Hyvä me! (Hollola ja VAL)

helmikuuta 23, 2009

Hyvä Hollolan keskiaikaseura!

Hyvä Viikinkiajan laiva ry!
Perinteiset Hiidenhirvenhiihdot on taas tältä vuodelta lykitty. Pukkisaaren ympäri sivakoi komeasti kahdeksan joukkuetta. Tietysti Guggomskolanin porukka voitti taas, niillä on kyllä liian hyvät siteet suksissaan... suunnilleen ainoa sakki, jolla muinaissukset pysyvät a) jalassa b) ehjinä koko kisan ajan.
Eipä tarvi enää näiden suoritusten jälkeen miettiä, miksi suksia on löytynyt soista niin paljon... koska kaikki kelvottomat lankut on suutuspäissään singottu suohon kesken lykinnän.

Joukkue Likainen druzina saa kunniamaininnan sitkeydestä. Ankkuri Julius "hiihtää" maalin ilmeisen onnistuneet suksirekonstruktiot jalassa...ja suohon...

Hollolan keskiaikaseuran joukkue ihmetteli kisan jälkeen, että mikä meni pieleen. Tavoitteena oli sija 6-8 mutta neljänneksi hiihtivät ja ampuivat. Ilona "Kyyn tytär" eli luopio meni Viikinkiajan laivan joukoista Hollolan riveihin, olisiko se sitten ratkaissut pelin ... nuori herra Rauha eli Pekka oli tosi hyvä, ampui ekalla nuolella hirvensä. Tuossa Ilona poseeraa voittajajoukkueen suksien vierellä niin reteenä että. Ilona. Liikanimiltään Veripuukko ja nyt myös Kyyn tytär.

Puku- eli varustepalkinto meni velivenäläisille eli Svengardin joukkueelle, jossa tosin hiihti yksi suomalaisvahvistus.

Oli hauskaa ja kivaa ja mikä parasta, uudet varusteet toimivat! Minulla oli Kaarinan haudan numero 27 innoittamana pohjepituinen uusi mekko ja säärikääreet, ja sitten se uusi birkatakki. Hannelen kutoma viitta ja kaulassa Rane-kettu. Hyvin tarkeni. Herralle tein lauantaiyönä uuden hupun, tuplavillaa. Keksi sitten illalla kuuden aikaan pyytää huppua... käsin tein.

You Might Also Like

0 kommenttia

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä