Kipu. The pain.

syyskuuta 15, 2010

Aina silloin tällöin käy niin, että käsitöiden tekeminen vie lääkäriin. Niin kävi taas. Olen tehnyt neulakinnastöitä siihen tahtiin, että käsi kipeytyi. Parin päivän lepo ja hyvä lääkitys auttanee. Tuli tehtyä muutamat sukat... ei ihme että tekee kipeää. I have made few socks... no wonder my fingers hurt.

Mutta onpa ollut vaikeat kaksi iltaa, kun en ole saanut tehtyä mitään. Television tuijotus ilman mitään tekemistä ei ole minun juttuni. Työlista näet kasvaa: Izabella haluaa takkiinsa ja uuteen muinaispukuunsa koristeita. Nyt pitää etsiä ohje muinais-Karjalan puvun nauhoihin. Ja Birka-nauhaan... No, ajan kanssa sitten vaan.

Harrastusrintamalla kuumin uutinen on ollut Neulakon Elinan tunnustus eli se Laureli, jonka hän saa parin kuukauden kuluttua Aarnimetsän Akatemiassa. Hänestä tulee Order of the Laurelin jäsen ja se on enemmän kuin hieno juttu. Olemme kaikki aivan tohkeissamme! Hän saa mahtavan tunnustuksen tieteiden ja taiteiden eteen tekemästään työstä. Ja miten tämä minuun liittyy.... pitää tehdä uusi mekko! Seremonia on niin hieno tilauisuus, että jotain uutta pitää saada. Onneksi on jo pari kivaa ideaa...

Reneprojekti edistyy. Olen vihdoin aloittanut aluspaidan kappaleiden huolittelun. Kivusta huolimatta. Ja viikinkirintamallakin kuuluu uutta: ostin kivat soljet Miian kaupasta! Nämä ovat pienemmät kuin kilpikonnasoljet ja saattavat mahtua paremmin sen punaisen takin alle, joka on myös työlistalla. Pahus. Pitänee kirjoittaa kaikki oikeasti jonnekin listaksi, että muistaa tehdä kaiken. Uudet olkasoljet! New brooches!
Every now and then it happens, that I do too much and so I need to see the doctor. It has happened again, this time it´s my fingers. I have been nalbinding a bit ... I have made several pairs of socks (see the picture) and hats. Now I need to rest and I also got good medicine. But sitting on sofa and watching tv without anything to do with my hands is really not my cup of tea. Specially when what-to-do-list is growing. Izabella for example ordered tablet wowen braids for Karelian iron age dress and her coat. She wants one of the Birka-motifs. Well, that just takes some time to do.

The biggest Thing lately has been that the Neulakko -blogger Elina is going to be a Laurel in SCA. It is awesome news for all of us here in Aarnimetsä and we are all exited about it. She will get it as a recognition of the work she has done in Arts & Sciens. And what this got to do with me... I need a new dress for occacion! Luckily I have already some new ideas.

My renessance-procect is happening, I have finally started sewing the smock. Never mind the pain. And also some progress in viking-clothing! I bought new pair of brooches. They are smaller than my turtle-brooches, which are huge. The smaller ones will go better with my red viking coat - which I am dreaming of. I really need to write down all I have in my to-do-list. So that I will remember to do it all...

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Paranemista käsille kovasti toivon. Mikään ei ole niin kamalaa kuin kipeät kädet käsityöharrastajalla. Tai käsileikkaus kuten mulla oli taannoin. Huh.

    VastaaPoista

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä