Siirry pääsisältöön

Hirveä peljästys


Perjantaiaamu oli ihan hirveä. Tulin töihin ja pillahdin itkuun. Syynä oli se, että aamulla, kun herra meni herättelemään teinipoikaa ja laittoi valot tämän huoneeseen, kattolamppu räjähti ja sulake paloi. Herra vaihtoi sulakkeen, joka kärventyi samantien. Tällä kuviollahan se meidän elokuinen palomme alkoi.
Soitin paikalle sähkömiehen, joka totesi, että halogeenilamppu oli tosiaan ollut oikosulussa ja koko lampun pohja oli palanut.
Arvatkaa miltä tuntui?
Niinpä istuin olohuoneen lattialla siinä aamutuimaan ja kirjoin Merille huppua häihin. Oli pakko saada ajatukset johonkin muuhun kuin sähköihin ja oikosulkuihin.
Tarmo-sähkäri lähti toiselle vikakeikalle ja hakemaan varaosia pojan huoneen kattoon. Pitää laittaa pohjat. Ei kuulemma olla sähkönjumalien suosiossa.
Tuli sitten mieleen, että ei se sitten olekaan ohi. Viikko ehdittiin asua ja taas rähähti.
Putkimiehet ja sähkömiehet ovat kaiken lisäksi vieneet kaikki rahat ja nyt todella tehdään häitä nollabudjetilla.
Mutta kyllä me selvitään. Myötä- ja vastamäessä. Saisi vain tulla sitä myötämäkeäkin jossain vaiheessa.

Nyt taidan tehdä valmiiksi hyväätekeviä sukkia käsittelevän lehtijuttuni. Teemoina ovat Martat ja 60 000 paria villasukkia vastasyntyneille, SPR ja Pipoapua Pohjolasta katastrofialueille. Yksi Nastolan Näppärien rouvista sipaisi huikeat 23 paria sukkia naisille ja lapsille pakolaisleiriin jonnekin päin maailmaa.
Todellista tuntemattoman apua tuntemattomalle. Tällaisia ihmisiä maailma tarvitsee.
Jos joku ei vielä tiedä, superihmisiä on hyvä olla lähipiirissä.
Tämän aamun superihmisiä ovat meidän Aikku: "voiks mä tulla auttamaan sua jotenkin". Minttu "hei, älä huolehdi, kyllä ne sähköt kuntoon saadaan" ja Johanna "mä voin tuoda sulle Villihelmestä niitä helmikoruun sopivia lukkoja".
Vivat kaikille.
Avauskuvassa on aamun sähköinen tuotos...Värit ovat tosin pielessä, kamerakännykkä nääs.

Kommentit

  1. No onpas hankalaa!!! Toivottavasti sähkön jumalat on jatkossa teille armeliaampia...

    Missä lehdessä villasukkajuttu ilmestyy?

    Ja voisitko laittaa hupusta tarkemman kuvan blogiin? Kirjonta on niin kaunis!

    VastaaPoista
  2. Laitan kuvan ku huppu on valmiimpi ja saan paremman otoksen oikealla kameralla.
    Sukkajuttu tulee joskus ensi viikolla Etelä-Suomen Sanomiin täällä Lahdessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti