Vyötä ja essua vaille uudet muikkarit

Kaiken keskiaikahörhöilyn jälkeen on ihmisen hyvä palata taas omille juurilleen eli suomalaiseen rautakauteen. Sieltä olen tämän harrastuksen aloittanutkin. Eka "keskiaikavaate" oli nimenomaan Euran muinaispuvun malliin tehty ja kunniakkaasti eka mekko palvelee edelleen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että eka mekko EI ole loimusamettinen fantasiavaate, vaan karua värjäämätöntä pellavaa ja siis Euran kaavalla.

Sen peplos eli vaippahame on tummanvihreää villaa ja koristeltu Mintun tekemällä lautanauhalla. Palvelee edelleen uskollisesti perhettämme muun muassa herra Knutin viittana viikkarireissuilla.

Toiset muikkarit tein aivan ihanasta villasta, jota tosin oli liian vähän eli luumunvärisen puvun hihoissa on kappale vihreää villaa, samaa kuin puvun essu. Tykkään siitä ihan hulluna, mutta aina pitää saada uutta...

Ostinkin uudet muikkarikankaat jo syksyllä. Glimisin museon tapahtumassa opettelin tekemään haarukkanyöriä ja tekniikkahan tunnetaan jo viikinkiajalta eli reunustin sillä uudet vaipan reunan. Ompelin sinisen haarukkanyörin kiinni purkeutuvaan reunaan lenkki lenkiltä... joo, meni muutama tunti aikaa.

Vaipan reunaan kiinnitin Suskin tekemän punakeltaisen nauhan. Letitin ylimääräiset lankahapsut ja pujotin letteihin pronssikierteet.

Aluspuvun tein aivan kertakaikkisen ihanasta punaisesta villasta. Se on sileää, ohutta ja laskeutuu kauniisti. En tehnyt tutulla Euran kaavalla, koska niitä on jo kaapissa. Tein suorat, tai itse asiassa helmaa kohti levenevät etu- ja takakappaleet, kapeahkot hihat, kainalokiilat ja sivukiilat. Puku ei ole ylisuuri ylhäältä, vaan samalla kivan väljä mutta ei mikään sopu-teltta.

Puvun korupuoli on vielä työn alla: herra Thorsteinn on tehnyt uusia olkasolkia, joista olen toistaiseksi nähnyt vain kuvat, mutta hyvältä näyttää. Samasta pajasta saa nyt myös ketjuiksi Luistarin kankiketjun kaltaista prossiketjua. Sitä onkin jo 40 ja 50 sentin pätkät aarrearkussa.

Nyt minulla on Pasin ja Caritan pajasta upeat olkasoljet ja tietysti kaksipäiset hevoset ketjunkannattimina. Ketjut ovat "antiikkia" eli sitä "kalevalakorua ennen kalevalakorua".

Olen koonnut euralaisen emännän tapaan kaulakorun lasihelmistä ja kaukaisten maiden rahoista. Yksi raha on pudonnut ja helmivarasto karttunut, eli sekin pitää uusia.

Puku on oikeastaan koreaa lautanauhavyötä ja essua vaille valmis. Essukankaita on kaapissa muutamakin tarjokas, mutta oikeastaan se täydellinen olisi itse kudottu. Jaa, Tofalla onkin essuloimet kangaspuissa... voisi värjätä oman essun sitten mieleisekseen.

Sitä odotellessa voisin tyytyä harmaaseen - se on aina varma valinta ja sopii kaiken kanssa. Sen koristelen vaikkapa pronssikoristein.

Sitten kun uusi sinipunainen on valmis, pääsekin aloittamaan seuraavaa projektia. Tai oikeastaan kahta: kevään työlistalla on toinenkin muikkarikokonaisuus, ei ehkä aivan niin juhlava kuin sinipunainen. Viikinkinaisten käyttämää takkia olen himoinnut jo pitkään ja siihen on jo kangas, solki ja nauha. Hyvä alku siis!

Herralle pitää tehdä veneilykäyttöön sopivia viikkariaikaisia vaatteita, sellaista tutun turvallisen harmaata ja ruskeaa, jotka sointuvat hyvin tervan kanssa. Sotkan kanssa liikkuessa tervaantumista ei voi välttää.

Mistä pääsemmekin takaisin alkuun. Se eka muikkari on ihanassa kunnossa: tervainen, vähän mutainen ja aivan nokinen. Aivan loistava nuotiomekko : )

Hienoja lahjoja ja talkoita kans

Häistä on nyt reilu viikko, mutta edelleen leijailen jalat kymmenen senttiä irti maasta. Rouvailu sujuu hyvin, kiitos vaan kysymästä. Uusi sukunimi sen sijaan tuottaa vaikeuksia.

Makuuhuoneessa seisoo edelleen Annelin mallinukke ja nyt sen päällä on minun huomenlahjani. Ihastelin näet jo kesällä kalastajan vaimon viittaa eli villaista vaippaa, jonka on tehnyt kankuri Hannele Köngäs. Hän opettaa kudontaa muinaisartesaaneille ja oli tehnyt aivan mielettömän ihanan hartiahuivin. Se on värjätty väriresedalla ja väri on kuulemma "viikinkien VAU" eli jo muinaissuomalainen esi-äiti olisi ihastellut sitä.
Ja herra oli ostanut sen minulle lahjaksi! Olimme rouva Tofan luona Tuomaanolveilla muikkarit päällä ja minulla oli VAU mukana. Siihen on ihana kääriytyä.
Kuva ei anna sille oikeutta, väri on ihan väärä, sillä oikeasti se on hennon vaaleanvihreä, mutta VAU on siis taivaallisen hieno.



Annelilta saimme lahjaksi niinikään shaalin. Se on hienon värinen ja ihan käsittämättömän hieno käsityö. Olen yrittänyt pohtia, miten ihmeessä se on tehty. Pinja-koira ihastui siihen heti ja alkoi kaivautua siihen nukkumaan, mutta tätä ei anneta koirien maattavaksi. Aion jouluna pötkötellä sohvalla uuden peittomme alla ja syödä marmeladia, siis vihreitä kuulia. Niitä ilman ei ole joulua.
Tässä lähikuva Annelin tekemästä peitosta.
No, ei herran huomenlahja jäänyt yhtään huonommaksi, tosin hän sai sen aseenkantaja Hyväriltä jo ennen vihkimistä. Jani meni sakastiin sulhasen tykö, lankesi polviasentoon ja ojensi suuren kankaaseen käärityn puisen rasian. Kertoi ylevin sanankääntein, että morsian toivoo, että sulhanen käyttäisi tätä...
rasiassa oli herra Torkkelin tekemä bollock-tikari eli siis tutttujen kesken kikkelitikkari.
Kotimaista huippulaatuista käsityötä terästä tuppeen ja lahjarasiaan. Terän Torkkeli hankki... oisko Kuralan sepältä?
Pitää tarkistaa.
Olivat olleet äimän käkenä kaikki sakastissa, aina pappia myöten. Hieno juttu, tiesin että jos joku osaa hoitaa seremonian niin Jani. Kiitos siitä hänelle vielä kerran.
Ja Torkkelille.
Häälahjoista emme juurikaan esittänyt toiveita... mutta voi että mitä hienoa me saimme. Ja taas lähtee Turun suuntaan kiitoksia ja kumarruksia, sekä tietysti Viikikinajan laivan porukoille ja kaikille niille, jotka olivat arkun maksajina.
Me näet saimme taotun ja niitatun padan eli cauldronin sekä viikinkiarku, mallia Oseberg. Pata on Suskin koulukaverin tekemä ja arkku Torkkelin.
Val ry:llä oli oma lehmä ojassa, minä näet olen se kokki laivareissuilla ja olivat tilanneet tarpeeksi ison padan, että riittää muhennosta koko miehistölle : )
Pata oli täytetty kaikenlaisella ihanalla, mitä voi keittää saaren rannassa. Linssejä, mielettömän upea satsi erilaisia papuja ja kuivattuja marjoja sekä savustettuja manteleita. Heh. Ehkä jo ensimmäisellä purhehduksella?

Arkku on hieno ja erittäin mieluinen. Siihen on tulossa vielä lukko. Arkku kulkee jatkossa mukanamme reissuissa, sinne saa kaikenlaista tärkeää talteen. Ihanaa!

Viime viikonloppuna Sotka olikin yhtenä teemana. Pidimme kunnostustalkoot ja pienet pikkujoulut ja suunnittelimme jo kevään ohjelmistoa, joka pitää sisällään siis kevättalkoot, vesillelaskun, ensimmäisen purjehduksen ja uusien jäsenten hankintaa. Järjetämme myös yleisötapahtuman Sipooseen.

Naureskelimme, että nyt tarvittaisiin nuoria, pieniä, terveitä ja notkeita jäseniä, jotka mahtuvat trailerin alle laivan pohjaa raapimaan ja tervaamaan paremmin kuin tämä nykyinen keski-ikäistyvä miehistömme.

Havainnollistan tätä kuvaparilla. Kartsa laivan alla ... ja tultuaan sieltä pois.

Haluatko mukaan? Me kerromme miten se onnistuu! Ja se on oikeasti kivaa!!!

Kartsa uhrautui: yleensä tämä on pienten naisten hommaa. On tullut tehtyä muutaman kerran.

Äsken soitin romaninaiselle ja sovin treffit kahvilaan haastattelua varten. Aion pohtia vuoden alkajaisiksi, onko naisella oikeus hameisiin ja helmoihin. Keskiaikavaatteissa julkisilla paikoilla kulkisessa kun kuulee kaikenlaista... mutta siitä siis tammikuun alussa.

Maistiainen kuvasadosta

Hääkuvia odotellaan jo kovasti, joten tässä pienenä maistiaisena potretti kirkosta. Vihkiminen suoritettiin siis Hollolan keskiaikaisessa kirkossa, vihkijänä Pekka Särkiö. Kaason tehtävissä hääri rouva Ingeborg eli Minttu ja sulhasmiehenä hyvä paronimme Mikael eli Miksu.

Tuoreen rouvan puvussa on noin kuusi metriä vaaleansinistä pellavaa (aluspuku), 42 tinanappia sinisin lasihelmin, kuusi metriä villaa ja yhdeksän kania. Huntu on valkoista pellavaa, somistettu kokonaan reunaa kiertävillä helmillä ja aidolla hopealangalla. Alta pilkistävät aidosta hiuksesta tehdyt hiuslisäkkeet.

Herralla on sitten hoset ja braiesit, valkoinen pellavainen aluspaita, pourpoint ja tuhannen kiilan takkina tunnettu asetakki, jossa 48 tinanappia. Päässä coif ja capitanesca-hattu sekä koristeena 1300-luvun muodikas "tuhma pinssi". Vyöllä herralla roikkuu herra Torkkelin valmistama bollock-tikari, jonka aseenkantaja Hyväri toimitti perille sakastiin juuri ennen vihkimistä. Aseenkantaja luovutti tikarin asiaankuuluvasti runoillen ja polvistuneena. Oli siinä ollut papilla ihmettelemistä!

Ihana juhla ja Hollolan keskikaikainen, Marialle pyhitetty kirkko oli täydellinen paikka häillemme.

Kuvassa kuuntelemme kanttori Johanna Huovisen laulamaa Ave Mariaa, joka kasteli nekin silmäkulmat, jotka olivat tähän asti kirkkoväen keskuudessa pysyneet kuivina.

Naimisissa!

Voi että oli ihan mielettömän ihanaa ja upeaa mennä naimisiin!
Pää on vieläkin sekaisin. Tarkempaa selvitystä on tulossa täältä pesäkkeen suunnalta, jahka työt antavat aikaa. Toistaiseksi hehkuttelen vielä lauantain tunnelmissa - 1300-luvun lopulla siis. Ihania asioita tapahtui pitkin päivää eikä oikein tiedä mistä pitäisi hehkuttaa ekana.
Mutta aloitetaan vaikka papista! Meidät vihki Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Pekka Särkiö, melkein naapurin mies. 1500-luvun kaavussaan Agricolan kaavoilla ja vanhoilla teksteillä. Pekka oli mukana vielä illalla juhlissa, soitteli bändin kanssa munniharppua ja antoi meille lahjaksi IHAN oikean 1300-luvun kolikon. Ehdotteli että sen voi sitten laittaa vaikka koruun, mutta en taida raaskia lävistää uutta onnenrahaamme, vaan säilytän sen kotelossaan.
Mahtava kirkonmies - oli mukava saada näin hauskalta papilta se siunaus avioliitollemme.
Työkaverit ovat hehkutelleet juhlia pitkin aamua.
Ai joo, eka toimenpide uutena rouvana. Pyysin työpaikan keskusrouvaa muuttamaan kulunvalvontalaitteeseen oikean nimen. Kohta pitää vaihtaa kaikki koneen tunnukset ja sähköpostit ja sitä rataa.
Kuvia odotellessa hyvää joulun odotusta kaikille - rakastan elämää ja kaikkia ihania ihmisiä ympärilläni!

Tässä ollaan jo tanssin pyörteissä. Huomatkaa, että tuoreella vaimolla on illalla eri asu kuin kirkossa... tein illaksi ihanan sinisen helvarin, oli helpompi tanssia kuin siinä ihanassa villamekossa jossa kävin vihillä.

Herralla on hoset, pourpoint ja Charles de Bloisin asetakki. Katariina Juhanantyttären pajasta. Eiks ookin hieno herra!

Hirveä peljästys

Perjantaiaamu oli ihan hirveä. Tulin töihin ja pillahdin itkuun. Syynä oli se, että aamulla, kun herra meni herättelemään teinipoikaa ja laittoi valot tämän huoneeseen, kattolamppu räjähti ja sulake paloi. Herra vaihtoi sulakkeen, joka kärventyi samantien. Tällä kuviollahan se meidän elokuinen palomme alkoi.

Soitin paikalle sähkömiehen, joka totesi, että halogeenilamppu oli tosiaan ollut oikosulussa ja koko lampun pohja oli palanut.

Arvatkaa miltä tuntui?

Niinpä istuin olohuoneen lattialla siinä aamutuimaan ja kirjoin Merille huppua häihin. Oli pakko saada ajatukset johonkin muuhun kuin sähköihin ja oikosulkuihin.

Tarmo-sähkäri lähti toiselle vikakeikalle ja hakemaan varaosia pojan huoneen kattoon. Pitää laittaa pohjat. Ei kuulemma olla sähkönjumalien suosiossa.

Tuli sitten mieleen, että ei se sitten olekaan ohi. Viikko ehdittiin asua ja taas rähähti.

Putkimiehet ja sähkömiehet ovat kaiken lisäksi vieneet kaikki rahat ja nyt todella tehdään häitä nollabudjetilla.

Mutta kyllä me selvitään. Myötä- ja vastamäessä. Saisi vain tulla sitä myötämäkeäkin jossain vaiheessa.

Nyt taidan tehdä valmiiksi hyväätekeviä sukkia käsittelevän lehtijuttuni. Teemoina ovat Martat ja 60 000 paria villasukkia vastasyntyneille, SPR ja Pipoapua Pohjolasta katastrofialueille. Yksi Nastolan Näppärien rouvista sipaisi huikeat 23 paria sukkia naisille ja lapsille pakolaisleiriin jonnekin päin maailmaa.

Todellista tuntemattoman apua tuntemattomalle. Tällaisia ihmisiä maailma tarvitsee.

Jos joku ei vielä tiedä, superihmisiä on hyvä olla lähipiirissä.

Tämän aamun superihmisiä ovat meidän Aikku: "voiks mä tulla auttamaan sua jotenkin". Minttu "hei, älä huolehdi, kyllä ne sähköt kuntoon saadaan" ja Johanna "mä voin tuoda sulle Villihelmestä niitä helmikoruun sopivia lukkoja".

Vivat kaikille.

Avauskuvassa on aamun sähköinen tuotos...Värit ovat tosin pielessä, kamerakännykkä nääs.

Uusi viitta ja helvarikin tulossa

Ah tätä onnea! Koti on tosiaan entistä ehompi - että voi ihminen olla onnellinen! Mummolamaisen tunnelman kruunaa se valtavan ihana Art deco -tyylinen seinäkello, jonka siskoni löysi kirpparilta ja jonka Hara-ystävä kunnosti. Kellon heiluri sanoo tik tak, kellossa on valtavat punnukset ja se lyö kauniisti bling bling.
Tätä kuuntelin sunnuntaina aivan hurmaantuneena ja pihkura soikoon, käsi alkoi huutaa pientä ompelua. Kävin penkaisemassa alakerrasta sen valtavan upean punaisen villakankaan, jonka olen ostanut pois jostain palalaarista yli vuosi sitten ja hupsista, leikkasin siitä viitan.
Tein eteen kiilat, jotta sain viitasta mahdollisimman leveän. Käsin tietysti ompelin ja kaulukseen kiinnitin vielä harmaan kaniturkiksen. Pieni solki kiinni ja nyt on morsiolla uusi punainen viitta. Tarkenee sitten ajella hepan kyydissä suurena päivänä : )

Eilen leivoin lehteä varten miljoona pikkuleipää ja vadelmakekseistä tuli niin hyviä, että taidan leipaista niitä sata lisää, ne näyttäisivät hienoilta hääpöydässä.
Sitten tein makuuhuoneeseen verhot, mustaa ja kultaa Marimekolta. Silittelin Samun huoneeseen verhot ja kun ei sekään riittänyt, hain alakerran villavarastosta sen jumalaisen ihanan indigonsinisen villan, jonka tilasin Saksasta pari viikkoa sitten.
Ja hupsista, leikkasin siitä helvarin elikäs helvetinikkuna-mekon. Sivuaukot melko alas ja neljä tosi leveää kiilaa, kaksi kummallekin sivulle. Ei siis kiiloja eteen eikä taakse, vaan kaikki leveys sivulle. Tarkistin vielä Evalta ja Elinalta Neulakosta että menee oikein. Katselin monia helvareita maalauksista ja kuvista ja totesin, että hyvä tulee.
Laitan sitten vielä ihanaa valkoista Handelsgilletin villaa pääntiehen ja hiha-aukkoihin ja kirjailen somisteeksi jotain kivaa kullanvärisellä silkillä...

Tämä mekko tulee siis häihin. Se on jo "toisen päivän puku", tai sitten vaihdan mekkoa siinä vaiheessa kun irkkubändi alkaa soittaa. Jos tekee mieli mennä vaikka vähän polkkaa tempomaan, se onnistuu helvarissa helpommin kuin siinä isohihaisessa häämekossa... jossa on kuusi metriä villaa ja noin kymmenen kanin vitivalkoiset turkikset.
Mistähän saisi hopealankaa? Ostin Kätevä-messuilta koruntekijältä aitoja helmiä, sinisiä, valkoisia ja vaaleanpunaisia, kaikki siis värjäämättömiä. Tein niistä kaulakorun, mutta lukko puuttuu. Ajattelin taivutella hopealangasta.
Ihanaa olla taas kunnossa ja täysissä voimissa!
Tänään on kiire; siskolle etsittävä viittakangas, pitää tavata irkkubändin johtaja Keith ja sopia keikan yksityiskohdat ja sitten menen Marttalaan juttukeikallekin.