Maskun intarsia oli muutakin kuin ompeluprojekti / Making Masku intarsia was not just sewing, it was much more

tammikuuta 24, 2017



Tässä me olemme - kaikki ompelijat ja ruotsalaiset innoittajamme Amica ja Maria oikeassa reunassa. Sekä tietenkin tapahtuman ehdoton tähti, Maskun intarsian uusi kopio. Viime lauantaina tuli täyteen noin vuoden ajan kestänyt projekti.
Here we all are - the sewing team and also the swedish inspirators Amica and Maria.

Viime viikon lauantaina juhlimme Kansallismuseossa historiallista tapahtumaa, kun Maskun intarsian uusi kopio paljastettiin. Ensimmäistä kertaa museo avasi oven harrastajille tällä tavalla: saimme tutkia alkuperäistä intarsiaa ja tehdä siitä mahdollisimman tarkan kopion. Mutta kerronpa teille, mitä tapahtui sitä ennen.
Kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun Maria Neijman chattasi minun ja Elinan kanssa. Ruotsissa oli juuri valmistumassa kaksi komeaa intarsiatyötä.
"Teillä on siellä Suomessa Maskun alttarivaate. Etsikää se ja tehkää se", yllytti Maria.
"Okei, me sanoimme."

Last week we celebrated a historical event in National Museum in Helsinkin, when Masku intarsias replica was published. For the first time museum had opened it´s archive doors to amateurs this way: we were allowed to study the original piece and make a copy. But let me tell you what happened before that.
It all started about year ago, when Maria Neijman chatted online with me and Elina.
"You have a intarsia in Finland, the Masku coverlet. Find it and make it", said Maria.
"Okey", we said.

Tässä siis kuva väärin päin / this picure is printed wrong way, it´s a mirror image

Helmikuun 19. päivä olin käymässä Hannele Köngäksen luona Turussa. Hän kertoi mongolialaisesta intarsitekniikasta ja sanoin, että "siitä tulikin mieleeni eräs Maskun intarsia", josta ei oikein tahtonut löytyä mitään tietoja.
Hannelella oli kirkkotaidetta esittelevä kirja 1960-luvulta ja siellä tämä kuva. Se on painetti kirjaan väärin päin eli peilikuvana, tiedämme nyt.
February 19th I visited Hannele Köngäs in Turku and she was talkign about intarsia rugs made in Mongolia. "That remids me of Masku coverlet" I mentioned. It had been very hard to find information about it. Hannele had a book of finnish church art, printed in 1960´s I think. And in that book there was a picture. It was printed wrong way, we found out, as a mirror image.


Toisesta kirjasta Hannele löysi tämän mustavalkoisen kuvan ja tällä kertaa intarsia on painettu oikeinpäin.
Lähetin kuvat Elinalle ja muistutin, että mitäs meidän pitikään tehdä. Hannele laittoi myöhemmin tuttavalleen viestin Kansallismuseoon, että tällaista halutaan tehdä. Samaan aikaan Elina soitti museoon ja sai yhteuden osastoon, joka vastaa työpajatoiminnasta. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Well Hannele had another book, black and white, and there the picture is right way.
I send pictures to Elina and reminded what we were supposed to make.. Hannele send later a message to her friend in National Museum that some people want to make this. At the same time Elina contacted another department in museum, the one that deals with audience. So pieces started to go to right places.


Koska halusimme, että museolla varmasti tiedetään mistä on kyse, matkustin Tukholmaan kuvaamaan sikäläisiä valmiita töitä ja kirjoitin niistä blogipostauksen. Se linkitettiin museon viesteihin.
Kului joitakin viikkoja. Eräänä päivänä Elina soitti.
"Se on löytynyt. Me saamme nähdä sen. Me saamme tehdä sen. Museo maksaa materiaalit."
Olin auton ratissa kun Elina soitti (ei, en puhunut kännykkään, vaan olin kaiuttimessa) ja ajoin harhaan koska sekosin ilosta. Vähän itketti onnesta. Ajatus oli huikea: me saamme tehdä museon tekstiilistä kopion!

Since we wanted the museum to know what we wanted to do, I travelled to Sweden, where they had recently finished two intarsias. I wrote a blogpost about them and we sent the link to museum.
Weeks passed and then Elina called.
"It´s found. We will see it. We will make it. Museum will pay the materials".
I was driving a car at the moment - and tookt he wrong way because I got so happy. I think I felt like crying a bit too.
It was incredible - we would get to make it!


Kesäkuussa Elina, minä, Maria ja Amica vietimme kuusi tuntia dokumentoimalla tekstiiliä. Kuvasimme sitä muun muassa mikroskoopilla ja saimme ylös valtavasti yksityiskohtaista tietoa tästä upeasta työstä.

In june Elina, me, Maria and Amica spend six hours by studying and documenting the textile. We took pictures - also with microscope and recorded a lot of detailed information about it.


Tässä kohtaa harrastusta ollaan jo kuitutasolla!
At this point the hobby is on fible level!

Seuraavaksi alkoi pohdinta: mistä saisimme juuri oikeanlaiset kankaat. Mitä kaikkea tarvitsemme. Mitä värejä työssä on. Ketkä sen ompelevat. Millä aikataululla. Tätä pohdimme pitkin kesää.

Next we started thinking about the making: where do we get the right quality of fabrics. What fabrics do we need. What colors are needed. Who is going to sew it. What is our schedule.
This is how the summer went.


Kankaiden hankkiminen oli oma työnsä, sillä tarvitsimme kahta, kolmea eri laatua palttinaa ja  paria kolmea toimikasta, kuten alkuperäisessäkin on. Karkean palttinakankaan kävin ostamassa Katrin Koch-Maasigilta Tallinnasta, osa toimikkaasta on myös häneltä ja Medeltidsmodelta ja pohjakankaan Wilundilta Ruotsista. 

Getting the right kind of fabrics was another job. We needed two different fabrics in palin weave and two to three twills. The coarse hand woven plain weave I colledted from Katrin Koch-Maasing from Tallinn, she also sold me so twill. The there is fabric from Medeltidsmode and Wilund from Sverige.

* * *

Päädyimme kutsumaan mukaan 16 ompelijaa eli kaksi jokaista eläinruutua kohti.
Elokuussa Elinan blogissa julkaistiin ilmoitus: hae mukaan projektiin. Halukkaita tuli paljon enemmän, kuin mukaan mahtui.

Jo kesäkuussa ehdotin museolla, että saisimme ottaa alkuperäisestä tekstiilistä näytteitä. Tiesin, että Kristan käyttämillä tutkimusmenetelmillä näytteiksi riittäisi vain muutama kuitu. Krista oli heti mukana ajatuksessa.
Elokuun aikana kokosimme ompeluryhmän ja 10. syyskuuta oli aika tavata ensimmäisen kerran. Ja nähdä se alkuperäinen.

We ended inviting 16 person to sew the replica, two for every animal panel. In August Elina published a blogpost "seamstresses wanted" in her Neulakko-blog. We got more volunteers than there was places.
Already in June I suggested to museum people that they would allow us to take some samples of the textile. I knew that the modern methods that Krista Vajanto uses only need some fibres as samples. Krista was immediatelly willing to take part.
10th September the sewing team met for the first time. And they also saw the original,



Krista otti työstä yhteensä 17 kuitunäytettä ja niistä paljastui hämmästyttäviä asioita: nahkasuikaleet ovat hopeoituja, ei kultaa kuten Ruotsissa. Työ on ommeltu silkkilangalla, ei pellavalla, kuten kaikissa lähteissä arvellaan. Ja se hienon hieno pellavakangas, jota riikinkukoissa on... se on puuvillaa, 1400-luvulla äärettömän harvinaista kangasta näillä leveyspiireillä!

Krista took 17 different samples and they revealed surprisingly amount of information. The leather had silver coating, not gold like swedish intarsias do. The piece is sewn with silk, not with flax (linen) like all the sources say. And the fine plant fible fabric which is on peacocks - it´s not linen, it´s cotton. Very rare and expensiv material here 600 years ago!

* * *

Iso osa omaa projektiani oli kankaiden värjäys. Tummaa sinistä, tummaa vihreää, keltaista, punaista, toista sinistä, toista vihreää ja purppuraa.
Värjäsin pienemmät erät, kuten kukkien punaiset ja purppurat kotona hellalla, mutta isojen kankaiden värjääminen pihalla, syyskuussa ja avotulella olisi ollut turhan jännää. Onneksi ovat Maria ja Amica ja Tukholman Konstfackin värilaboratorio. Maria toimi värjärimestarina sekoittamalla juuri oikeassa suhteessa soodaa, natriumditioniittia, luonnonindogoa ja ammoniakkia. Minä seisoin kaksi päivää ammoniakinkäryssä värjäämässä kankaita. 15-5 minuutin kastoja, lukuisia kertoja, kunnes värit olivat toivotun tummat. Sinisen piti olla lähes mustaa eli siihen tarvittiin yli 20 värjäyskertaa.
Kotimatkalla lentokoneessa käsimatkatavarani oli 10 kiloa märkää villakangasta, josta leijui vieno ammoniakin lemu...

Part of my work was also to dye all the fabrics. Dark blue, dark green, another blue and green, yellow, red and purple was needed.
Smaller pieces I dyed at home in my kitchen, but dyeing big pieces ourside on open fire in September... too much. Luckily Maria and Amica has access to Konstfack -school in Stockholm and it has fabulous dye studio.
Maria was the dye master mixing the natural indigo, soda, natriumdithionite and ammonium, while I did the dipping. The blue was dyed almos black and that took over 20 dyes - so I spend two days in ammonium steam.
And I flew back home, 10 kilos of moist, slightly ammonium scented wool fabric in my back pack...





* * *

Kun kankaat oli värjätty, alkoi itse työ. Olen töissä painotalossa, joten museo kuvasi kaikki ruudut meille ja niistä painettiin julisteet oikeassa mittakaavassa. Niistä leikattiin kaavat, joiden avulla leikattiin kankaat.

When fabrics were dyed, it was time to start the actual work. I work in print house, so museum photographed the original and it was printed as real size posters. Those we cut and used as patterns when we cut the fabrics.




Sitten olikin aika vaihtaa värit päikseen eläinparien kesken ja aloittaa ompelu. Tekstiilikonservaattori Maikki Karisto, yksi ompeluryhmämme jäsen, kävi vartavasten stereomikrooskooppia apunaan käyttäen katsomassa, miten suomalaisen intarsian pistot on tehty. Kävi ilmi, että ompelu poikkeaa ruotsalaisesta. Ruotsissa kankaat  on yhdistetty ensin yhdellä pistolla nurjalta ja sitten on ommeltu nahkasuikale päälle oikealta puolelta. Maskun peite onkin ommeltu oikealta puolelta ja koko sauma kerralla. Se on tarkkaa työtä!

Then it was time to change the pieces in right colours and start sewing. Textile conservator Maikki Karisto visited the original with stereomicroscope and did some research on sewing tehcnique.
She found out that our piece was used in different way than swedish ones. In Sweden they join the pieces form reverse side and sew the leather from the right side on top of seam. Maikki found out that in Finland they has sewn pieces straight from right side - using only one stich so that would both join the pieces and attach the learher strip.


Aloitimme harsimalla kankaat yhteen. Itse ompelin niin, että purin harsinlangat alta pois sitä mukaa kun ompelin, toiset ompelivat harsinlankojen päältä ja purkivat ne vasta lopuksi.
Isoissa linjoissa ei ollut ongelmia, mutta yksityiskohdissa kyllä.

We started by basting the pieces together. I was unravelling the basting stiches while I was sewing, some others preferred sewing over basting and unravelling the basting when sewing was all done.


Ompelemassani yksisarvisessa oli muutama kapea kaitale ja tiukka kurvi, ja pistot venyivät väkisin aika pitkiksi. Harmitti, kunnes katsoin alkuperäisen kuvaa: haa! Täsmälleen samalaiset pitkät pistot samassa paikassa kuin alkuperäisessä työssä!

On my unicorn piece there was some tricky parts, like very narrow pieces and tight curves. I was ashamed of my long stiches but then I compared it to original and oh, look, they are just the same!

Pyrimme tekemään mahdollisimman tarkan kopion, joten mitta ja alkuperäisestä työstä tehdyt mittakaavassa olevat julisteet olivat ahkerassa käytössä.

We aimed to make as exact copy as possible, so measuring was important and done often. We were very pleased to have those 1:1 scale posters.

Lähikuva uudesta pyllypyörylästä. Näitä on mahtava tehdä!
Close up of unicorns butt spiral. They are fun to make!


Osa meistä teki sisäosia, osa reunoja. Jälkimmäisille osuivat kirjaimet... niiden leikkaaminen on pikkutarkkaa työtä, aivan kuten ompeleminenkin.
Some of us sew the animals. some did the outer circles. The latter got also some amount of letters to make. Tiny work!



Kukkia, tammenterhoja ja kirjaimia.
Flowers, acorns, letters.

Pisto pistolta työt etenivät.
Stich by stich.


Leikkasimme itse myös nahkasuikaleet: meillä oli kokonainen vuota hopealla päällystettyä nahkaa ja leikkasimme sen 1-3 mm leveiksi siivuiksi. Tarkka käsi ja hyvät työvälineet ovat tämän vaiheen avainsanat.

We also cut the leather: we had a silver coated hide and we cut it in 1-3 mm wide strips. That work needed good tools and steady hands.


Välillä kävimme tervehtimässä alkuperäistä tekstiiliä. Joka kerta siitä löytyi jotain uutta, kuten esimerkiksi se, että yksisarvisen kieli onkin purppurainen, ei punainen. Vaihtoon meni!

We also visited the original - and every time found something new. Like that my unicorns tongue was purple, not red. Changed it.






Vähän kerrassaan  palat valmistuivat. Me ompelijat jaoimme kokemuksiamme ja jopa yölliset painajaisunemme, joita intarsia aiheutti.
Kun osalla loppui käytettävissä oleva aika, toiset tulivat apuun. Sain tehdä esimerkiksi sinisen aarnikotkan rukoustekstin kirjaimet.
Siinä pitäisi lukea Ave Maria gracia plena dominus tecum .. alkuperäisen tekijä ei ihan osannut lukea, koska kirjaimet ovat muun muassa väärinpäin.

Bit by bit all pieces were finished. We shared our experiences and even nightmares the intarsdia caused.
When some people run out of time, others helped. I was allowed to make letters to blue griffin. it should say Ave Maria gracia plena dominus tecum, but the one who made the original apparently did not how to read. The letters are for example wrong way.


Lopulta 17. joulukuuta valmiit osat kohtasivat toisensa ja ne ommeltiin yhteen. Aloitimme myös valmiiden eläinpaneelien kiinnittämisen toisiinsa.
Lopuksi keräsin palat omaan kassiini ja toin ne kotiin. Arvaatteko, että tuntuu aika hienolta nähdä tällainen kasa omassa keittiössä!

Finally: 17th December we had last sewing meeting and animal panels were joined to outer circles. At the end of the day I collected them and took them home with me.


Jouluna pidimme pienemmät ompelutalkoot ja kokosimme kaikki paneelit yhdeksi suureksi työksi. Moni, jolla ei ollut mahdollisuutta ja aikaa osallistua koko projektiin, halusi ommella edes vähän tätä historiallista työtä. Saara kävi joulureissullaan ompelemassa peuralle tammenterhon.

At Chrismas day we hel a small sewing meeting and joined all the panels together. Many people who could not be in team still wanted to make atleast some stiches to Masku coverler. Like Saara, who stopped by to make one acorn.



Myös maisteri itse eli arkeologi Ilari Aalto oli joulutalkoissa - ja pisti pari pistoa hänkin.
We also had the famous archeology Ilari Aalto, who also got his stiches to the work.

Elina ja palojen yhdistämisen zen. Mikä ihana tapa viettää joulua!
Elina and the Zen or panel joining. What a lovely way to spend Christmas day!


Kun palat olivat kiinni toisissaan, oli aika avata ja levittää koko työ. Hopean kimallus täytti hämärän huoneen - se on uskomattoman upea! Voi vain kuvitella, miltä hopeinen työ on näyttänyt kynttilänvalossa, hämärässä kirkkosalissa 600 vuotta sitten.

When all pieces were sewn together, it was time to spread the whole piece. The shine of the silver filled the room - it´s incredible! One can only imagine how it looked like in candle light 600 years ago in the darkness of a medieval church.

Työ kävi myös valokuvastudiossa, jossa käänsin sen myös nurin päin - alkuperäisen työn nurjasta puolesta näkyy vain vähän, mutta se näyttää erittäin paljon tältä.
Textile visited also a photo studio, and I turned the reverse side in pictures too. The originals reverse side is visible only in one corner, but this is how it looks too.


Lopulta oli aika juhlia ja päästää yleisö osaksi kokemustamme.
Finally it was time to celebrate and let the audience to be part of our experience!


These two photos: Mikko Pulla


Kiitokset Kansallismuseolle siitä, että saimme tehdä tämän.

Kiitos ompeluryhmälle siitä, että teitte meidän ideamme todeksi: Laura, Elina, Umu, Jiri, Katri, Beata, Maikki, Tea, Mari, Kristiina, Satu-Kirsi, Maija-Leena, Hanna, Annika - ja Elina. 
Tämä oli niin paljon enemmän kuin vain älytön ompeluprojekti. 

Kristalle innosta lähteä mukaan. Yleisölle kiitos siitä, kun otitte tämän niin hyvin vastaan. Ja Elinalle kiitos uskomattoman tehokkaasta projektijohtamisesta!

Ja tietenkin Maria and Amica: kiitos jakamastanne tuesta ja ideasta!

My thanks goes to National Museum for letting us do this. To sewing team for making our idea to come true. To Krista for her enthusiasm to be in this. To the audience for being interested. And for Elina for being stunnign project leader.

And of course Maria and Amica for your great support and original idea.

Lisää luettavaa Hannan blogissa
And more to read from HERE

Mitäs sitten tehtäisiin?
What should we do next?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tulin niin onnelliseksi luettuani tämän. Miten hieno työ, alkuperäinen ja uusi!

    VastaaPoista

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä