Siirry pääsisältöön

Takki valmis ja apea tunnelma

Huaah.
Eipä juuri jaksa riemuita uusista, valmistuneista käsitöistä. Meiltä töistä irtisanotaan tänään yhdeksän ihmistä. Se on peräti 15 prosenttia vahvuudestamme, joku jaksoi laskea. Vielä ei ole kerrottu nimiä, kuulemma vanhemmasta päästä eli ihmisiä, jotka ikänsä puolesta voivat päästä eläkeputkeen.
Vaikka omaan eläkeikään on vielä reippaasti aikaa, on tämä pitkään jatkunut epätietoisuus vaikuttanut meihin kaikkiin. Kaikki miettivät, tuleeko se lappu vielä omalle pöydälle ja mitä sitten.
Mietimme myös, mitä yhdeksän ihmisen puuttuminen tarkoittaa tälle laatutuotteellemme nimeltä sanomalehti. Kaikki kysyvät, kuka tekee yhdeksän työt. Nyt pitäisi jaksaa enemmän, mutta kaikki ovat tajuttoman huolissaan, surullisia ja närkästyneitä.
Olivat kuulemma yhdessä yt-tiedotustilaisuudessa kysyneet, ne jotka vielä jaksavat kysyä, että eikö tunnu miltään tämä lopputilien antaminen. Ei kuulemma tee heikkoakaan, oli vastattu.
Heikkoa tekee täällä päässä. Nyt pitäisi ryhdistäytyä, purkaa lukijaa innostavaksi tekstiksi vielä viime viikon keikkaa ja eilistä myös. Mutta mistä voimat ja ajatukset? Hä?
Olen ennenkin purkanut ahdistusta käsitöihin. Siispä viime viikon(lopun) saldoa: Johannan helvarimekko helman mittausta ja turkissomisteita vaille valmis. Jirin puolenmetrin sukat valmiit. Oma Birka-takki valmis. Uutta lautanauhaa kokeiltu puolentoista metrin pätkä.
Jihuu.
Oman pitäjän SCA-tapahtumasta ehdin jo viime viikolla innostua. Suwiyöt Hollolan Toivolassa 5.-7. kesäkuuta. Woaaaahhh.
Olis mulla pari ideaakin, katsotaan nyt kelpaako ajatukset kellekään.
Tässä sitten huono kuva siitä takista. Se on itse asiassa päällä tosi kivan näköinen. Pläääh. Mites se Elina sanoi jossain.... GNAAH?
Rotsi. Birka-mallia. Kiinnitetään edestä Torstin tekemällä kolmilehtisoljella.

Kommentit

  1. Hiano takki! Tsemppiä ja pärjäilyjä...

    VastaaPoista
  2. YT-tunnelmissa ollaan tällä hetkellä joka puolella, ja silti asiat aina lopulta järjestyvät. Jollei muuta, niin muutaman kuukauden päästä on ainakin lämpöisempi kuin nyt. Ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
  3. Ei ehkä YT- neuvotteluja omalla kohdalla, mutta kiitos "upean" Kouvostoliiton ei ole mitään tietoa onko itsellä töitä ensi kesänä. Kas kun kyse tästä palvelujen keskityksestä. Eihän ne työt mihinkään katoa, mutta...

    VastaaPoista
  4. jaa, kai se olisi kohta aika vallata se sata hehtaaria jostain kainuun korvesta ja irtautua yhteiskunnasta?

    pieniä varhopatsastaloja kullekkin asumiseen ja yksi iso tyopajarakennus johon pöllitään sähköt sitten joltain onnelliselta maajussilta =)

    VastaaPoista
  5. Jirillä ei oo lainkaan hullumpia ajatuksia... sopisko kuittennii joku lauhempi vyöhyke ku Kainuu?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti