Sotka kunnossa, kalenteri täyttyy

huhtikuuta 06, 2009


Uusi terva kiiltää taas Sotkan kyljissä. Enää muutama viikko vesillelaskuun.
Sotka on nyt putsattu ja tervattu eli valmiina vesille. Talkookansa on ruokittu ja juotettu, ihan aamuun asti ja vielä sunnuntainakin - aamiaisen joutuivat raatajat tekemään kyllä itse, mutta tarpeet olivat valmiina jääkaapissa.
Susanna entisenä puheenjohtajana muisteli, että hänen aikanaan oli kyllä aivan toisenlaisia talkoita... nauroi että hän ei päästänyt ketään veneen kimpusta syömään niin kauan kun työt olivat kesken ja sittenkin tuli vain jotain soppaa.
Minttu aloitti tämän uuden aikakauden; olen ainakin syönyt jambalayaa talkoissa. Suuritöinen eväs, mutta hyvä talkoomurkina. En tiedä mistä se pyttipannuhomma lähti liikkeelle... no, nyt oli kyllä tyytyväistä talkooväkeä. Ja Burgundin pataa oli joulutalkoissa.
Nyt Minttu keitteli jo hyvissä ajoin aivan tajuttoman hyvän perusliemen keväiselle mojito-tyyppiselle aperitiiville. Siinä oli oikein tiukkaa sitruunamehua, lisättiin joukkoon kuubalaista rommia, tuoretta minttua ja limeä. Ja jäitä.. vaikka Kira ei ollutkaan tehnyt jääpaloja etukäteen. Tilda kilttinä tyttönä kiikutti pakastimeen kaikenlaisia muovirasioita, joissa oli vettä. Melkein ehtivät aamupäivän aikana jäätyä!

Aperitiivi nautittiin pihalla ja sitten olikin se murkinan vuoro. Kaikki meni! Melkein 10 litraa Long horn chiliä ja saman verran punaista riisilisäkettä.
Keikauskakun reseptiä kirjoitettiin ylös ja illalla tehtiin vielä lämpimiä leipiä. Saunassa miehet, Ilonalla ja Mallulla vahvistettuna, tekivät periaatepäätöksiä Sotkan tulevaisuudesta ja täytyy sanoa, että näyttää todella hyvältä! Ihan suuret hurraat, meillä on sitten viisaita miehiä. Ja Fleinn, joka ilmoitti kokeneena purjehtijana, että hän voi lähteä mukaan tähän perusteilla olevaan "ohjausryhmään". Hip hei ja vivat päälle.

Hän on niin kovin vaatimaton... Fleinnin tunnistaa aidosta punaisesta tukasta.
Me akkain kesken rakensimme päivän aikana hyvän maailman ja suunnittelimme kesän kalenteria. Se on nimittäin aivan täynnä.
Turusta onkin jo ollut puhetta, mutta Hyväri houkutteli meitä jo toukokuussa Antikristuksen yöhön, eli Harmaasusien larppiin ( http://antikristuksenyo.greywolves.org/ ) avustajiksi eli niinkuin lavasteiksi. Hei, megaluokan tasoa olevat sivut. Tämä täti fanittaa noita nuoria susia täysillä. Lisää tämmöistä Suomeen!
Larppiin saavat myös naiset mennä esittämään miehiä... pitänee tehdä hoset ja miehistyä!
On myös suunniteltu purjehduksia virolaisten kanssa, sitten Suwiyöt, juhannuksena viikinkikylässä kruunajaiset Nordmarkissa, Turku, purjehdusta... Nuijasotaan olen jo vonkannut Patrikkia ja kavereita soittamaan rahvaan tanssit. Katsotaan sopiiko kalenteri. Nuijasodassa olisi tarjolla myös avotulikokkauksen työpajan pitoa.
Ja sitten se Saltvik, jonne ryntäämme kesken Nuijasodan. Sitä reissua odotan kovasti, Mintun kanssa puhuttiin että voisi mennä Ahvenanmaalle hyvissä ajoin ja katsella vähän saartakin. Ja käydä museoissa ja linnoissa. Harmi ettei päästä sinne Sotkan kanssa, mutta miespomot olivat juuri saunassa puhuneet, että on tärkeää näkyä paikoissa myös ilman laivaa. Siispä näymme Saltvikissa.

Hämeenlinnaan menemme laivan kanssa ja isolla leirillä. Sinnekin on jo tulossa paljon väkeä. Päivikin... onkohan Päivi saanut pikkuveikalle hoitajaa, haaveili kovasti Santiago de Compostelan reissusta periodiskamoissa.
Ai niin. Kyllä se on olki. Siis me makuualusta. Bedrollia vaan tekemään ja olkia hakemaan. Havut olisivat aivan loistavia sinne alle, mutta kukas niitä antaa ottaa puistopuista. Jani esitteli myös hauskan pajuidean: yhdelle hengelle maasta irti pitävä rinkula, parivuoteeksi pajuja ristikkäin punoen.
Neulakon Elina on nyt myös Hollolan keskiaikaseuran jäsen, samoin Eva ja Uffe. Minttu ja Ilona puolestaan ovat liittyneet Miehonlinnaan. Todella hienoa. Elina lupautui heti pitämään meille vaikka käsityökurssia; joo, erityisesti kirjontaviikonloppu olisi hienoa. Evan kanssa pääsenkin viikonloppuna Tornaan taas harjoittelemaan mustakirjontaa. Me pidetään Evan kanssa myös kurssia; opetetaan neulakinnasta ja tehdään sen verran lautanauhalointa, että kaikki pääsevät kokeilemaan ainakin pätkän. Ja keskeneräiset käsityöt voi myös ottaa mukaan.
Mitähän sinne voisi ottaa matkaevääksi...
Ainakin ilmakuivattua makkaraa yrttikuorrutteella. Sitä pruukaan ostaa Miia Pihkolan kaupasta, joka muuten vietti viime viikolla laajennuksen jälkeen avajaisia.
Miian lahjapuoti laajensi uusiin tiloihin. Hieno putiikki ja sieltä saa sitä ihanaa makkaraa, jota alunperin ostettiin aina Ruotsista. Kiitos Miian, ostosmatka lyheni huomattavasti.

Sotkan syystalkoiden suunnittelu onkin jo aloitettu: Välimeren teemalla mennään näin alustavan suunnitelman mukaan.
Kiva olla kotonakin. Elukoiden ja poikain kanssa. Pikkukissamme Miisu on ruvennut nukkumaan herran vieressä sängyssä, ei se ole sitä tehnyt koirien aikana koskaan. Felix osoittaa olevansa huomiota vailla: missä vain ja mitä vain teemmekin, siellä on myös Felix. Kuten ruokapöydällä riehumassa käsineen kanssa:

Ihana shukka punainen... Felixin syleilyssä tosin punainen käshine.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. HIh, aika hyvä tuo Felix taas :). Voitko ostaa Miian kaupasta sitä makkaraa silleen et mekin saadaan sitä pätkä :). Maksan tietty takaisin. Mäkii suunnittelin jo vähän tuota eväspuolta. Vähän hienoa on mennä pohjoiseen ja että tapahtuma kestää useamman päivän.. siinä ehtii tehdä yhtä jos toista.

    VastaaPoista
  2. Toki tuon ja sitten sitä apteekin salmiakkia taisi olla ostoslistalla. Makkaraa taitaa olla myös valkosipuli- ja pippurikuorrutteella?

    VastaaPoista

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä