä, mutta kaikella on merkitystä.
Yhden haluan silti nostaa yli kaiken: MIM eli Mensch im Mittelalter. Ihania ihmisiä, jotka sydämellisesti ja vieraanvaraisesti ottivat meidät avosylin joukkoonsa. Leirin taso ja toiminta olivat huippuluokkaa, mutta siitä haluan kertoa vielä ihan erikseen.

You Might Also Like

1 kommenttia

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä