Siirry pääsisältöön

Vaihtopysseli. Swap-pyssel.

Uta harjoittelee. Uta is practising here.

Tiedättehän sanonnan "raavi mun selkää, mä raavin sun selkää". Eli koska en osaa säädyllistä keskiaikaista kirjontaa, piti löytää opettaja. No kas, Utalla on ollut kammo lautanauhaa ja neulakinnasta kohtaan. Niinpä teimme vaihtari-pysselit. Pysseli on siis sitä, kun kokoonnutaan yhteen tekemään kivoja käsitöitä.
Uta tuli viettämään viikonloppua kotiimme ja samalla opetimme toisiamme.
No, jos kuka Utan tuntee, ei ylläty siitä tiedosta, että Uta teki ilmiömäisen tarkkaa työtä nauhansa kanssa. Hän loi annettujen ohjeiden mukaan nauhan, eikä minun tarvinut kuin näyttää mistä kohdasta kuvio alkaa ja loppu olikin... no... ihmettä. Uta teki pari virhettä, mutta kuten hänen bloginsa eli Utan kamarin tunnuslausekin sanoo, ne purettiin. Utan motto on siis "jos sen voi tehdä, sen voi myös purkaa".

Tarkkaa työtä. Totta kai kaikkien loimilankojen päiden pitää olla tasan! Of course all the yarn ends must be even when making a loom!

Nooh... minun vuoroni. Olen siis kirjonut metrikaupalla jugend-kukkia, lähinnä varsipistolla ja laakapistolla. Mutta noista keskiaikaisista kirjonnoista en oikein selviä. Opin sen kauhealla tavalla: jäljensin huolellisesti 1500-luvun kirjontakuvion ja aloin kirjoa sitä pellavalle punaisella silkillä. Siitä tuli ihan hirveä ja kammottava. Lanka ei mennyt lainkaan kankaan pintaan, vaan levitoi sen yläpuolella... Liian pitkää pistoa, gurut kertoivat.
Tuon "kurjonnan" jälkeen en ole kirjontaan tarttunut. Paitsi viime kesänä Ruotsissa Tuplasodassa, kun Renika piti kirjontatyöpajaa. Olin kovin tyytyväinen ... kunnes näin Utan siipioliohupun kirjonnat. Puhumattakaan Elsan töistä.

Koska Emekin on tehnyt oman viikinkimekkonsa somisteeksi esiliinan, jossa on hauskat kirjonnat Osebergin laivan hengessä, tahdon tehdä sellaisen. Itse. Kirjontakillan vanhin Iida tosin oli ihana ja lupasi tehdä minulle ne kirjonnat... mutta pitää kokeilla itse.
Utan jalanjäljissä pienensin sitten pistoni noin kymmenesosaan entisestä. Hän näytti pistoja ja antoi vinkkejä. Ja katso! Langat eivät harita! Pinta on täynnä!
Seuraavaksi pitää kirjoa ja kirjoa ja kirjoa eli opettaa käsi taas tavoille. Jos vaikka jonain päivänä olisi päällä se itse kirjottu viikinkiessu!

You know the saying "if you scratch my back, I scratch yours". So, since I did not know how to make proper medieval embroidery, I needed a teacher. And look, Uta, who is a brilliant emroiderer, had an issue with tablet weaving and nalbinding. Se we arranged a swap-pyssel. Pyssel means doing handgraft together.
Uta came to our house for a weekend and we we taught each other.
Well, the one who knows Uta does not get surprised by hearing this: she made brilliant work with tablets. She made her own loom, and all I had to do was show where the patterns starts and... the rest was a miracle. And since her motto is "if it can be done, it can be undone". She made like two mistakes, but of course she decided to undo them.

So it was my turn: I have troubles with my embroidery. I have made several meters of jugend-embroidery but I am not satisfied with my level of medieval type embroidery.
I had to learn this in a horrible way: I desiced to make an emroidered 16th century coif. That was awful! The silk I used did not seem to touch the surface of the linen at all. My pathetic stiches were too long, I learned form gurus.
So I have not touched an unbroidery ever since... exept during Doublewars last summer in Renika´s workshop. I was almost quite happy... until I saw what like Elsa or Uta does to her hood.

And because Eme has made a lovely viking apron with Oseberg-style embroideries, I must do mine. By myself. Well, skilled Iida has promised to do my apron embroidery, but atleast I have to give it a try.
Uta showed me hos she makes it. And look! My stiches are about ten times smaller now than they were before! No more holes in pattern! And no yarns going here and there.
Now I just have to start practising. And practise. And practise. So maybe one day I have a viking apron which I made.


Ihan itse tein. I made it.

Ja sitten vielä se neulakinnas.
Olen opettanut monia ja minusta on mahtavaa, kun saan ihmisiltä kuvia kintaista ja sukista ja pipoista tyyliin "kato, mä tein nää". Joten pitäähän se Utakin saada neulaamaan.
Opetin hänelle helpon harjoituskappaleen: huivi helpolla Oslo-pistolla. Huiviin tulee niitä reikiä, jotka myöhemmissä töissä ovat sitten kantapäitä ja peukalon paikkoja.
Utan kolme ensimmäistä pistoa olivat perustasoa eli haparoivia, mutta olipa kiva katsoa miten pisto pistolta jälki parani. Ja ainakaan vielä hän ei ole soittanut paniikissa ettei muista enää miten se pisto tehdään... Jään odottamaan kuvia ja tietoja uudesta valmiista huivista!
Sitä odotellessa ompelen viikinkitakkeja. Monikossa, kyllä.

And then there was the nalbinding.
I have taught many people and I think it is great to get all these pictures of mittens and socks and hats they have made. So I just have to teach Uta too.
I shoved her an easy start: a scarf with Oslo-stich. It has also those holes, which she will later have in socks and mittens marking thumbs and heels.
Her like three first stiches were unstedy, but then stich after stich it got better and better. And she has NOT called me telling that she forgot all and now I am eagrerly waiting some news about her scarf.
Meanwhile I am sewing viking kaftans. Yep. Plural.


Ps. Meillä on uusi vierashuone! We have a new guest room!

Kommentit

  1. Mitäs ensi kerralla vaihdettais, että voitais taas viettää viikonloppua? Onneksi maailmassa on vielä paaaaaaljon opittavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Aina me jotain vaihdettavaa keksitään! Ja nyt on tuo uusi huonekin odottamassa vieraita :D

    VastaaPoista
  3. Tuon huoneen takia voi olla entistä vaikeampi lähteä enää kotiin. ;)

    VastaaPoista
  4. Ja hei, edelleenkään en ole soittanut sulle paniikissa! (Chatin kautta tehtyjä avunhuuteluja ei varmaan lasketa..?)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti