Reivit, skuutit, halssit, fallit...

heinäkuuta 04, 2008


Hooohei! Reivatkaa märssy ja menkää kaikki tuhtoa peräämään!
Eli tänään lähdetään perinnepurjehdukselle Sotkalla. Tarkoitus on mennä muinaispuvuissa ja viikkarimeiningillä. Mukaan ei oteta turhaan koko vaatekomerollista mundiksia eli nykyaikareleitä. Jos sää äityy kaameaksi, niin järki käteen ja sadekamppeet esiin, mutta minun perusvarusteeni on neljä mekkoa; kolme pellavaista ja yksi villainen. Ja viitta ja essu ja huivi ja villasukkia ja kurpposet.
---
Tulikin mieleen, että pitää mennä ottamaan se punkkirokotuksen osa kaksi.
Niissä saarissa, joissa suunniteltiin yöpyvämme, on kauheasti punkkeja. Viimeksi Kuutti nappasi sellaisen selästäni. Ällöä.
---
Useammassakin blogissa keskustellaan parhaillaan siitä, mikä on sopiva harrastamisen taso. Että ollaanko sinne päin, vai vaaditaanko mahdollisimman täydellistä aikakautisuutta. No, hieno aate ja esimerkiksi Vapaakomppanian esiintyminen taannoisella Turun linnaleirillä on hatunnoston arvoinen. Todella hienoa menoa.
Mutta vesillä pitää muistaa turvallisuus ja siksi mukaan tulevat pelastusliivit ja lämmintä mundista. Aion kyllä nukkua makuupussissa Sotkassa, taljan päällä sentään. Okei, tunnustan, pakkasin meille makuualustat mukaan. Minä kun en ole enää nuori tyttö ja kävin just lääkäriltä hakemassa taas lääkekuurin.
----
Pihassa on odoteltu perhosia, mutta ei ole näkynyt. Muut mettä nauttivat pörriäiset ovat hienosti löytäneet kukkapenkit. Niitty ei voi hyvin, se on uinut kaatosateissa, linnut söivät ohransiemenet ja muut eivät jaksa itää litimärässä maassa. Ainoastaan alsikeapila nostaa päätään.
---
Omenapuiden leikkaaminen aloitettiin eilen. Oli oikein tikkaat ja saha jatkovarren päässä. Karsittiin aluksi kuivia oksia ja selkeitä vesiversoja. Vanhoja puita pitää leikellä varovasti, koska niitä ei ole leikattu ehkä vuosikymmeniin.
Tomaatit voivat hyvin, mutta kurkut ja kurpitsat eivät inahdakaan. Maissisatokin taitaa jäädä koristeasteelle.
---
Kotiloita sen sijaan on. Jahka loma alkaa joskus tulevaisuudessa, etsin jokaisen kotilon ja tuhoan ne, ennen kuin ehtivät kokonaan järsiä hostat ja leimut.

You Might Also Like

0 kommenttia

More Saffron!

Lautanauhakirja löytyy täältä:

Tilaa keittokirjamme täältä