Hibernaatiopesäke

No niin, se on sitten lähtö. Huomenna muutamme kerrostaloon evakkoon. Talossa on ravannut kolmen viikon ajan kaikenlaisia tarkastajia ja huomenna on lopulta se suurin ja tärkein koitos eli tavarantarkastajan suurkatselmus. Hänen lausunnostaan selviää, kuinka paljon revitään auki, kuinka paljon pitää rakentaa uusiksi, paljnko maksaa, kuka maksaa mitäkin ja kauanko tämä kaikki kestää. Nyt kun pihaan ovat vihdoin tulleet ne kaivatut perhoset, me joudumme siirtämään oman hibernointipönttömme muualle. Ihan hirveää. Sattuu sieluun ja itkettää koko ajan. Pihaan ilmestyi eilen iso sininen kontti, jonne kannamme kaiken sen mitä emme noin puolen vuoden aikana tarvitse. Ja loput pitäisi saada mukaan. Miten saamme 180 neliön tavarat mahtumaan 80 neliöön ja yhteen surkeaan konttiin? Mutta onneksi viikonloppuna pääsee tekemään käsitöitä Glimsin tapahtumaan ja mikä tärkeintä, aion seurata silmä kovana millaisia pistoja muut pistelevät.... Neulakon suurena ihailijana taidan parkkeerata oman jakkarani ...

Aivan mahtava fiilis! Aurinko on alkanut paistaa tähän risukasaan! Näyttää siltää, että häät numero 1 eli Ollin ja Jolandan kemut eivät olekaan suuri pukukaaos ainakaan kaason osalta... Kerrankin onnisti: kävin ostamassa ohutta pellavaa ollille aluspaidaksi ja yritin vielä kysellä Evalle tosiohutta, valkoista pellavaa, mutta ei, ei ollut. Harmittaa kamalasti, se oli hienoa kangasta ja naurettavan edullista. Mutta siinä pellavapinossa oli silkkiä.... upeaa, sataprossaista silkkiä.... beigeä tosin, eli ei ihan minun väriäni. Harmittelin myyjättärelle, ja hän sanoi että "tuolla sinisten pinossa pitäisi olla viitisen metriä sitä samaa, mutta yönsinisenä...." Kirmasin myymälän poikki ja wohou, siellä se kangas odotti minua... alle kympin metri. Soitin heti Kattarinalle eli Katsi-siskokselle ja nyt on häämekko suunnitteilla. Katri ompelee, koska täällä kaaoksessa käsitöistä ei oikeasti meinaa tulla mitään. Ollin takki on hei koristenauhoja ja poronluisia sarvinappeja vaille valmis...

Voi sentään, ei loppunut kaaos pelkkään tulipaloon. Taloa jouduttiin avaamaan ja purkamaan palon takia ja voi hitto, alkoi paljastua yhtä sun muuta inhottavaa. Ostimme kotimme vuosi sitten ja tämän piti olla katosta kellariin remontoitu. Niin olikin, mutta nyt talossa ravaa asiantuntijaa antamassa lausuntoja talon rakennusvirheistä. Putkimiehet, purkajat, palomiehet, sähkömiehet ovat kaikki epäuskoisia: he eivät ole koskaan nähneet mitään tällaista. Mutta rakennusvirheistä lisää sitten kun tavarantarkastaja on käynyt ja vakuutustarkastaja antanut omat kommenttinsa. Hyviä uutisia on toki; alakerran lattialämmitys on päällä, kiuas lämpiää, yläkertaa lämmittää takka ja taulutelkkari, johon saamme sähköä rakennusmiesten piuhoista... Pyykkiä saa pestä sillä "ulkopuolisella" sähköllä. Kahvia ja teetä ei voi keittää yhtä aikaa : ) Mutta ihan kohta tänne tulee keittiösuunnittelija miettimään, mitä tehdään revityn keittiön tilalle. Haluan edelleen talon olevan meidän oma Huvikumpumme,...

Pesäkkeessä on tapahtunut paljon edellisen kirjoituksen jälkeen. Liian paljon. No, Nuijasott ja Visbyn telttaleiri on eletty. Puutarha kukoistaa, tomaatit kypsyvät ja kukkaniityn ensimmäiset iloiset kävijät ovat löytäneet metensä. Se ilahduttaa. Mutta Visbyn leirin ensimmäisenä päivänä kotoa saatu uutinen ei ilahduttanut. Sisko soitti. "Olen menossa teille. Teillä on tulipalo". Maailma romahti. Oli kauheaa kuunnella puhelimessa sireenien ulvontaa omalla pihalla. Kuunnella, miten palomiehet juoksivat ympäriinsä ja moottorisahat repivät talon seiniä ja sisäkattoja auki. Palo lähti keittiöstä viallisista sähköjohdoista ja levisi välipohjan purutäytteissä hehkuvana pätsinä. Rikun isää on kiittäminen siitä, että meillä on edelleen kaunis kotimme. Hän toimi hienosti ja nopeasti. Äiskä eli mamma pelasti koiria ja kissoja ja poikia pihalle ja hälytti palokunnan. Ukki katkaisi sähköt ja esti märillä pyyhkeillä sen, ettei palo saanut happea. Palokunnan mukaan kaikki oli kiinni kahdesta...

Joskus 20 vuotta sitten olin Orimattilan nuorisotoimen järjestämällä matkalla Saksassa ja Itävallassa. Bussilla ajeltiin 17 päivää ja oli tietysti mukavaa. Reissussa oli tulkkina Nanna Bayer Hollolasta. Me löydettiin aika pian yhteinen sävel ja tehtiin kaikenlaista .... se Puolan yökerhoreissu ei ollut ihan fiksuimmasta päästä, mutta selvittiin hengissä ja kunniallisina naisina.... köh köh. Kun olimme valokuvaaja Katjan kanssa Rohanin reissulla pari viikkoa sitten, käytiin kahvitauolla Fiskarissa. Ei perhana.... keramiikkapajan seinässä luki isolla että NANNA BAYER. Minä tunnistin Nannan heti - vähän aikuistunut mutta ei muuttunut. Nannan taiteilijatarina on kertomisen arvoinen. Niinpä sitten lähdimme uudelle juttukeikalle ja kävimme tekemässä Etlariin haastattelua Hollolan tytöstä, joka lähti Saksaan opettelemaan turkisompelua, mutta päätyi keraamikoksi. Nannan tyttö Iris tavattiin myös ja nyt Iris on tulossa mukaan Hollolan leiriin, katso http://www.keskiaika.fi/ Elämä kulkee sykle...

Kun on päästy ulkomaiden makuun niin mennään sitten samantien Rääweliinkin. Kävimme siis viiden naisen porukalla iloisella päivämatkalla asianmukaisesti vaatetettuna. Saimme poseertata valokuvauskoneiden kohteina runsaasti... muun muassa brassipoikien, japanilaisen tytön ja aidon intiaanin kanssa. Ostelun saaliina oli muun muassa kasvivärjättyjä villalankoja, villaisia kirjontalankoja, keramiikkaa, uusia kippurakärkisiä kenkiä, miestä wahwempaa kohtuullisesti ja hieman muusicusta eli on sitten tullut lainattua Olde Hansan mainioiden musikanttien äänitallete jollekin, eikä se olekaan palautunut, joten ostin hitto vieköön uuden. Päivän pääpaino oli nautinnoissa. Kävimme Olde Hansan terassilla wahwistamassa itseämme peräti kahteen eri kertaan, aluksi tyyliin hunajaolutta ja maisteluwati ja toisella kerralla taas hunajaolutta, pippurisnapsia ja jotain pientä eli Wihertuoreita paljoin lihain ja calain cera... Välissä kävimme myös nauttimassa käsintehtyjä suklaakonvehteja siinä mainiossa kah...

Hämmästyttävää, miten nopeasti voi vaihtaa paitsi aikaa (keskiaikaa) ja maata... maanantaina kävimme nimittäin äkkiseltään Japanissa. Totta se on, Pukkilassa kun on paitsi japanilainen puutarha, myös japanilainen majatalo, Yado Oikawa www.yadooikawa.fi Ystäväni Elina vei meidät ensin privaattivisiitille Onninkartanon puutarhaan, sitten katsoimme Nannan Suden näyttelyn Galleria Koivulinnassa ja kävimme myös kahvila Kohisevan vintillä. Hauskaa oli tavata Emppu, joka hoiti nyt jo edesmennyttä Bonanza-poniani ollessaan vasta 11-vuotias. Heppa asui heidän kartanonsa puistikossa kaksi kesää ja voi kun meillä oli hauskaa siellä. Äiti-Elinan kanssa etenkin. Kerrankin meidän piti mennä Helsinkiin taidenäyttelyyn, mutta karkasimmekin Stokkalle shoppailemaan kesälomatilin tyhjäksi. Tuossa kuvassa ollaan siis siinä puutarhassa Empun kanssa. Kohisevan alakerrassa on antiikkiliikkeen varasto ja siellä oli tämmöinen vaatimaton tuoli. Tuumattiin, että ostetaan tämä meidän ruokapöytämme toiseen päähän...